Bikepacking + packraft seikkailu tyttäreni kanssa Hossassa

Tervehdys!

Tämä Hossan kansallispuiston seikkailu sai lähtölaukauksensa 2-3 vuotta takaperin tyttäreltäni Pihlalta, joka toivoi joskus pääsevänsä karhukojuun kuvaamaan mesikämmeniä, noita otsoja metsän valtiaita. Ja kun aikataulut natsasivat ja aikaa retkelle vihdoin tänä keväänä löytyi, päätin alkaa toteuttamaan tyttäreni toivomusta – viettää yö karhukojussa kameraa laulattaen.

Kaksi kärpästä yhdellä iskulla.

Tutkimustyön tuloksena päätin, että Martinsokosen kojut on se paikka missä voi varminmiten karhun jos toisenkin nähdä. Ja kun heidän tilukset aivan itärajan tuntumassa sijaitsevat, aivan Hossan kansallispuiston kulmilla, niin miksei yhdistäisi seikkailua sinnekin kun niin kauaksi kumminkin ajetaan.

Retken suunnittelu

Noin vuosi ennen retkelle lähtemistä aloimme hiomaan matkasuunnitelmaa. Ajatuksemme oli tehdä retkestämme monipuolinen, joten aika nopiaa maastopyöräilyn oheen aloimme suunnittelemaan myös packraft (reppulautta) seikkailua Julma-Ölkyltä takaisin Hossan luontokeskukselle.

Siinä oli koko vuosi aikaa valmistella ja suunnitella, ja kevään korvalla aloimme tekemään yhdessä myös mtb lenkkejä, joiden lisäksi kesäloman alettu tyttäreni kulki pyörällä kesätöihin, joten ei hän ihan pystymetsästä satulaan hypännyt. Ja olimme muutama vuosi takaperin tehnyt jo yhden yön testiretken Karkkilan Maijalankoskelle. Ja sen lisäksi meillä on muutama yhteinen yön yli retki takanamme, mutta tästä tulisi meidän ensimmäinen yhteinen pitkä seikkailumme.

Retken valmistelut

Itselle retkille lähteminen ja varusteiden kasaaminen on selkeää enkä siihen sen enempiä aikoja tarvitse, kun kaikki varusteet ja tarvikkeet löytyvät kaapista. Mutta nyt kun reissuun lähtee kaveriksi noviisi aloittelija, niin aloitimme hyvissä ajoin varusteiden läpikäymisen. Kaikki lähti oikeastaan siitä, että annoin tyttärelleni fillarilaukut ja sanoin, että näihin sinun pitää saada kaikki varusteet kolmen yön retkeä varten mahtumaan.

Tyttäreni otti haasteen vastaan ja alkoi omatoimisesti tekemään listaa mitä kaikkea hän reissuun tarvitsee. Kävimme listan yhdessä läpi ja poistimme sieltä turhakkeet ja hommasimme puuttuvat varusteet ja näin pakkauslistasta muodostui seuraava:

Vaahtokarkkeja ja digestivejä

huppari
vaihtovaatteita
pitkähihaiset paidat
kamerat (iso + pieni)
sadevaatteet (kengänsuojat, kypärähuppu, sadehousut ja -takki)
tuulitakki
varakumi
uikkari
kerrasto
släbärit
leggarit
hyttysmyrkky
tökötti hyttysenpuremiin
villasukat
lippis
pyöräily shortsit
Primus Lite+ -kaasukeitin

EA + hygienia:

punkkirauta
kyypakkaus
särkylääke
aurinkorasva
pyyhe
rasva, saippua
hammasharja + tahna
WC-papru

Majoite:

Hyvä ruoka parempi mieli

Tyttäreni teki hyvinkin selväksi jo retken suunnittelun alkuvaiheessa, että hän haluaa myös saada oikeaa ruokaa kuivasapuskan lisäksi. Se olikin itselleni pieni haaste, löytää sapuskatarvikkeet, jotka säilyvät lämpöisessä. Joten mukaan lähti pussiruokaa sekä ihan oikeaa ruokaa. Näiden lisäksi ei passaa unohtaa jälkiruokia ja välipaloja, joita pitänee varata mukaan runsaanlaisesti.

