Edellisen blogipostauksen iho-ongelmat ja tikkaukset on nyt selätetty, ja elämä hymyilee. Matkaa on nyt kuitenkin taitettu jo 13 viikkoa, ja välillä sen tuntee koko kropassa ja etenkin jaloissa. Täällä joutuu myös varomaan hyvin erilaisia asioita kuin mihin on kotona tottunut. Viimeisin sattuma kävi parisen päivää sitten, kun Meriä pisti rausku ranta-aallikossa. Las Peñitas eli paikka, jota tällä hetkellä kutsumme kodiksemme, vilisee rauskujen poikasia etenkin tammi-maaliskuussa, jolloin veden lämpötila on alhaisin täällä Nicaraguan Tyynenvaltameren puolella. Myrkky saatiin kuitenkin nopeasti imettyä haavasta pois eikä Merille onneksi tullut enää uutta sairaalakäyntiä.
Rauskun pisto on äärimmäisen kivulias, mutta sitä voi kuitenkin välttää, kun vain tietää pari niksiä. Rauskut hautautuvat usein rannan tuntumassa olevaan hietikkoon. Helpoin tapa karttaa pistokset onkin kävellä ranta-aallikossa jalkoja laahaten. Näin voi parhaiten välttyä astumasta niiden pistävän hännän päälle sekä varoittaa niitä tulostasi. Olemme myös nähneet joidenkin ihmisten käyttävän hieman vahvemmasta muovista tehtyjä vesikenkiä suojellakseen itseään rauskuilta.
Toinen sattuma kävi noin kaksi viikkoa sitten, kun surffilaudan evä leikkasi vekin Iinan jalkapöytään. Haava ei aluksi tuntunut mitenkään pahalta emmekä tehneet sille mitään peruspuhdistuksen lisäksi. Koska käytämme surffauksen takia 4-6 tuntia päivässä merivedessä, olemme kuitenkin tajunneet, että meidän tulee kiinnittää huomiota jalkojen- sekä haavojenhoitoon hieman eri tavalla kuin koti-Suomessa.
Onkin mielenkiintoista huomata, kuinka erilailla paikalliset ihmiset suhtautuvat meriveden sekä auringon hoitavaan voimaan ihon ja haavojen hoidossa. Kun meille on opetettu haavojen paranevan parhaiten kuivassa niitä sen enempää rasittelematta, paikalliset hoputtavat menemään meriveteen ja hieromaan haavaa hiekalla. Tämän jälkeen pitäisi viettää aikaa auringossa, mikä taas hoitaisi haavan desinfioinnin. Ja pakko kyllä myöntää, että kyllähän se toimii, kun vain välttyisi tuolta ylimalkaiselta liottelulta.
Mainitsimmekin viime blogipostauksessa Telica –tulivuorelle kiipeämisestä. Olisimme halunneet tehdä retken täysin omin päin, mutta kaikki ihmiset sekä nettisivustot neuvoivat päinvastoin. Reitin sanottiin olevan hyvin sekava sekä erittäin huonosti merkitty. Kun sitten aloimme ottaa retkitarjonnasta selvää huomasimme, että Leónin paikallisten retkijärjestäjien hinnat hipoivat pilviä. Halvimmillaan yksipäiväisen reissun olisi saanut 45 dollarilla per henkilö, kun yön yli kestävät retket olivat halvimmillaan 65 dollaria. Lyhyen tutkimisen jälkeen päätimmekin vain ottaa bussin Leónista tulivuoren juurella sijaitsevaan kylään nimeltä San Jacinto. Bussimatka kesti noin puoli tuntia ja maksoi ruhtinaalliset 1,5 dollaria.
Olimme kuulleet, että kylästä löytäisi paikallisia miehiä, jotka hankkivat lisätienestejä toimimalla oppaina. Opas löytyikin helposti ja pienen tinkaamisen jälkeen saimme oppaan mukaamme 10 dollarilla per henkilö. Vaellus kylästä tulivuoren laelle kesti noin 3 tuntia, mutta oppaan tahti oli välillä kyllä haastavan kova. Normaali vaellusaika laelle on kuuleman mukaan noin 2,5-4,5h tahdista ja tauoista riippuen.
Saavuimme tulivuoren laelle osuvasti hieman ennen auringonlaskua. Mikä parasta, saapuessamme paikalle näimme paikallisen herrasmiehen saapuvan paikalle kylmälaukun kanssa. Kylmä olut irtosi 1,5 dollarilla ja kokiksesta sai pulittaa 0,75 dollaria. Pari kertaa piti varmistella oliko tuo mies vain kangastus, mutta ei. Kylmät juomat repuissa kiipesimme nauttimaan auringonlaskusta tulivuoren laelle. Adrenaliini alkoi juoksemaan kropissamme, kun makasimme kraaterin reunalla kurkotellen reunan yli, jotta näkisimme hehkuvan laavan kraaterin pohjalla. Oli pysäyttävää nähdä punaisena hehkuva laava ja kraaterista nouseva savu sekä kuunnella maan sisästä kuuluvaa voimakasta murinaa. Erityisen jännää asiasta teki se, että alueen tulivuoret olivat olleet erittäin aktiivisia viime päivien aikana. Päivän alussa emme olleet edes varmoja olisiko puisto auki.
Kaikki meni kuitenkin paremmin kuin hyvin ja löysimme lopulta myös tyhjän puisen majan parisen sataa metriä tulivuoren laelta, missä vietimme yömme suojassa viimalta. Riippumatot tulivat taas tarpeeseen, sillä kietouduimme niihin yöksi kahden muun ystävämme kanssa lämpöä hakeaksemme. Heräsimme ennen auringonnousua nähdäksemme laavan vielä selvemmin pimeyden ansiosta, mutta tulivuori tuprutti savua liiaksi, jotta olisimme nähneet mitään kraaterin sisään. Auringonnousu tulivuoren laelta oli kuitenkin helposti aikaisen herätyksen arvoinen. Summa summarum, suosittelemme tulivuorella yöpymistä ihan jokaiselle. Ikimuistoinen kokemus.
Matkustusvinkit ja oppaat
Matka on aina seikkailu, joka herättää paljon kysymyksiä. Minne lähtisin? Mitä pakkaan mukaani? Kuinka matkustan turvallisemmin? Miten matkustan vastuullisemmin? Matkailijan oppaista löydät vastauksen näihin ja moniin muihin matkailijaa askarruttaviin kysymyksiin.
