Pamplonasta matka jatkui kuivan Navarran läpi. Pyreneevuoristo vasemmalla puolellani pyöräilin pitkiä päiviä ja join ennätysmääriä vettä pyöräillessäni 30 asteen helteessä. Nousin aikaisin aamulla pyöräilemään, jotta kerkesin taittaa n. 40 kilometriä päivämatkasta siedettävissä lämpötiloissa. Noin kello kahden aikaan lämpötila kohoaa korkeimmilleen, ja kuumimmat päivät ovat olleet 34 asteisia. Lämpöä oppi kuitenkin päivien kuumentuessa sietämään, eikä kuuman veden juominenkaan tökkinyt. Vaihdoin veden raikkaaseen kylmään veteen jokaisessa kylässä josta löytyi lähde, mutta puolentunnin kuluessa vesi oli taas lämmintä. Jonkinlainen termospulloratkaisu saattaisi olla tähän hyvä, jotta vesi pysyisi raikkaana pidempään.
Maisemat vaihtuivat kuivasta aavikosta piikikkäine kasveineen reheväksi viheriöksi jokien ja järvien läheisyydessä. Aina sattuessani joen tai järven rantaan pulahdin uimaan, helpottaen tukalaa oloani edes hetkeksi. Uiminen ei kuitenkaan tuonut pitkää helpotusta kuumuuteen, sillä vaatteita pukiessa hikikarpalot valuivat jo pitkin selkää. Ja ylipäätään mikä tahansa vaate tuntui liian kuumalta. En ollut varustautunut reissuun hihattomalla paidalla, ja Supernaturalin t-paitani pääsikin saksittavaksi, kun muokkasin siitä hihattoman version. Myös pitkävartiset sukat tuottivat päänvaivaa, niin kuumuutensa, että rusketusrajojensa takia.
Optimaalisia telttapaikkoja löytyi Navarran ja Aragonin alueelta useampi. Yhtenä iltana leiriydyin Embalse de Yesa -järven kirkkaansinisten vesien rannalle. Järveä kutsutaan myös nimellä Pyreneiden meri. Korkeat savikukkulat ympäröivät mineraalien vaikutuksesta turkoosiksi muuttunutta vettä. Virittelin telttani paikalle jossa minulla oli oma pieni ranta, ja josta pääsin sekä aamu- että iltauinnille. Riippumatostani katselin järven toisella puolella kohoavia vuoria ja luin tyytyväisenä kirjaa illan hämärtyessä. Yöksi jätin teltan oven auki, sulkien vain hyttysverkon, voidakseni herätä aamulla raittiiseen ilmaan ja upeisiin maisemiin.
Seuraavana päivänä saavuttaessani Huescaa, nousi edessäni valtava vuori. Oli aika ylittää Pyreneet. Olin pyöräillyt jo sadan kilometrin päivän, mutta jalkani olivat rullanneet hyvin ja kello oli vasta viiden, joten ajattelin aloittaa urakan saman päivän aikana. Aloin pyöräilemään samaa maantietä pitkin, jolla olin taittanut matkaa koko päivän, tietäen tien johtavan vuoren yli. En kuitenkaan ollut katsonut karttaa tarpeeksi tarkasti huomatakseni moottoritien yhdistyvän maantien kanssa. Olin ajanut vuorenrinnettä ylöspäin n. 10 kilometriä, kun pyöräilykaista lopetti olemasta, ja autot ajoivat vierestäni tuhatta ja sataa. Noustessani korkeutta myös tuuli yltyi, ja voimakkaat puuskat riepottelivat minua tien sivussa. Henkeni edestä peläten ja tärisevin jaloin sain pyöräiltyä pysähdyspaikalle, jolle päästessäni jalkani pettivät alta. Koskaan en ole elämässäni niin pelännyt, kuin tuota mutkikasta vuoristotietä ylös sykkiessä. Keräiltyäni tovin itseäni, ja tarkasteltuani karttaa tajusin että vaihtoehtoja olisi vain kaksi: joko menen takaisin alas ja kierrän 200 kilometriä, tai liftaan kyydin vuoren yli. Ei kun sydän syrjällään tien reunaan ja peukku pystyyn. Minulla kävi suunnaton tuuri, kun ystävällinen nuori pariskunta pysähtyi auttamaan minua tarpeeksi tilavan auton kanssa johon saimme pyöränkin mahdutettua. Ajaessamme autolla vuorenrinnettä ylöspäin tajusin etten millään olisi pystynyt ylittämään vuorta pyörällä. Luulin jo päässeeni hyvämatkaa ylöspäin, mutta tosiasiassa olin edennyt vain murto-osan. Puhumattakaan siitä että valitsemani tie sukelsi myös pitkiin tunneleihin, joihin on pyöriltä ehdoton pääsy kielletty.
Pääsin siis avuliaiden ihmisten ansioista turvassa Huescaan, jossa vietin muutaman yön tutustuen kaupunkiin sekä sattumalta tapaamiini englanninopettajiin. Voimia keränneenä jatkoin kohti Barcelonaa, maaston muuttuen nopeasti tylsäksi maaseuduksi. Vaikka mäissä ja vuorissa on haasteensa, ovat ne kuitenkin maisemiltaan paljon kiinnostavimpia, kuin tasainen suora tie peltojen keskellä. Pääsin Barcelonaan paljon aiottua aikaisemmin ja siitä johtuen päätin jatkaa matkaani vielä Ranskan Montpellieriä kohti, josta luultavasti nappaan lennon kotiin. Koti-ikävä on päässyt jo kasvamaan suureksi, ja kroppanikin tuntuu varoittelevan ylirasituksesta. Pyöräilyä on edessä noin viikon verran, ja tuntuu että nyt suurimpana motivaationa on lentokentälle pääsy.
Lue seuraava osa: Kun mieli luovuttaa
Matkapyöräilyopas
Retkipyöräily on monipuolinen laji, joka sopii miltei kenelle tahansa iästä, sukupuolesta, kulttuurista tai fyysisestä kunnosta riippumatta. Tärkeintä on uskaltaa lähteä. Jotta pyöräretkesi onnistuisi, on muutamia asioita jotka kannattaa ottaa huomioon. Matkapyöräilyoppaastamme löydät vinkkejä retkesi toteuttamiseen, olit sitten vasta-alkaja tai jo kokeneempi matkapyöräilijä.