Ensiapu

Ensiapulaukku piti päivittää tyttäreni toivomusten mukaisesti, johon lisäsin päivitetyn kyypakkauksen, punkkipihdit, pinsettien lisäksi, allergialääkkeet, aurinkorasvan sekä laastarit.

Matkapäivä

Heräsimme kukonlaulun aikaan ja istuimme valmiiksi pakattuun autoon Karkkilassa kello seitsemän huitteissa sillä meillä oli yli 700 km automatka edessä. Yhteistä tekemistä autossa oli yleisen höpöttelyn lisäksi levyraati. Soitimme vuoron perään suosikkibiisejä, joiden kuuntelu siivitti mukavasti matkaamme.

Pirttivaarantietä Martinselkosiin ajaessa bongasin retkemme ensimmäisen poron suon laidassa makoilemassa. Tästä kun tyttärelleni mainitsin, niin pyysi hän meitä kääntymään takaisin. Ja näin teimme ja tyttö räpsi aivan tohkeissaan ensimmäisestä luonnosta näkemästään porosta kuvia hullun lailla.

Mikä mainio fiilis aloittaa tämä retki näin hyvillä fiiliksillä. Martinselkosissa saimme huoneen, jossa vietimme retkemme ensimmäisen yön.

Pihlan fiilikset:
Aamu oli innostuksen ja jännityksen täyteinen, kun lähdimme matkaan. Pitkä ajomatka meni kuitenkin yllättävän hyvin ja olen siitä iloinen. Oli ihan mahtavaa myös nähdä ensimmäistä kertaa poro ihan oikeasti luonnossa. Päivä meni siis hyvin vaikka pitkän ajon jälkeen väsyttääkin.

Bikepacking-retki, ensimmäinen päivä

Hyppäsimme fillaribiiliimme ja otimme suunnaksi Hossan Luontokeskuksen, jonne oli noin 60 km ajomatka.

Luontokeskukselle päästyämme kävimme vielä viime hetken reittisuunnitelmat ja vahvistukset niin pyöräilyreitistä kuin tulevasta melontareitistäkin läpi yhdessä luontokeskuksen henkilökunnan kanssa. Jonka jälkeen meitin oli helppo turvallisin mielin hypätä satuloihin ja karauttaa kohti erämaan syleilyä.

Sininen saavutus

Me otimme kahden päivän tavoitteeksemme 50 km sinisen saavutuksen lenkin, jota lähdimme luontokeskuksen pihasta aurinkoisessa ilmassa valloittamaan. Ja heti ensimmäisen kilometrin jälkeen jouduimme pysähtymään ja heittää päältämme vähän ylimääräistä vaatekerrosta pois. Kevyemmissä vaatteissa oli helpompi jatkaa matkaa läpi helposti ajettavan neulaspolun. Eikä kauaakaan, kun saavuimme Iikosken laavulle, jossa päätimme pitää heti ruokatauon ennen kuin edes varsinaisesti kunnolla reitille päästin. Nälkä alkoi kurnia, joten sitä tunnetta kannattaa tarkoin kuunnella.

Lounaaksi söimme kuivamuonaa – pasta bolognesia (joka oli enemmän Pihlan mieleen) ja macaroni with Cheese (+Kuivalihan kundin jerkku) – joita ilman minä en retkilleni lähde. Sapuskan jälkeen suuntasimme poluille ja huomasimme, että pitää todellakin olla tarkkana reittimerkintöjen kanssa, ettei vaan risteyksissä ohitse huristele.

Ensimmäiset viitisentoista kilometriä polkureitti myötäili poukkoilevaa ja mutkittelevaa rantaviivaa seuraillen kauniiden ja kirkasvetisten järvien rantoviivoja. Ajoittain polku nousi jyrkästikin harjujen päälle, jolloin oli hypättävä pois satulasta ja tunkattava juhtiamme mäkien päälle – ja aa että, että tauko hikisen nousun päätteeksi maistuikin täydelliseltä teetä ja kaffetta nauttien ja Snickersiä mutustellen. Ja ajoittain mäet olivat myös niin jyrkkiä, että alas tullessakin piti satulasta turvallisuuden nimissä pois hypätä.

