BLOGI, MATKAILU, VAELLUS

Camino del Norte – ensikertalaisen kokemuksia

Mikä ihmeen Camino de Santiago?

Ajatus tästä matkasta syntyi alun perin Paulo Coelhon kirjasta Pyhiinvaellus. Mielenkiinto pyhiinvaelluksen tekemiseen kasvoi sitä mukaa, mitä enemmän aiheeseen liittyviä kirjoja tuli luettua. Viimeinen tikki oli keväällä 2018 Jyväskylän Partioaitassa järjestetty Klubi-ilta, jossa “Camino-konkari” Ilkka Pernu oli kertomassa edellisestä vaelluksestaan Espanjassa. Tämän illan jälkeen houkutus kasvoi niin suureksi, että päätös matkaan lähtemisestä oli helppo. Päätöksen jälkeen mietimme kuitenkin vielä pitkään reittivaihtoehtoja.

Espanjassa on useita pyhiinvaellusreittejä, joista tunnetuin on Camino Francés, josta myös Coelhon kirja kertoo. Muita suosittuja reittejä ovat Camino del Norte, Via de la plata ja Camino Portugues, joka alkaa Portugalin puolelta. Pyhiinvaellusreittejä näiden edellä mainittujen lisäksi on muitakin ja kaikille niille on yhteistä se, että ne johtavat Santiago de Compostelan katedraalille. Katedraalissa uskotaan olevan apostoli Jaakob vanhemman maalliset jäännökset, minkä vuoksi pyhiinvaelluksia Santiago de Compostelaan on tehty jo yli tuhat vuotta.

Reitin valinta ei ollut helppo ja mieli muuttui kesän aikana monta kertaa. Pohdimme lähinnä Camino Francésia ja Camino del Nortea ja kysyimme lopulta vinkkejä Facebookin Pyhiinvaellus-ryhmästä henkilöiltä, jotka ovat vaeltaneet nämä molemmat. Camino Francés on Santiagoon vievistä pyhiinvaellusreiteistä ehdottomasti suosituin, minkä vuoksi siellä on myös eniten palveluita (majapaikkoja, kahviloita ja ravintoloita) tarjolla. Päädyimme kuitenkin lopulta valitsemaan Camino del Norten, koska reitti oli monien mielestä erittäin kaunis ja vähemmän ruuhkainen. Ajatus, että reitillä olisi liikaa kulkijoita, ja että päivän etapeista tulisi jonkinlaista kilpajuoksua, sai meidät lähtemään Camino del Nortelle, vaikka se onkin pidempi ja fyysisesti vaativampi suuremmista korkeuseroista ja pidemmistä päivämatkoista johtuen. Myös palveluiden määrä Nortella on vähäisempi, mikä huoletti meitä aluksi hieman.

Camino del Norte – kenelle se sopii?

Camino del Norte lähtee Espanjan Irúnista läheltä Ranskan rajaa ja kulkee Espanjan pohjoisrannikkoa pitkin aina Ribadeoon asti, josta se kääntyy sisämaahan kohti Santiagoa. Vaelluksen voi kuitenkin aloittaa mistä kaupungista tahansa, mutta jos perillä Santiagossa haluaa todistuksen suoritetusta pyhiinvaelluksesta, tulee kävellen kulkea vähintään viimeiset 100 kilometriä. Me valitsimme aloituspaikaksi Irúnista seuraavan kaupungin San Sebastianin, josta matkaa Santiago de Compostelaan kertyi noin 800 kilometriä.

Aamu valkenee Donostiassa eli San Sebastianissa.

