Kun loppuvuodesta 2025 eteeni osui kysymys “Oletko valmis seikkailuun? Hae mukaan tiimiin, joka muuttaa maailmaa”, tiesin saman tien, että tähän minun täytyy lähteä. Ajatus tuntui omalta. Siinä yhdistyivät kaksi minulle tärkeää asiaa: luonnossa liikkuminen ja mahdollisuus tehdä hyvää. Hain mukaan ja tulin valituksi Kapua 2026 Pohjois-Makedonia -tiimiin.
Kapuan idea on yksinkertainen: vapaaehtoiset keräävät varoja hyvään tarkoitukseen ja haastavat samalla itsensä kapuamalla maailman vuorille.
Meidän kymmenhenkinen tiimimme keräsi varoja nuorten, naisten ja vammaisten ihmisten oikeuksien edistämiseen Pohjois-Makedoniassa.
Syyskuussa Kapua-tiimimme matkasi omakustanteisesti Pohjois-Makedoniaan tutustumaan työhön, jota keräysvaroilla tehdään. Tämän jälkeen vaelsimme Balkanin vuoristossa kuuden päivän ajan kiiveten Pohjois-Makedonian ja Albanian korkeimmalle vuorelle. Kunkin kapuajan tavoitteena on kerätä 5 528 euroa. Summa symboloi rajavuoren, Mt. Korabin, korkeutta 2 764m: kaksi euroa jokaiselta korkeusmetriltä vuoren huipulle saakka.
Partioaitta lähti mukaan tukemaan henkilökohtaista tavoitettani lahjoittamalla Kapua-keräykseeni.
Miten Balkanin vuorille pakataan?
Vaeltaminen kotimaassa on minulle tuttua, ja rinkan pakkaaminen viikon reissulle sujuu yleensä rutiinilla. Tällä kertaa pakkaaminen osoittautui kuitenkin tavallista haastavammaksi.
Mukana piti olla vaellusvarusteiden lisäksi kaupunkipäivien vaatteet, ja samalla matkatavaroiden painorajoitus piti ottaa tarkasti huomioon. Maastossa kuljimme noin 35 litran päivärepuilla. Muut tavarat kuljetettiin vuoristomajojen välillä muun muassa hevosten selässä, joten sain matkatoimistolta lainaksi kuljetukseen sopivan duffelikassin.
Tiesimme etukäteen, että sää Balkanilla olisi poikkeuksellisen lämmin. Vuoristossa olosuhteet voivat kuitenkin muuttua nopeasti, joten lämmintä ja sateenpitävääkin piti olla mukana. Reittimme alkoi kolmen maan, Kosovon, Albanian ja Pohjois-Makedonian, rajan tuntumasta, ja kuuden päivän aikana vaelsimme jokaisen maan alueella. Passien lisäksi päivärepuissa kulkivat mukana tarvittavat rajanylitysluvat. Eurot kävivät kaikkialla, niitä tarvittiin tippeihin vuoristomajoissa.
Vaikka on kokemusta vaeltamisesta, kaikkeen ei osaa varautua
Maastossa kävi nopeasti selväksi, että keli oli todella kuuma. Vaikka olin yrittänyt varautua kuumuuteen, yksi varuste jäi kaivelemaan: lierihattu.
Lippalakki suojasi kasvoja, mutta lierihattu olisi suojannut paljon paremmin myös korvia, niskaa ja kaulaa. Aurinkolasit ja aurinkorasva olivat ehdottoman tarpeellisia.
Kuivuus toi oman yllätyksensä. Maasto pöllysi kovasti ja ilma tuntui iholla ja limakalvoilla. Jälkikäteen ajatellen olisin ottanut mukaan jotain, jolla olisi voinut helpottaa nenän limakalvojen kuivuutta. Onneksi yhdestä vuoristomajasta löytyi oliiviöljyä, josta saimme helpotusta kuivaan ihoon.
Merinopaita ansaitsi jälleen paikkansa repussa
Lähdimme usein liikkeelle aikaisin aamulla, mutta kuumuudessa vaatteet olivat hiestä märät jo ensimmäisen tunnin jälkeen. Silloin materiaalilla todella oli merkitystä.
Oma suosikkini on helposti kuivuva ja iholla miellyttävä lyhythihainen merinopaita. Samaa paitaa voi käyttää useamman päivän ja tuulettaa välillä, eikä se ala helposti haista.
Kun kaikki kannettava pitää miettiä tarkkaan, monikäyttöisyys on iso etu. Vaelluksella en kaipaa suurta määrää vaatteita, vaan mieluummin muutaman sellaisen, joiden tiedän toimivan.
Sauvat, pissaliina ja muut pienet pelastajat
En yleensä käytä vaellussauvoja, mutta tällä reissulla ne olivat mielestäni välttämättömät. Pitkissä nousuissa ja varsinkin jyrkissä alamäissä ne helpottivat kulkemista huomattavasti ja lisäsivät turvallisuutta.
Toinen varuste, josta en enää luopuisi, on pissaliina. Pestävä ja uudelleen käytettävä kangas vähentää tarvittavan vessapaperin määrää, eikä paperia tarvitse jättää luontoon. Pieni varuste, mutta yllättävän suuri ilo pitkillä vaelluspäivillä.