Lihapyörteen laavulle saavuttuamme aloimme olemaan melko puhki päivän taipaleesta, itikoista ja ajoittain erittäinkin vaikeakulkuisista poluista, joista emme ihan ilman hampaiden kiristelyitä ja kyyneleitä selvinneet. Mutta hieman pidempi tauko laavulla ja pikkasen evästä ja juotavaa napaan palautti voimiamme, ja päätimme tehdä yhdessä tuumin vielä pienen rykäisyn ja mennä ripustamaan riipparit Kirkasvetinen järven tulipaikalle.

Tämä muutaman kilometrin matka oli reitin tähän asti vaativin – kaunista ja monimuotoista kuusimetsää, jonka kuusien juuret olivat vallanneet polun ajoittain meitin mahdottomaksi ajaa – siihen kun lisätään vielä metsän sammalikoista ja kosteikoista nousseet kirittäjät verenhimoiset – oli vauhtimme taattu eikä siinä kameraa jääty näreen oksaan ripustelemaan.

Tyhjä ja rauhallinen tulistelupaikka odotti meitä kristallinkirkasvetisen Kirkasvetisen-järven rannalla. Ensi töiksemme kävimme pulahtamassa hyisessä vedessä pesemässä päivän pölyt, hiet ja harmistukset pois kainaloista ja mielenpäältä. Sitten vaan majat puihin ja sapuskaa tekemään.

Hyvä ruoka parempi mieli

Tyttäreni toivomuksesta varasin mukaan joka päivälle myös yhden aterian ”oikeaa” ruokaa ja sen tekemiseen varasin varta vasten mukaan Primuksen Essential Stove Setin. Tällä keittimellä tekee helposti kahdelle sapuskat – vaikka olisi noista varmaan riittänyt hyvin kolmellekin. Tämä keitin osoittautui todella käteväksi kahden tyypin reissulle, sillä setissä on kaksi kattilaa + paistinpannu. Toista kattilaa pystyy kätevästi käyttää apuna, kun kaataa esim. makaroneista ylimääräiset vedet pois. Mutta kattilat toimivat hyvin myös ruokailulautasina.

Lohipasta:

makaronia
savulohirouhe (mökkimies)
tomaattimurskaa
kirsikkatomaatteja
kookoskermaa
sipuli
valkosipuli
herkkusieni (tuore)
suolaa & pippuria

Keitä makaronit kypsiksi. Kuullota sipulit ja valkosipuli ja paista siivutetut herkkusienet. Sotke kaikki ainekset keskenään. Mausta ja naati!

Ja niin me tehtiin! Raskaan päivän päätteeksi maittava ja oikeasti pirun hyvänmakuinen sapuska teki hyvää keholle ja mielelle. Vielä kun jälkiruuaksi nuotion loimussa teimme muutamat vaahtokarkkihampparit – niin avot!! Kyllä kelpasi täyden vattan viereen kömpiä riippumaton syleilyyn. Öitä.

Pihlan fiilikset:
Olipas rankka päivä. Ihan vaan pari kertaa meinas usko loppua. Martinselkosella oli vielä ihana aamu ja alkumatka pyörän päälläkin meni hyvin. Mutkilta ja mäiltä ei kuitenkaan matkalla vältytty. Melko vähäisellä maastopyöräilytaustalla ja pyörän suurilla kantamuksilla ei kyllä ollut helppoa. Älyttömät itikka määrät eivät varsinaisesti parantaneet asiaa, mutta pitivät kyllä liikkeellä. Kiviä ja juuria oli niin paljon välillä, että parissakin paikassa tuli kyllä Snickersille tarve, eikä pieniltä väsymyksen kyyneliltäkään vältytty. Nyt kuitenkin hyvillä mielin käymässä nukkumaan maha täynnä ihanaa lohipastaa.

Bikepacking-retki, toinen päivä

Kas hyvää huomenta!