 

Ajattelimme lähtiessämme, että kyllähän 35-40 -vuotiaat urheilulliset naiset pärjäävät aivan hyvin tällä fyysisesti raskaammalla reitillä, mutta oli se aluksi aikamoinen shokki, kun päivästä toiseen taivalsimme vuorten rinteitä ylös ja alas, ylös ja alas… Nortella oli haasteellisesta maastosta huolimatta kuitenkin monen ikäistä, kokoista ja kuntoista ihmistä. Huippukuntoa tälläkään reitillä ei vaadittu, mutta joissain kohdin tuli suomalainen sisu kyllä tarpeeseen, koska ei reitti helppo ollut. Varsinkin ensimmäiset puolitoista viikkoa olivat raskaat, mutta koko ajan täytyi muistaa tehdä matkaa omaan tahtiin, oman kunnon ja omien tuntemusten mukaan. Kunto kasvoi kävellessä ja maasto helpottui Bilbaon jälkeen.

Kohti Bilbaota ja sen läpi.

 

Olimme varanneet matkaan kokonaisuudessaan 5 viikkoa. Kävely sujui odotettua paremmin ja taivalsimme koko matkan San Sebastianista Santiago de Compostelaan 31 päivässä. Päivämatkat vaihtelivat 20 kilometristä 33 kilometriin. Emme olleet harjoitelleet pitkiä kävelylenkkejä erityisen paljon ja aluksi normaali 25 kilometrin päivämatka tuntui todella pitkältä ja jalat (erityisesti jalkapohjat) olivat kovilla. Kävelyyn kuitenkin tottui parin ensimmäisen viikon aikana ja kilometrit menettivät lopulta merkityksensä. Loppua kohti huomasimme iloksemme, että 25 kilometriä sujui helposti ja 20 kilometrin etappi ei ollut enää matka eikä mikään.

Reitti oli hetkittäin hankalakulkuinen, mutta maisemat palkitsivat kulkijat.

 

Camino del Norte osoittautui oikeaksi valinnaksi meille. Se oli kyllä fyysisesti todella raskas, mutta maisemat rannikolla hivelivät silmiä niin, että vuorten rinteitä kipuaminen kannatti ja kova työ palkittiin aina mitä kauneimmilla maisemilla.

Suurimman osan matkasta reitti kulki meren läheisyydessä.

 

Sanat eivät riitä kuvaamaan maisemia ja niiden kauneutta Camino del Nortella.

 

Pärjääkö ilman opaskirjaa?

Lähdimme rohkeasti matkaan ilman opaskirjaa. Olimme perehtyneet reittiin ennakolta www.gronze.com-sivustolla ja tehneet sen avulla jonkinlaisen karkean matkasuunnitelman. Suunnitelmaamme oli kirjattu kylät ja kaupungit, joissa on vähintään yksi edullinen albergue (pääasiassa pyhiinvaeltajille tarkoitettu majapaikka) ja välimatkat näiden kylien välillä. Sen avulla pystyimme seuraamaan eteneekö kävelymme riittävää tahtia vai pitääkö jossain vaiheessa mennä joku etappi bussilla. Perille Santiagoon oli joka tapauksessa päästävä, sillä paluulento oli ostettu syyskuun lopulle. Pyhiinvaellustodistusta varten on kuitenkin tarkkaa, että viimeiset 100 kilometriä kävellään, minkä vuoksi etenemistä oli hyvä seurata välillä, ja jos bussille olisi ollut tarvetta, olisimme ottaneet sen hyvissä ajoin ennen viimeistä satasta.

Gronzen nettisivuilla on päiväetappeja ja hyvin karkea kartta, ja niillä pärjättiinkin ensimmäiset 10 päivää melko hyvin. Keltaisin nuolin merkattuja reittivaihtoehtoja oli välillä kuitenkin useampia ja ne kaikki eivät käyneet gronze.com-sivustolta ainakaan kovin tarkasti ilmi. Yhtenä päivänä 20 kilometrin matkasta tulikin vahingossa 30 kilometriä, kun emme huomanneet risteystä, jossa valinnan lyhyemmän ja pidemmän reitin välillä olisi voinut tehdä. Kerran alberguessa satuimme juttelemaan erään ranskalaismiehen kanssa, joka suositteli meillä älypuhelimeen Buen Camino –sovellusta, joka osoittautuikin todella hyväksi. Monilla oli opaskirjat mukana, mutta olemme sitä mieltä, että jos ei halua kantaa kirjaa mukanaan, niin Buen Camino -sovelluksen ja www.gronze.comin avulla Camino del Nortesta (ja varmasti muistakin Camino de Santiagon reiteistä) selviää vallan mainiosti!

