Retken teema ja sen taustat: Edellisessä blogitekstissäni kerroin ensimmäisestä yhteisestä retkestämme, silloin n. 7 kk ikäisen poikani kanssa. Retki suuntautui useaksi tunniksi vaativiin maastoihin, Mikkelin Neitvuorelle ja kantolaitteena toimi kantorinkka. Tässä blogitekstissä kerron retkeilystä lastenvaunujen kanssa ja jaan erinomaisen vinkin vauvan ruokien lämmittämiseen nuotiolla.
Olin suunnitellut retkelle teeman, helpoimman kautta, osin siitä syystä, että koko loppukesän ja alkusyksyn myös meidän perheessämme on pelattu sairastelubingoa hyvällä menestyksellä, ja tämä retki ainakin onnistuisi. Toinen syy tällaiseen helppoon valintaan oli se, että olen saanut jonkin verran kysymyksiä liittyen ajankäytön rajallisuuteen arjessa ja vaikkapa siihen, että kantorinkkaa ei ole käytettävissä. Tämän pitäisi siis olla kaikkien saavutettavissa oleva retki, helppo tehdä vaikka työpäivän jälkeen.
Pakkaaminen ja reissuun lähtö
Lähdimme retkelle aurinkoisena ja epätavallisen lämpimänä lokakuun iltapäivänä. Kuten edellisessäkin tekstissäni mainitsin, tehdään meillä usein spontaaneja päätöksiä harrastamisen suhteen, niin tälläkin kertaa. Pakatessani toiseksi nuorin poikani hakkasi minua paistinlastalla reiteen ja kaksi vanhempaa kyselivät varustevarastossani pyöräilykypäriään ja toimittivat yleistä sähläämistä. Sain kuitenkin pakattua repun ja auton ilman sen kummempia muistilistoja. Vauvan reppuna / hoitolaukkuna meillä on muuten jo useamman lapsen kanssa toiminut Fjällrävenin Kånken Mini. Tämä klassikkoreppu ei ikinä lakkaa hämmästyttämästä sillä, kuinka paljon siihen voikaan mahtua tavaraa!
Karu yllätys määränpäässä ja kaikki uusiksi
Valitsimme kohteeksi helposti saavutettavan, pururadan varrella sijaitsevan laavun Mikkelin Kalevankankaalla. Kyseisellä reitillä ja laavulla on paljon liikkujia ja talvisin alueella kulkee ladut. Kuljimme laavulle noin kilometrin verran pikkumiehen nukkuessa vaunuissaan. Huomasin ylipukeutuneeni raskaasti suhteessa vallitsevaan keliin. Lämmintä oli 12 astetta ja minulla päällä merinovillakerrasto, retkeilyhousut, villapaita ja kuoritakki. Kuoritakista on muuten pakko mainita sen verran, että vaikka en kuorivaatteista juuri perusta, tämä Arc’teryx Beta LT lunastaa odotukset kaikissa ulkoiluharrastuksissani ja on nykyisin lempivaatteeni!
Laavulle helppoa pururataa kävellessäni ehdin jo ajatella, että tällä kertaa menee helposti, vaunutkin rullasivat tasaisella alustalla kuin unelma. Pian saavuimme laavulle ja karu totuus kuitenkin paljastui: olin unohtanut tulipussini, eli kaikki tulentekovälineet kotiin! Retken teemana ruokien ja vinkkien suhteen oli nimenomaan tulen tekeminen ja se NUOTIO! Yritin räpsiä kipinää kivillä ja puukolla ja vaikka millä, turhaan. Odottelin jopa, että sattuisiko laavulle muita retkeilijöitä, mutta vaikka laavu on vilkas ja kovassa käytössä, ketään ei tietenkään tällä kertaa näkynyt. Ei auttanut muu, kuin pakata eväät nöyrästi takaisin päiväreppuun ja palata autolle.
Paluumatkalla autolla sain käännettyä kiukun voitoksi, ainakin saisin hyvän käänteen blogitekstiini ja pari tulitikkujen unohtamiseen liittyvää vinkkiä jaettua:
- Jos retkeily kiinnostaa ja lähdöt ovat usein kiireisiä, tee itsellesi kiinteä lista perustarvikkeista, jotka pakkaat aina ensimmäisenä ikäänkuin perustaksi kaikelle muulle!
Itselläni toki kyseinen lista on jo vuosia ollut olemassa paperilla ja sähköisenä, en vain lukenut sitä, koska hässäkkä ympärillä oli pakatessa niin kova. Luulin osaavani ilmankin. Siitä päästäänkin vinkkiin numero 2:
- Lue se edellä mainitsemani lista kun pakkaat. Älä luule muistavasi 🙂
Vaikeuksien kautta voittoon ja ruokien lämmitysvinkkejä
Päästyämme takaisin autolle poika nukkui edelleen. Päätin ajaa lähimpään kauppaan hakemaan tulitikut ja vaihtaa samalla retkikohdetta. Ajoimme n. 10 minuuttia Mikkelin Otavaan ja siellä olevalle tutulle laavulle, jossa tosin en ollut vielä retkeillyt, ainoastaan hiihtänyt talvisin ohi. Tälle laavulle pääsi autolla melkein viereen ja täällä saisimme olla rauhassa. Jätin pojan nukkumaan autoon (kyllä, ikkunat auki) ja kävelin laavulle tekemään tulet. Kun nuotio räsähti ensimmäistä kertaa ja aurinko laski mäntymetsän taa, laskeutui rauha.