Oikeinkin mallikkaasti nukutun yön jälkeen kömmimme pois riippumatoistamme ylös kello seitsemän huitteissa. Aamu aukesi harmaana ja sateen uhka roikkui yllämme ja ei aikaakaan kun ensimmäiset pisarat saavuttivat majamme. Tuli pieni kiire purkaa leirit (riippumatot) takaisin vesitiiviisiin Ortliebin laukkuihin – jotta sai varusteet kuivina pakattua. Mutta kun olimme saaneet sen tehtyä, niin pieni sade kuuro loppui sen samoiten tein.

Halkovajan kynnyksellä istuen ja kaunista järvimaisemaa ihastellen söimme aamupalamme samalla karttaa tutkien. Eilisestä viisastuneena päätimme yhdessä toimin luopua Sinisestä valloituksesta ja lyhentää reittiä meitin voimavaroille sopivammaksi. Joten päätimme jättää väliin reitin puolivälissä olevan Honkavaaran lenkin – joka tulisi lyhentämään taivaltamme noin kymmenellä kilometrillä.

Ja sitten vaan rohkeasti satulaan. Päivän ensimmäiset kilometrit taittuivat metsän uumenissa kuin itsestään halki helposti ajettavien neulaspolkujen, joilla ei edes itikat menoamme haitanneet. Paikoin polkuja rytmitti siellä täällä olevat pitkospuun pätkät, joiden kaikkien ylitse ajamiseen ei vielä Pihlalla taito ja uskallus riittänyt. Mutta niiden ylittämiseen on helppo keino – aina voi taluttaa.

Pitkähoiluan järven rantaan päästyämme alkoi reitti jälleen seurailemaan rantaviivaa, jota pitkin ajelimme Kokalmuksen laavulle, jossa pidimme hieman pidemmän tauon juoden ja pähkinöitä mutustellen. Tämän laavun jälkeen vähän yritin Pihlaa vielä houkutella, että jos kumminkin tehtäisiin koko lenkki – mutta jälleen Pihla puhui järkeä ja käännyimme suosiolla kohti Lipposensalmen laavua, jossa pidimme päivän ensimmäisen pidemmän sapuskatauon syöden retkiruokia ja jälkkäriksi suklaamousset. Rauhakseen siinä taukoa pitäen saimme tunnin jos liki toisenkin tössötellessä ja voimia keräillessä kulumaan.

Karttaa ihmetellessämme huomasimme olevamme jo voiton puolella – enää viitisen kilometriä ja kääntyisimme kohti Hossan luontokeskusta. Joten ei muuta kuin satulaan ja reittiä etiepäitte. Lounajan rannoilta reitti kääntyi kohti mentymetsiä Jatkonvaaran ylittäen. Rinnettä ylös kivutessamme huomasimme, että synkät pilvet ajoivat meitä takaa – eikä aikaakaan, kun ne saavuttivat meidät ja meille tuli kiirus vaihtaa sadevaatteet päällemme, ettemme ihan kastuisi. Ja niin matka jatkui sadevaatteissamme harjun lakea kohti – siinä alkoi jo hiki valumaan pitkin selkäpiitäkin. Mutta lyhyeksi kuuroksi jäi tämäkin ja saimme vaaran päällä sadevaatteet jo pois päältämme heittää.

Maali häämöttää – (liian) tohkeissaan kohti maalia

Viimeiset kilometrit poljettiin hymyissä suin läpi kauniiden mettäpolkujen kohti Huosivirran tulentekopaikkaa – sinne päästyämme mieleen tuli etsiä söpömpi paikka ruokatauolle ja nopea kartan vilkaisu ja päätimme lähteä muutaman kilometrin päässä olevalle Hakokosken laavulle. Reitti sinne kulki korkean harjun lakea pitkin läpi komean mäntymaiseman, jonka puiden runkojen lomitse näkyi harjun molempia puolia reunustavat järvet. Laavulle päästyämme alkoi mielessä kolkuttamaan, että ollaankohan me oikeassa paikassa – no ei olla. Oltiin sitten käännytty Huosivirran kohdilla väärään suuntaan. Mutta tämä laavu oli mitä upeimmalla paikalla pienen niemen nokassa – aivan kosken tuntumassa. Lyhyen evästauon jälkeen lähdimme takaisin päin ja lupailin tyttärelleni, että minä talutan hänen pyörän kaikki jyrkät ylämäet ylös – sillä aikasta vaativa muutama mäki tälle pätkälle sattui. Huosivirralta loppumatka luontokeskukselle olikin ihan pikitietä – joten pieni sakko lenkki olikin vain onni meille.