Täällä ei karttaa tarvita, sillä keltaiset nuolet ja simpukankuoret näyttävät pyhiinvaeltajalle oikean tien.

 

Kaikki tiet johtavat Santiagoon, mutta kumpi kannattaa valita…

 

Sää ja vaatteet syyskuussa

Sää suosi meitä lähes koko matkan ajan; välillä oli pilvistä, välillä aurinkoista ja lähes päivittäin reilut 25 astetta. Muutama kuumempikin päivä oli, jolloin juomavettä piti kantaa hieman enemmän mukana ja matkanteko oli raskaampaa. Espanjan aurinko on vielä syyskuussa varsin kuuma, joten ohuesta kankaasta tehdyt lierihatut olivat käytössä lähes joka päivä. Jonkinlainen päähine on ehdoton, sillä päivän vaellus kestää helposti useita tunteja eikä varjopaikkoja välttämättä ole tarjolla. 33 päivästä Espanjassa vain kolmena päivänä kaivoimme sadevaatteet esiin. Yhtenä päivänä satoi kovasti ja oli ukkosta, muutoin sade oli vähäisempää.

Syyskuu osoittautui muutoinkin hyväksi ajankohdaksi tälle reitille. Meillä oli molemmilla kolme vaatekertaa mukana eli kolmet shortsit ja kolme t-paitaa, joista yhdet oli pääasiassa yöpuvuiksi, mutta niitä pystyi tarvittaessa käyttämään päivällä tai illallakin. Yhdet shortseista olivat katkolahjehousut. Viluisempi meistä turvautui pitkiin lahkeisiin muutamina iltoina, toinen pärjäsi ilman lahkeita, mutta lahkeet olivat tarpeelliset Suomesta lähdettäessä ja varsinkin syyskuun lopussa kotimaahan palatessa.

Partioaitta tuki matkaamme mm. katkolahjehousuilla sekä merinohuppareilla.

 

Saimme molemmat Partioaitasta matkallemme mukaan Marmotin katkolahjehousut, Fjällrävenin katkolahjehousut, merinoalushousut sekä merinohupparit. Lisäksi meillä oli mukana merinovillaisia t-paitoja sekä yksi tekninen urheilupaita. Merinovaatteet ovat parhaat mahdolliset tällaisella reissulla, jossa hikoillaan päivästä toiseen, pestään vaatteita nyrkkipyykillä joka ilta ja toivotaan niiden kuivuvan seuraavaksi aamuksi. Merinopaidat ja alusvaatteet oli helppo pestä ja ne myös kuivuivat nopeasti. Katkolahjehousut olivat kätevät, sillä shortseja tuli käytettyä päivittäin ja niistä sai tarvittaessa helposti pitkät housut kiinnittämällä vain lahkeet. Muita pitkiä housuja meillä ei ollut mukana ollenkaan. Merinohupparille oli käyttöä viileimpinä iltoina sekä joskus aamutuimaan meren rannalla.

Joku pitkähihainen paita on Nortella hyvä olla mukana, sillä illat ja aamut saattavat olla viileitä. Vaatteiden on hyvä olla kevyitä, helposti pestäviä ja nopeasti kuivuvia. Merinohupparin sijaan myös ohut fleecepaita voisi olla kätevä ja hieman kevyempi kantaa. Toisaalta jos makuupussin sijaan matkalle ottaa vain silkkipussin, on merinohuppari erittäin hyvä vaihtoehto, sillä se pitää lämpimänä myös viileinä öinä.

Merinohuppari lämmitti mukavasti aikaisen aamun viileässä tuulessa .

 

Vaatteiden on hyvä olla kevyitä, helposti pestäviä ja nopeasti kuivuvia.