Tärkeintä on, että jalat toimivat
Selvisin reissusta ehjin jaloin, mistä olin erityisen tyytyväinen. Päivät olivat pitkiä, ja vaelsimme noin 8–12 tuntia päivässä. Maasto ja korkeuserot olivat paljon rajumpia kuin moni meistä oli osannut ennakoida.
Omat vaelluskenkäni olivat jo hyvin sisäänajetut. Olen vuosien saatossa löytänyt omat ratkaisuni siihen, kuinka saan kengät toimimaan omissa jaloissani. Käytän aina kaksia paksuja sukkia ja kaksia pohjallisia, joista toiset olen tehnyt parketin alle tarkoitetusta eristematosta. Tämä on oma, vuosien varrella hyväksi havaitsemani ratkaisuni, ei yleispätevä varusteohje.
Yksi asia tuli Balkanilla jälleen opittua kantapään, tai oikeastaan varpaiden, kautta. Ennen jyrkkää alamäkeä kengännauhat kannattaa kiristää kunnolla. Jos sen unohti, varpaat olivat pian kengän kärjessä lytyssä ja kipu sen mukaista.
Tavalliset lenkkarit osoittautuivat myös tarpeellisiksi. Yhdelle tiimimme jäsenistä ne olivat suorastaan jalkojen pelastus. Vaikka kaikilla oli mukanaan omat tutut ja “pomminvarmat” vaelluskenkänsä, vaihteleva ja jyrkkä maasto yllätti monen jalat. Tuntureilla vaeltaneillekin pitkät ja paikoin hyvin jyrkät ylä- ja alamäet olivat uudenlainen kokemus. Kevyemmillä ja ketterämmillä lenkkareillä oli helpompi tehdä jyrkkiä nousuja.
Vettä ja niitä välipaloja, jotka oikeasti maistuvat
Yövyimme vuoristomajoissa ja kylissä, ja meillä oli koko vaelluksen ajan sama paikallinen opas. Pakkasimme joka aamu mukaan päivän eväät ja varauduimme myös kantamaan tarvitsemamme vedet. Yhteen vesipulloon laitoin aina aamuisin elektrolyyttiporetabletin.
Kuivuuden vuoksi oppaamme varoitti, ettei vettä välttämättä olisi kaikkialla saatavilla. Suurimmaksi osaksi saimme matkan varrella vuoristosta vettä paikoista, jotka oppaamme tiesi käyttökelpoisiksi.
Otin Suomesta mukaan omia tuttuja välipaloja. Vaelluksella olen oppinut, että repussa kannattaa aina olla jotakin, jonka tietää maistuvan silloinkin, kun energiat ovat vähissä ja matkaa on vielä jäljellä. Tiukan paikan tullen ei ole paljon iloa energiapatukasta, jota ei tee mieli syödä.
Lähtisinkö Balkanille omin päin?
Vaelluksen aikana mietin, että tännehän voisi tulla omatoimisestikin. Jälkikäteen en ole enää aivan yhtä vakuuttunut.
Paikallinen opas toi matkaan paljon sellaista, mitä emme olisi muuten kokeneet. Hän tunsi reitit ja olosuhteet sekä kertoi alueen historiasta, luonnosta ja paikalliskulttuurista. Vuoristossa kohtaamamme ihmiset eivät myöskään juuri puhuneet meille tuttuja kieliä.
Suuremmilta kommelluksilta vältyimme, mutta positiivisia yllätyksiä tuli vastaan paljon. Yksi niistä oli paikallisten paimentolaisten meille loihtima iltapala. Maisemat olivat huikeita, mutta kohtaamiset ihmisten kanssa tekivät matkasta paljon enemmän kuin pelkän vaelluksen.
Vuorta suurempi syy matkalle
Vaikka vaellus oli matkan näkyvin osa, tärkein syy matkalle oli toinen. Ennen vuorille lähtöä tutustuimme Skopjessa työhön, jota keräysvaroilla tuetaan.
Vierailimme kuuroille nuorille suunnatussa oppilaitoksessa, jossa tapasimme oppilaita ja henkilökuntaa. Oli vaikuttavaa nähdä, miten nuoret olivat tuen avulla löytäneet omat vahvuutensa ja menestyneet myös kaikille nuorille suunnatuissa kilpailuissa. Tapasimme myös paikallisen vammaisjärjestön naisia ja kuulimme heidän työstään yhdenvertaisuuden edistämiseksi. Kohtaamiset tekivät konkreettiseksi sen, mitä varten olimme keränneet varoja.
Matkan tärkein oppi ei lopulta liittynyt varusteisiin eikä edes vuoren huiputtamiseen. Vuori tarjosi hienon haasteen ja yhteisen seikkailun, mutta mahdollisuus tukea paikallista työtä yhdenvertaisuuden puolesta oli sitäkin suurempi asia.
Kiitos Partioaitalle, että lähditte mukaan tekemään hyvää!
Kapua ry:n Pohjois-Makedonia tiimin tavoitteena on kerätä yhteensä noin 55 000 euroa hyvään tarkoitukseen. Kapuajat maksavat matkakulunsa itse, keräystuotot ohjataan avustuskohteisiin luotettavasti Väestöliiton, Taksvärkki ry:n ja Kynnys ry:n kautta.
Tue keräystä: https://kapua.fi/osallistuja/elisa-vesterinen/