Hossan luontokeskuksella otettiin puhelin kauniiseen käteen aikaisemmasta suunnitelmasta poiketen (meillä oli alkuperäinen ajatus mennä sinne vasta huomenissa) – ja aloimme järjestämään itsellemme kyytiä Julma-Ölkylle. Hossan Portista saimme taksin, joka kuljetti meidät varusteidemme kanssa Julma-Ölkylle meloskelemaan, tekemään sapuskaa ja viettämään yötä huomista odotellen.

Julma-Ölkky

Heti ja välittömästi Ölkylle saavuttuamme täytimme packraftimme ja lähdimme pienelle iltaretkelle Julma-Ölkyn kanjonijärvelle. Teimme noin 4 km melonnan, jonka aikana näimme kalliomaalauksia sekä komean riippusillan sekä niin jylhiä pystysuoria kallioseinämiä ja julmetun kokoista louhikkoa. Julma-Ölkyn kanjoni on pysäyttävä kokemus kiertää sen sitten jalan tai ihastelee maisemia järveltä päin. Mystinen paikka kerta kaikkiaan.

Melontaretken jälkeen ripustimme mattomme Ala-Ölkyn harjanteen päälle olevan tulentekopaikan läheisyyteen. Iltapalaa tehdessä ötököitä oli sen verran, että pienet tulet piti nuotioon tehdä ja olihan se mukava hiilloksessa sitten retkimuonien jälkkäriksi vaahtokarkkihamppari jos toinenkin syödä. Öitä.

Pihlan fiilikset:
Tänään oli ihana päivä. Aamulla olin kyllä varautunut samanlaiseen tunkkaamiseen ja turhautumiseen, kuin edellisenä päivänä, mutta kaikki menikin yllättävän hyvin. Toki taluttamaankin jouduttiin, mutta ei ollenkaan niin paljoa, kuin eilen. Taas nähtiin ihania maisemia ja mahtavia polkuja. Ilo oli ylimmillään, kun lopulta pääsimme takaisin autolle. Parasta oli kuitenkin se, että matka vielä jatkui Julma-Ölkylle. Ja olihan se hieno. Näin ensimmäistä kertaa ihan oikeita kalliomaalauksia ja ne jyrkänteet olivat upeat. Nyt tämän ihanan päivän jälkeen taas riippumatossa miljardien itikoiden ulottumattomissa on hyvä nukkua.

Packraft-seikkailu

Kas hyvää huomenta! Nukuttipas se taas hyvin – aijjai, vaikka yöllä vähän sateli ja aamusta vähän enempikin. Aamupalamme söimme matoissamme istuskellen – josta seuraava vinkki ”pikkuväen” kanssa retkeilyyn. Itsekkään en niin puuroihmisiä ole, joten olen aina retkilläni kantanut mukana mysliä – välillä itse tekemää ja välillä valmiista aineksista kasattua settiä – niin tälläkin kertaa.

Fillaripäiväkirjan The Mysli:

jotain perusmysliä
pähkinäsekoitusta
suklaista crunchy-mysliä
makukauraa (mustikka)

Seikoita kaikkia aineita sopivaksi katsomasi määrä yhteen – lisää makukauraa ohjeen mukaan ja pussita vesitiiviiseen pussiin. Retkellä siitä on helppo annostella kupilkoihin sopiva määrä ja lisätä vain vesi päälle. Tätä mysliä voi myös käyttää puuron tapaan, kun lisää vain kiehuvaa vettä. Näin saat maistuvan ja energia pitoisen sapuskan, jolla päivä lähtee hyvin käyntiin ja monesti myös omilla retkilläni päättyy.

