”Leipä miehen tiellä pitää”. Se on muuten totta, mutta vielä tärkeämpää on se neste. Jos matkustaa lämpimään paikkaan, on tärkeää seurata nestetasapainoa. Liian vähän nestettä voi tehdä elämän kurjaksi lomallasi päänsäryllä ja pahoinvoinnilla. Vain, että päättää juoda enemmän matkan aikana, ei välttämättä toimi. Pitää kerta kaikkiaan olla tottunut juomaan suurempia määriä, ja seuraavat temput auttavat siihen.
Ennen yhtä reissua Amazonin viidakkoon, minulle kerrottiin, että pitää juoda lähemmäs kahdeksan litraa vettä päivittäin. Se kuulosti aika suurelta määrältä ja päätin kokeilla tätä kotona Suomessa. Voi pyhä lehemä, vatsa paisui kuin raskaana oleva akvaariokala ja ramppasin vessalla yhtä ahkerasti kuin ryssä Anttilassa. Se ei ole niin helppoa juoda ämpärillinen vettä päivässä, joten se yksinkertaisesti vaatii etukäteisharjoittelua. Aloita harjoittelu jo kuukautta ennen reissua. Hyvä temppu on kävellä ympäri vesipullo kädessä. Minne vain menetkin, pullo on mukana. Lennot voi kuivattaa sinut tehokkaasti. Unohda viina, ja juo vettä tai mehua. Hyvä neuvo on tilata käytäväistuin lentokoneesta. Joka kerta kun tarjoiluvaunu rullaa ohi, tilaat tuplajuoman. Kun juot paljon, sinun on myös käytävä useasti vessalla. Se tarkoittaa, että sinun täytyy liikkua, joka taas vähentää turvotusta jaloissa. Kun olet suoriutunut lennosta ja astut ulos lämpöön, elimistö alkaa reagoida. Alat hikoilla. Samalla häviää kehosta erilaisia suoloja, joita keho tarvitsee ettei tulisi lihaskramppeja tai suonenvetoja yöllä. Suolakeksien, perunalastujen tai leivän syöminen toimii hyvin, mutta myös kuntojuomilla pärjää. Muutaman päivän jälkeen keho aklimatisoituu lämpimään keliin. Mistä tiedät, että keho on tottunut lämpöön? Hikisi ei enää maistu suolalle! Joten nuoleskele vähän välin itseäsi, niin tiedät. Tämän jälkeen et tarvitse niin paljon suolaa enää.
Suurin ongelma nesteytyksen kanssa reissulla on, että pitää muistaa juoda. Vaikka et ole janoinen, tarvitset nestettä. Jos kuljetat vesipulloa esim. repussa, on hankalaa kaivaa se kävellessä esiin, etkä välttämättä juo tarpeeksi. Sinun täytyy tehdä juominen helpoksi! Erinomainen systeemi on juomapussi ja letku. Juomapussi on repussasi ja letku törröttää olkapään yli suun vieressä. Käännät päätäsi, imet juomaa letkusta ja voilà, pysyt kunnossa. Jos sinulla on vielä muutama vedenpuhdistustabletti taskussa, voit juoda aika lailla kaikki vesijohtovedet ympäri maailmaa. Jos todella haluat olla varma veden puhtaudesta, voit käyttää MIOX-laitetta. Se on pieni kynän mallinen vedenpuhdistuslaite (kuten paksu tussi), jonka NATO keksi omille sotilailleen Irakin kriisiin. Sen avulla voi helposti puhdistaa 10-20 litraa vettä 30 minuutissa. Varsinainen työ kestää vain hetken, ja sitten annetaan veden vain seisoa. Miox tappaa kaikki virukset ja bakteerit 15 minuutissa, Giardian 30 minuutissa ja Cryptosporidiumin neljässä tunnissa. Giardia ja Cryptosporidium ovat loisia, jotka voivat aiheuttaa kroonista ripulia sekä ihmisillä että eläimillä.
On myös muita etuja juomavedestä. Jos sinulla on varhainen herätys ja herätyskellon paristoista virta on loppunut, voit käyttää vanhaa intiaanitemppua. Juo litra vettä ennen nukkumaanmenoa. Jos on kylmä, voit täyttää vesipullon kiehuvalla vedellä ja käyttää sitä lämpöpatterina peiton alla. Kun pullo ei enää lämmitä, juot veden yön aikana pois. 5-6 tunnin päästä sinun on pakko käydä vessalla, ja kun jo olet hereillä, voit samalla ruveta valmistautumaan päivääsi.
Jos nukut teltassa tai paikassa, jossa vessaa ei ole lähellä, voit käyttää ”sorsaa” (pissapulloa). Se voi kuulostaa hieman ihmeelliseltä, mutta toimii erittäin hyvin. Sen sijaan, että täytyy keskellä yötä ryömiä ulos makuupussista ja kömpiä ulos teltasta, käytät sorsaa. 1 litran läpinäkyvä, neliömäinen muovipullo, jossa on suuri kierrekorkki toimii hyvin. Pullon muoto on tärkeää. Sen opin hyvin elävästi yhdellä jäätiköllä Grönlannissa. Heräsin keskellä yötä kun skottilainen telttakaverini ryntäsi vauhdilla ulos teltastamme. Kuulin ihmeellisiä kurlutusääniä ja yskintää pihalla. Kävi ilmi, että Johnilla oli ollut jano yöllä, ja otti huikan vesipullosta. Hän vain valitsi väärän pullon! Voin väittää, että tämä kaveri oppi hyvin nopeasti, että juomapullo on pyöreä ja kusipullo neliskanttinen! Heräsimme melko väsyneinä seuraavana aamuna, ja toivoin saavani nukkua rauhassa ensi yönä. Olin täysin väärässä. Heräsin keskellä yötä armottomaan hässäkkään. John ryntäsi taas ulos teltasta. Lumi pöllähti ja kiroukset kaikuivat perusleirissä. Kävi ilmi, että Johnin piti käydä yöllä pissalla ja otti neliskanttisen pullon makuupussiin. Kun hän avasi sen, hän huomasi hieman ikävällä tavalla että olin sen jo täyttänyt! Hehheh, kyllä se skottilainen taas oppi nopeasti sorsan saloista, mutta ei hätää, meillä oli toinen makuupussi ; )