 

Muut varusteet

Meillä oli 36- ja 38-litraiset rinkat, jotka olivat hyvän kokoiset, kevyet ja kannettavuudeltaan meille sopivat. Kenkinä meillä oli Partioaitastakin löytyvät Hanwagin Tatrat, jotka olivat etenkin kivikkoisilla ja mutaisilla pätkillä erinomaiset. Camino del Nortella on kuitenkin myös hyvin paljon asfalttia, joten reitillä pärjäisi suurimmaksi osaksi myös kevyemmillä ja pehmeämmillä kengillä. Toisina kenkinä mukana kannattaa olla vaelluskenkien lisäksi rantasandaalit tai kevyet Crocs-tyyppiset kengät, joita voi käyttää myös suihkussa.

Otimme mukaamme myös teleskooppikävelysauvat, jotka osoittautuivat erittäin hyödyllisiksi. Sauvojen kanssa vaellus helpotti matkan tekoa huomattavasti etenkin mäkisessä ja epätasaisessa maastossa. Lisäksi sauvoilla sai pidettyä tasapainon paremmin ja purojen ylitykset ym. hankalat kohdat sujuivat turvallisemmin.

Meillä oli toisella mukana kesämakuupussi ja toisella silkkipussi sekä ohut viltti. Silkkipussi oli joinain öinä hieman liian viileä, joten viltti oli tarpeen. Useimmissa albergueissa oli tarjolla paksuja vilttejä, jos oma makuupussi ei riittänyt lämmittämään tarpeeksi. Mikäli matkaan ottaa pelkästään ohuen silkkipussin, kannattaa mukaan ottaa pitkät yöhousut ja pitkähihainen yöpaita. Silkkipussi valikoitui mukaan keveyden ja pienuuden vuoksi, mikä toikin helpotusta rinkan painoon. Lämpimimpinä kesäkuukausina silkkipussilla pärjää varmasti Pohjois-Espanjassa hyvin, mutta syyskuussa yölämpötilat voivat laskea lähelle 10 astetta ja kivitaloissa yön viileys saattaa yllättää, ellei ole kunnolla varustautunut.

Kaiken kaikkiaan rinkalle tuli painoa 7-8 kg ja siihen kun lisätään vesipullojen ja välillä eväiden paino, niin pääsääntöisesti kannoimme reilua 9 kiloa mukanamme.

Silkkipussillakin syksyllä pärjää, mutta silloin kannattaa olla lämmintä vaatetta mukana.

 

Pyhiinvaelluksen päivärutiinit

Pyhiinvaelluksen tekeminen oli ollut haaveena vajaan vuoden päivät. Me päätimme toteuttaa tämän haaveen mahdollisimman pian, ja jälkeenpäin ajateltuna se oli täysin oikea ratkaisu. Monet haaveilevat Caminolle lähtemisestä, mutta haaveen toteuttaminen antaa kuitenkin odottaa itseään vuosia. Ihmisillä on mitä erilaisimpia syitä olla lähtemättä: On perhettä, ei ole tarpeeksi lomapäiviä, ei ole tarpeeksi kuntoa ja myös matkan pituus saattaa pelottaa niin paljon, että lähteminen jää ikuiseksi haaveeksi. Matkan pituus hirvitti myös meitä, ja toiselle sen tajuaminen tuotti parina ensimmäisenä vaellusaamuna kohtalaisen suurta ahdistusta. Suosittelemme kaikkia Caminosta haaveilevia tarttumaan rohkeasti härkää sarvista ja lähtemään matkaan, sillä haaveet on tehty toteutettaviksi ja Caminosta kun on kyse, ei tule pettymään.

Matka oli pitkä ja reitti välillä raskas, mutta maisemat palkitsivat päivittäin kulkijat.

 

Paikallinen lenkkeilijä osasi kertoa, että nyt ollaan puolessa välissä matkaa: 400 km takana ja samanmoinen matka edessä ja edelleen hymyilyttää.