Sade taukosi juuri sopivasti, kun olimme saaneet aamupalamme mussutettua, joten äkkiä leirit kasaan ja pieni kävelylenkki kanootin lasku paikalle, jossa packraftien täyttö ja lastaus. Heti kun olimme saaneet lautat vesille, alkoi satamaan vettä. Sateessa meloen lähdimme valloittamaan värikalliota – jolle on Ala-Ölkky järveltä vain lyhyt matka. ”Perille” päästyämme huomasimme pettymykseksemme, että olimme saaneet vähän väärää informaatiota, sillä matkan teko tyssäsi, kun matala pitkä kosken pahanen tuli vastaan. Se oli siis pikapalaverin paikka…

Olimme varustautuneet tähän päivään todella huonosti – eilen ei luvattu jatkuvaa sadetta ja nyt sellaisen alla oltiin. Ilman sadehousuja ja vaihtovaatteita. Joten päätimme jättää värikalliot tällä kertaa näkemättä ja lähdimme melomaan Somerjokea alaspäin. Heti ensi töikseni, kun pääsimme ensimmäiseen virtapaikkaan, jouduin myöntämään virheeni. Olin laittanut myös Pihlan packraftin alle evän, joka toki auttaa järvillä meloessa – mutta näin matalilla vesissä se on tiellä ja pahasti. Evät raapivat pohjakivikkoa jatkuvasti ja itse jouduin paikoin nousemaan lautasta kokonaan pois, että pääsin eteenpäin. Liki koko Somerjoen pätkä piti taistellen mennä eteenpäin – toki sillä oli syvempiäkin kohtia missä oli helpompi meloa ja saimme ihastella lukuisia majavan pesiä – mutta ikävä kyllä emme ainuttakaan lättähäntää nähneet.

Lihapyörteelle saavuttuamme pidimme lyhyen tauon pähkinöitä, Snickersiä ja Floridralia nauttien. Ja Ennen kuin jatkoimme matkaamme, nappasin Pihlan raftin pohjasta evän pois. Omani oli jämähtänyt niin tiukkaan kivikossa, että sitä en enää paljain käsin saanut pois vedettyä. Lihapyörteeltä lähdettäessä Pihlan melonta muuttui iloksi ja nauruksi, kun hän pääsi lautallaan etenemään todella hyvin, kun itse olin matalissa kivikoissa jatkuvasti kiinni. Joten oli helpotus, kun vihdoin Laukkujärvelle pääsimme syvään veteen melomaan – kirkkaisiin vesiin, joita komeat mettät vain ympäröivät. Rannoilta bongasimme vain muutaman autiotuvan sekä jonkun vaaran päältä pari maastojuoksijaa. Muuten vain korpit seurasivat matkamme tekoa.

Pelkkää erämaata

Melontareitti Laukkujärveltä aina Puukkojärven kautta Hakokoskelle on pelkkää erämaata niin upeaa ja niin kaunista – koskematonta. Näihin maisemiin haluan palata joskus takaisin – ehkä jollekin viikon packraft-retkelle. Tutkia vaan autioita rantoja ja yöpyillä autiotuvilla. Tai talvellahan tämä olisi oivallinen retki tehdä liukulumikengillä!

”Vauhdin” huumaa ja Shortsien kuivausta

Hakokoski on reitin virtaavin pätkä – jota eilisässä päivin pääsimme laavun vieressä olevalta sillalta ihmettelemään. Se olikin mainio tapa Pihlalle näyttää ja kertoa mistä pitäisi laskea ja mihin kiinnittää huomiota. Siksäpäs uskalsin Pihlankin antaa laskea tämän kosken, sillä tiesin, että mitään kiinni jäämistä vakavampaa tuossa ei voi käydä. Ja hyvinhän se menikin – paitsi viimeiseen kiveen Pihla jäi lauttansa kanssa kiinni, ja minä sitten perässä laskiessani pukkasin hänet irti ja jäin itse samaiseen paikkaan kiinni, josta kumminkin pääsin helposti irti.