Aloin valmistella ruokiamme. Itselleni lämmitin laavulta löytyvällä ritilällä hampurilaiset ja pojalle oli pilttipurkki, sekä maitoa. Moni vauvan vanhempihan kavahtaa vaikkapa majoituspaikkaa valitessa sitä, jos kohteessa ei ole sähköä. Se tarkoittaa, ettei ole myöskään mikroa, ainakaan toimivaa. Itsekin olen joskus miettinyt, että kuinka saan vauvalle ruoan retkellä lämpimäksi, erityisesti talviolosuhteissa. Tiedän pari hyvää konstia. Ensimmäinen on se, että kaataa purkin sisällön retkikeittimen paistinpannulle, tai kattilaan ja lisää tilkan vettä. Siinä ruoka lämpiää nopeasti, eikä tarvitse kuin hieman sekoitella. Monilla ns. satunnaisretkeilijöillä ei kuitenkaan välttämättä ole retkikeitintä ja itsekin tykkään nykyään käyttää aina nuotiota, tai risukeitintä kun se vain maastopalovaroitusten puitteissa on mahdollista.
Tällä kertaa lämmitin ruoan vesihauteessa, tai oikeastaan kiehuvassa vedessä. Otin vanhan, nuotiokäytössä olevan Trangian kahvipannun ja laitoin sen puolilleen vettä. Veteen lasken pilttipurkin, korkki auki. Kahvipannun kansi jää tietysti auki myös. Kun kahvipannun laittaa ritilälle, kepin nokkaan, tai hiilloksen päälle, alkaa vesi nopeasti kiehua ja tietysti lämmittää myös ruokaa. Kun kannet ovat auki, on helppo seurata veden kiehumista ja ruoan lämpenemistä, ruokaa voi lisäksi kokeilla vaikka sormella, että milloin se on valmista.
Kun ruoka on lämmennyt ja vesi kiehuu, kannattaa siirrellä lapset syrjään hetkeksi ja nostaa kepillä pannu liekeistä. Tässä vaiheessa kaikki on kuumaa, joten kannattaa varoa. Itselläni kulkee mukana tätä vaihetta ja nokista risukeitintä varten työhanskat. Hanskoilla purkin saa nostettua kuumasta vedestä hetkeksi jäähtymään ennen tarjoilua. Kahvipannun voi nostaa takaisin nuotion läheisyyteen ja keitellä vedestä jälkiruokakahvit, tai teet.
Kotia kohti
Nälkäisille miehille eivät kauaa ruoat ryttyilleet. Ruoan jälkeen pienempi puri hetken laavun laverilla juomapulloa ja minä vahdin tulen sammumista. Sitten olikin aika pakata kamat ja suunnata kotia kohti. Lopulta reissu oli erittäin onnistunut. Me teimme, kuin teimmekin lastenvaunuretken laavulle! Ensin käveltiin vaunun kanssa kohteeseen ja sitten ruokailtiin, eri laavuilla tosin. Monissa kaupungeissa, varmuudella ainakin Helsingissä, Tampereella, Turussa, Oulussa, Mikkelissä, Kuopiossa ja Jyväskylässä myös joukkoliikenne tuo kävelymatkan päähän retkeilyrakenteista, eli autokaan ei ole välttämätön.
Retkeen voi myös varata aikaa enemmän, laittaa lapsen päiväunille ja kävellä retkikohteeseen. Siinä saa kaiken lisäksi itse hyvän lenkin tehtyä ja palkintona on eväät laavulla, suosittelen!
Varustelista
Listaan taas lopuksi varusteita ja huomioitani siitä, mitä meillä oli, tai ei ollut mukana.
● Kiinteä varustelista itselle kotiin, joka retkelle. Lista pitää lukea pakatessa ja sen jälkeen!
● Vauvan hoitolaukku / reppu. (Vaihtovaatetta, vaippoja ja peruskamaa)
● Kuksa
● Päiväreppu
● Eväät
● Kahvipannu tms. Vanha Trangian astia on tulella kokkaamiseen erittäin hyvä ja kevyt kantaa. Trangian astioita saa muuten ostettua myös erikseen, ilman keittimiä.
● Työhanskat nuotiohommiin ja kuumien asioiden nosteluun.
● Tulentekovälineet! (Ilman ei pärjää, testattiin)
● Puukko
● Ensiapulaukku
● Istuinalustat / makuualusta
● Taukotakki, tai liivi (Eli lämmin takki) Hyvä varsinkin syksyn ja talven reissuille. Itselläni on jo vuosia palvellut hyvin Fjällrävenin Expedition. Toimii kesät, talvet.
● Omia sytykkeitä, tai puita. Meillä oli repussa puita ja vähän tuohta. Monilta laavuilta löytyy puita, mutta omat sytykkeet on kiva olla.
● Retkisaha (jos enemmän touhuaa nuotioiden kanssa)
● Retkikirves (jos enemmän touhuaa nuotioiden kanssa)
Kirjoittaja Aapo Oranen on ammatiltaan näyttelijä. Hän on heilunut ammatikseen vuosia taiteen ja viihteen parissa. Suurperheen isä käyttää suuren osan ajastaan ulkoilmassa, harrastaen retkeilyä, pelaamista, kuntoilua ja eräelämää.
“Huonompikin retki on parempi, kuin se että jättää sen kokoonaan tekemättä”.
Instagram: @tapioranen