 

Mielikuva pyhiinvaelluksen teosta saattaa olla jossain mielessä hieman turhan ruusuinen, jos ajattelee, että matkalla pyhiinvaeltaja valaistuu, saa elämälleen uudet suuntaviivat ja kaikki ongelmat ratkeavat. Kannattaa varautua, että mikään edellä mainituista asioita ei välttämättä käy toteen. Meillä ensimmäisistä askeleista alkaen pää oli täysin tyhjä. Ainoina ajatuksina oli lähinnä, että missä syödään, mihinkähän asti tänään selvitään ja onkohan albergueissa tilaa. Päivämatkan aikana eteen saattoi tulla mitä mielenkiintoisimpia asioita, jotka kyllä torppasivat aika nopeasti kaikki syvälliset ajatukset. Me jäimme usein ihastelemaan pelloilla olevia vuohia, hevosia, lehmiä ja lampaita. Toisinaan tulimme paikkaan, jossa maisema oli silmiä hivelevä. Vihreät niityt, hiljainen tie ja meren aallot saivat pysähtymään, unohtamaan kaiken muun ja opettivat elämään juuri siinä hetkessä ja nauttimaan kaikesta ympärillä olevasta. 800 kilometrin matkalla oli paljon erilaisia taideteoksia, rakennelmia, kirkkoja ja taloja, joista jokaista täytyi jäädä hetkeksi ihailemaan.

Koko Camino del Norte ei sentään ole yhtä upeaa maisemaa, vaan välillä on myös etappeja, jotka ovat maisemiltaan hieman vaatimattomampia, mutta eteen saattaa silti aina tulla jotain mielenkiintoista – esimerkiksi pellolta karannut leikkisä vasikka. Jännittävää Caminolla on se, että ikinä ei tiedä mitä eteen tulee. Kokonaisuudessaan Camino del Norte on kerrassaan upea, siitä ei pääse mihinkään.

Auringonnousut jaksoivat hämmästyttää aamusta toiseen.

 

Utelias karkulainen yritti tukkia vaeltajan tien.

 

Jonotusta ja lepoa majapaikan ovella.

 

Matkaa tehdessä kannattaa muistaa, että pyhiinvaellus on vapaaehtoista, pakko ei ole koko aikaa kävellä ja kukaan muu ei aseta tavoitteita kuin sinä itse. Caminosta on siis turha tehdä itselleen taakkaa, vaan pikemminkin ajatella asiaa niin, että minä saan kävellä ja ihan sen verran kuin haluan ja jaksan. Me asetimme tavoitteeksi päästä perille, mutta olimme varautuneet myös siihen, että emme välttämättä pääse sinne kävellen.

Ensimmäisenä vaelluspäivänä Santiagon katedraali tuntui niin kaukaiselta ajatukselta, että oli parempi olla ajattelematta koko asiaa. Aika nopeasti päivän rutiinit tulivat tutuiksi ja ne helpottivat matkan tekoa. Aamulla heräsimme ensimmäisten joukossa, pakkasimme pimeässä alberguessa tavaramme rinkkoihin, söimme aamupalaa ja lähdimme liikkeelle. Aamuhämärässä kävely tuntui virkistävälle ja viileämmässä ilmassa matkanteko tuntui kevyemmälle. Aikaisina kulkijoina saimme nauttia myös ihanista auringonnousuista. Muutaman tunnin kävelyn jälkeen pidimme usein pienen tauon ja samalla pohdimme, oliko edellisenä päivänä mietitty etappi realistista toteuttaa vai oliko suunnitelmaa kenties tarvetta muuttaa.  Puolen päivän aikoihin sää oli jo aamun viileydestä muuttunut lämpimäksi tai jopa kuumaksi, joten iltapäivän kilometrit menivät aina hitaammin. Mitä lähemmäksi päivämatkan päätepysäkkiä pääsimme sitä useampia pieniä lepotaukoja tarvitsimme.

Auringon ensisäteet tervehtivät aikaisia vaeltajia.

 

Zarautz näkyvissä!