Rantauduimme Hakokosken laavulle pitämään päivän pidempää paussia. Eväitä syöden ja itse läpimärkiä shortsejani nuotion loimussa kuivaten. Meloessa ei kylmä päässyt näillä keleillä yllättämään, vaikka housut märkinä saimme molemmat meloa – sillä meillä molemmilla oli aukkopeitteet, jotka pitivät osan vedestä ja tuulen kokonaan ulkopuolella. Mutta vähän viluhan siinä meinasi tauoilla tulla märissä pöksyissä – siksi tuli ja nuotio olivat enemmän kuin paikallaan tässä kohtaa.

Piiitkän tauon päätteeksi hyppäsimme melomaan ja meillä ei ollut enää kuin muutaman kilometrin matka Hossan järvelle, jossa rantauduimme ja kävelimme kimpsuinemme Hossan Luontokeskukselle. Olimme soittaneet Hossan porttiin retken päältä, kun jossain kohti kännykkään verkkoa sen verran satiin – kun numero sinne saatiin kaivettua – että märissään ja kylmissään olevat retkeläiset olisivat saunaa vailla. Ja kuinkas ollakaan Hossanportista löytyi meille vapaana oleva puulämmitteinen sauna koko illaksi käyttöön ja jonka viereen saisimme vielä viimeiseksi yöksi leirimme pystyttää. Vaikka olinkin Pihlalta kysynyt, että haluaako hän jo lakainoihin vai riippumattoon? No riippumattoon tietenkin – oli hänen vastauksensa! Ja kuin ylpee mie oon tästä? Todella Ylpeä!

Joten kamat autoon ja Hossanportiin saunaa lämmittämään.

Hossanportti tarjoaa monenmoista palvelua retkeilijöille, on fatbike- ja kanoottivuokrausta – on leirintäaluetta sekä mökkimajoitusta moneen tarpeeseen. Meille riitti tällä kertaa pieni ja rustiikkinen puusauna ja sen veranta missä pystyimme vielä saunomisen ja uimisen jälkeen, reissun päättymisen kunniaksi tonnikalapastat tekemään.

Tonnikalapasta:

makaroonia
tonnikalaa (säilyke – pussissa)
oliiveja (säilyke -pussissa)
tomaattimurskaa
kookoskermaa
sipuli
valkosipulia
suolaa

Näin se olisi sitten tämä unohtumaton seikkailu taputeltu. Riippumatot ripustettu saunan vierustalle henkeä salpaavalle maisemapaikalle. Vatsa täynnä herkullista sapuskaa. Ja mieli enemmän kuin tyytyväinen täydellisestä retkestä, jonka sain tyttäreni Pihlan kanssa tehdä.

Pihlan fiilikset:
Mahtis melontapäivä nyt pulkassa. Ei tänäänkään ihan helppoa ollut mutta ylämäet olivat vähissä. Alkumatkassa veden mataluus ja packraftin evä eivät koituneet hyväksi yhdistelmäksi. Taas turhautuminen, väsymys ja eteenpäin pääsemisen vaikeus tekivät nuorelle matkalaiselle tepposet. Evän poisoton jälkeen matkanteosta tuli paljon kivempaa. Joka kiveen ei jääty kiinni ja mieliala kohosi taivaisiin. Oli ihanaa päästä melomaan ekaa kertaa ihan kunnollinen matka henkeäsalpaavissa maisemissa. Rankka vesisade ei itsessään haitannut, mutta housujen läpimäriksi kastuminen ei ollut mukavaa. Siksi oli aivan ihanaa päästä illalla vielä saunaan ja juhlistaa ikimuistoisen retken päättymistä. (Kiitos Martinselkonen. Kiitos Hossa. Kiitos ihana isi joka tottakai mahdollistit koko tämän reissun ja olit parasta matkaseuraa polun ja joen päällä.)

Suomi on seikkailijan paratiisi, jonka monet ihmeet ja lukemattomat polut odottavat kulkijaansa. Ehkä tämä retki on osoitus myös siitä, että ei tarvitse olla mikään superkuntoinen, että lähtee tämän kaltaiselle seikkailulle. Kunhan menee vaan rauhakseen ja oman jaksamisen mukaan. Ei pidä hötkyillä!! Matka ei tapa vaan vauhti – mitä näitä nyt on? Kyllä te tiedätte 🙂 Loistavaa kesää ja unohtumattomia seikkailuja myös teille!