Se tunne kun auto on tyhjä tavaroista ja kaikki mahdollinen ja mahdoton on melkein paikassaan. Mökki ja tontti on kierretty ja todettu kaiken olevan mallillaan. Jotain olennaista, ja vähemmän olennaista on jäänyt pakkaamatta mutta loma ei näihin puutteisiin kumminkaan tule kaatumaan. Äiti- ihminenkin voi lopulta hengähtää ja suunnata rantaan.
Ahdistusta ja angstia oli kiitettävästi noin 600 kilometrin aikana. Tavaraa oli paljon; kuskia lukuun ottamatta jokaisella oli sylissä jokin nyssäkkä. Autojuna oli todella hyvä vaihtoehto verrattuna kahden päivän ja 1500 kilometrin ajamiseen. Todettiin että ensi kesän lomareissu toteutetaan samalla kaavalla. Junan saavuttua Kolariin suuntasimme Saleen ja siitä suoraan mökille yhdellä pysähdyksellä.
Kiirunan jälkeen lämmintä on 16 astetta ja taivas melkein pilvetön. Abiskon kohdalla lämpötila on pudonnut 6 asteeseen; jäät ovat edelleen järvissä ja vettä tulee kiitettävästi. Meren läheisyydessä sää muuttuu taas parempaan suuntaan.
Meri on vienyt mökin edustan rannasta hiekat ja jättänyt vain kiviromelikon. Suuntaamme pikaiselle majakka rannan tarkastukselle ennen saunaa. Ikinä ei voi tietää mitä aarteita löytyy; tällä kertaa myös linnun pesä sattui kohdalle.