 

Majapaikkoihin saavuimme iltapäivällä, välillä aikaisemmin välillä myöhemmin, ja rutiini oli joka päivä sama: majoittuminen, leiman ottaminen pyhiinvaelluspassiin, suihku, vaatteiden pesu ja tankkaus. Koska Espanjassa ravintolat tarjoavat illallista aikaisintaan klo 19.00, oli välipalaa saatava ennen sitä. Toisinaan kauppoja oli majoitusten läheisyydessä, ja toisinaan oli odotettava ravintoloiden aukeamista tai majatalon iltaruuan valmistumista. Mitä isompi kylä sen paremmat mahdollisuudet ruokien suhteen. Espanjalaiset poikkeavat suomalaisista siinä mielessä, että mihinkään ei ole kiire, ei edes töihin ravintolaan. Ravintola aukesi, kun se aukesi ja jos elettiin sunnuntaita, oli turha toivoa, että kylän ruokakauppa olisi auki.

Perusrutiinien jälkeen illat olivat pyhitetty levolle, jalkojen hoidolle, päiväkirjan kirjoittamiselle sekä seuraavan päivämatkan suunnittelulle. Klo 22.00 majatalon valot sammuivat ja viimeistään siinä vaiheessa uni saikin jo tulla.

Kannattiko lähteä?

Päivästä toiseen, kilometri toisensa perään vieraassa maassa vaeltaessa tietämättä mitä vastaan tulee tai mihin yöllä päänsä painaa, tuli välillä väkisinkin mietittyä, miksi ihmeessä lähdimme tällaiselle matkalle. Jonkinlaista hullunrohkeutta se ehkä vaatiikin, ainakin ensimmäisen vaelluksen osalta, ja meidän tapauksessa myös sisua, sillä fyysistä kuormitusta ei voi kyllin korostaa. Tämän kesän kesälomareissu oli siis fyysisesti raskas, mutta samalla se oli täydellinen loma ja rentoutus aivoille. Pohjois-Espanjan rannikolla meren ääressä, vuorten rinteillä tai laaksojen pohjilla kulkiessa kaikki normaalit arkipäivän asiat unohtuivat ja siellä jos jossain oli helppo elää juuri siinä hetkessä. Hetkessä eläminen on nykymaailmassa välillä hankalaa, mutta vaelluksella se oli helppoa, ja sitä huolettomuutta, pään tyhjyyttä ja niin sanottua aivolomaa kesti kaikki viisi viikkoa. Se oli jo lähtiessä toiveena, mutta yllätyimme, että se onnistui niin nopeasti ja helposti. Nyt täytyy vain toivoa, että sama zen-olotila säilyy kotonakin.

Caminolla hetkessä eläminen on helppoa.

 

Mitään suurta valaistumista emme siis matkalla kokeneet, mutta ehkäpä jotain opimme ainakin itsestämme ja toisistamme. Niin kliseistä kuin se onkin, niin kuljettu matka on perille pääsyä tärkeämpi, mutta myönnämme kyllä, että se oli yksi tähänastisen elämän hienoimmista hetkistä, kun vihdoin 31 päivän ja 800 kilometrin kävelyn jälkeen saavuimme Santiago de Compostelan katedraalille. Sitä tunnetta ei voi eikä kannata sanoin kuvailla – se kannattaa jokaisen kokea itse!

Perillä Santiago de Compostelassa!

 

Kuvat ja teksti: Johanna Vikman ja Meiju-Maria Urpelainen

Johanna on innokas klubilaisemme. Hän kirjoitti luonnolle rakkauskirjeen, joka on printattuna uudessa kestokassissamme.
Kestokassi on ostettavissa myymälöistä ja verkkokaupasta.

KOMMENTIT

Samanlaisia ​​blogeja


Tilaa ilmoitukset uusista blogeista!

Tilaa uutiskirjeemme ja saat tuoreita uutisia! Anna sähköpostiosoitteesi alla. Tilaamalla hyväksyt tietosuojaselosteen ja evästeet.