On heinäkuu vuonna 2017. Riemuitsevina pyörimme olohuoneessa rinkat selässä vaellusta malttamattomina odottaen. Laiva Vaasasta Uumajaan lähtee huomenna. Kaikki tuntuu olevan
valmista lähtöön.
Katson vielä kerran Partioaitan nettisivulta tulostamaani pakkauslistaa. Mietin, onko kaikki tarpeellinen mukana. Teltta. Vaatteet. Ruokaa. Puukko. Sytytin. Rautalankaa. Tarvitsemmeko rautalankaa? Otan vielä kerran työkalupakistani rautalankakerän käteeni ja yritän miettiä tilannetta Norjan vuoristossa, jossa meidät pelastaa rautalanka. Kokemattomuuttani en keksi sellaista. Ajattelen sen olevan turhaa painoa rinkassa. Pakkaan sen silti mukaan.
Glomdalen
Kiristimme hyvin palvelleiden vaelluskenkiemme nauhat, nostimme rinkat selkään ja lähdimme seuraamaan polkua joka vei meidät rehevään metsään kauniissa ilta-auringossa. Suuntasimme kohti
Glomdalenia Saltfjelletin kansallispuistossa Norjassa. Parin tunnin kävelyn jälkeen saavuimme miellyttävän Glomdalsvatnetin rantaan, jolla yövyimme.
Seuraavan päivän helteessä taistelimme itsemme metsäistä rinnettä ylös pienelle, Nedre Pikhaugvatnet nimiselle järvelle, jonka rannalla kalastimme, evästimme ja nautimme upeasta maisemasta, auringosta ja laakson erikoisista kalliomuodostelmista. Jatkoimme matkaa Övre Pikhaugvatnetille, jonka äärellä oli tarkoitus uida, kalastaa ja yöpyä. Vaikka maisemassa oli tähänkin asti ollut reilusti lunta viileästä alkukesästä johtuen, yllätyimme kun kyseinen järvi olikin umpijäässä!
Leiriydyimme kuitenkin tähän heinäkuiseen talvimaisemaan. Tavoitteena oli seuraavana päivänä kävellä edemmäs laaksoon katsomaan Flatisvatnetin vuoristojärvelle avautuvaa maisemaa.
Kengän pohja!
Aamulla pakkasimme päiväreput ja lähdimme kävelemään pitkin upeiden vuorenseinämien reunustamaa laaksoa, kohti Flatisvatnetia. Mieli oli virkeä, sää kaunis ja matka alussa. Emme tienneet mitä lumen alla on, joten kävelimme hyvin varovasti halki hankien. Purot solisivat ja lumet haihtuivat kesän lämmössä. Elämä keskellä vuoristoa tuntui nautittavalta ja ajatus vuoriston päällä lepäävästä valtavasta jäätiköstä hämmästytti meitä.
Ylittäessäni Övre Pikhaugvatnetista laskevaa jokea, tapahtui vastoinkäyminen. Vasemman kenkäni suunniteltu askelmäärä täyttyi ja kengän pohja irtosi puoliksi! Epätoivo ja pettymys hiipivät takaraivosta kohti eturaivoa. Ajatus kesken jääneestä seikkailusta ja pitkästä kävelystä takaisin autolle alkoi ahdistaa. Aivoni kävivät läpi vaihtoehtoja tilanteen ratkaisemiseksi ja saivat elämyksellisen muistikuvan: näin mielessäni kohtauksen, kuin hidastetun videon, jossa käteni sujauttaa välinpitämättömästi rautalankaa rinkan taskuun, aivojen ajatellessa sen olevan turhaa.
Lämmin kiitos Partioaitan pakkauslista! Irronnut kengänpohja noin 90 000 askeleen päässä autolta ahdisti, mutta kuinka suuri olikaan kiitollisuus listaa kohtaan parsiessani kenkää kömpelösti kasaan rautalangalla. Tein pohjaan reikiä, pujotin langan niiden läpi ja kiedoin sen kengän alta ja päältä kiristäen pohjan paikalleen. Lopputulos tuntui toimivalta, vaikka toistinkin operaation paluumatkan aikana vielä kahdesti. Varmasti olisi toimivampiakin ratkaisuja löytynyt, esimerkiksi vahva teippi. Paluumatkaan käytimme pari päivää ja matkan viidentenä päivänä pääsimme autolle väsyneinä ja onnellisina.
Retkemme oli suunniteltua lyhyempi, mutta antoisa vastoinkäymisistä huolimatta. Norjan maisemiin tai Partioaitan vinkkeihin harvoin pettyy. Elokuussa 2018 teimme paluun Glomdalenin laaksoon tuoreet vaelluskengät jaloissamme. Tällä kertaa rautalangan paino rinkassa ei huolettanut. Päätin nimittäin kantaa mukanani myös painavaa järjestelmäkameraa. Rautalankaa ei onneksi tarvittu, kameraa sitäkin enemmän. Sen kantaminen Flatisvatnetin maisemaan oli erinomainen idea. Odotamme innolla seuraavaa retkeä!
Kirjoittaja Jyri Laine lähetti iloksemme tämän palautteen ja päätimme julkaista sen hänen luvallaan blogissamme. Olkoon kirjoitus inspiraation lähteenä ja muistutuksena meille kaikille, että korjaustarvikkeita voidaan tarvita myös reissun päällä.
Partioaitan sivuilta löydät pakkauslistoja eri pituisille retkille kesällä ja talvella. Näiden listojen avulla saat hyvän pohjan retken suunnitteluun. Katso kaikki pakkauslistat »