Kun mieli luovuttaa, kroppa tulee nopeasti perässä. Barcelonasta nappaamani vatsapöpö oli vain alkua, sillä viimeisen viikon pyöräily oli yhtä taistelua. Välimeren jatkuva vastatuuli ja ylirasitus sai kropan ja mielen tekemään tepposia. Viimeinen tikki tuli pyöräillessäni vilkkaasti liikennöityä maantietä taas henkeni edestä peläten. Pääni päätti pistää minut pakkolevolle ja käynnisti migreenikohtauksen. Toisen silmäni sokeutuessa ja jäätävän pääkivun hiipiessä pitkin vasenta ohimoani, jouduin pysähtymään unille keskelle liikenneympyrää, autojen ajaessa ohitseni kuskien kummaksuvat katseet niskassani.
Jäseneni puutuivat, pääni sykki, silmissä sumeni ja muutaman tunnin päästä heräsin kivun ja kipulääkkeen jälkeiseen nuhjuiseen oloon. Kurkkuuni oli syntynyt kaktus ja mieleni oli ajautunut kotisuomeen. Paikansin kartalta lähimmän juna-aseman ja pyöräilin sumussa asemalle. Otin junan perhetuttujen luo Montpellierin kylkeen, ja helpotus oli enemmän kuin paikallaan, sillä en olisi jaksanut pidemmälle. Levottomien yöunien jälkeen heräsin kuumeiseen oloon. Pari seuraavaa päivää kuluivat teetä litkien ja niiskuttaen.
Tiesin matkani tulleen päätökseen. Olin harkinnut vielä Nizzaan päin pyöräilyä, mutta tajusin pian sen olevan mahdottomuus. Kroppani kertoi minulle kaikin mahdollisin keinoin, että oli aika lopettaa. Varasin lennot Nizzasta Helsinkiin, ja odotin malttamattomana päivien kulumista.
Kotiinpaluu olisi ollut helppo homma, jos olisin päässyt lähemmäs Nizzaa. Nyt jouduin kuitenkin selvittämään reittini lentokentälle kolmella eri paikallisjunalla. Jokaisessa junassa sai jännittää onko se ajoissa asemalla vaihtoa varten, ja mahtuuko pyörä sisään. Kuusi tuntia istuin hitaiden vanhojen junien lattialla siirtäen painoa kankulta toiselle.
Olin etukäteen sähköpostitse selvittänyt lentokentän pyörän pakkauspalvelut. SafeBag lupasi nettisivuillaan pyörän purun ja pakkauksen. Varmistin vielä erikseen hinnan, palvelun aukioloajan, sijainnin ja pakkauksen keston, jotta olisin varmasti ajoissa lentokentällä ja lennollani. Asiakaspalvelija vakuutteli kaiken sujuvan käden käänteessä muutamassa minuutissa.
Junissa rimpuilujen ja eksessiivisen stressaamisen jälkeen pääsin vihdoin lentokentälle, ja pyöräilin laukkuineni suoraan SafeBagin palvelupisteen eteen. Pyörän purku ja pakkaus kiitos, sanoin ja sain takaisin kummaksuvia katseita ja olankohauttelua, ja sen jälkeen vastauksen, että ei heillä mitään sellaisia palveluita ole. Muuta kun että tuossa on toi pahvilaatikko jonka voit ostaa. Epäuskoisen naurun ja pienen tuohtumuksen jälkeen aloin hiessä ja kiireessä purkamaan pyörääni ensimmäistä kertaa. Järkyttävän äherryksen jälkeen pyörä oli osissa ja paketissa, jonka jälkeen pyysin suojamuovia laatikon ympärille. “Paketti on liian iso, ei voi muovittaa. ” kuului vastaus. Tässä vaiheessa alkoi sapettamaan jo aika huolella. Raivokkaasti teippasin laatikon kiinni joka sivulta, toivoen sen selviävän edes jotenkin kunnialla lennosta.
Paketti oli vihdoin koossa ja lastasin sen kärryjen päälle. Pakkauspalvelu oli terminaalissa 2 ja lentoni lähtevä terminaalista 1. No onneksi on shuttlebus, ajattelin. Paitsi että pyöräpaketti olikin liian iso täyteen bussiin, joten eikun jalkaa toisen eteen. Jalkakäytävä taas oli liian pieni leveälle kuljetukselleni ja jouduin työntämään jatkuvasti kärrystä kaatuilevaa pakettia autotiellä. 15 minuuttia myöhemmin saavuin hikeä valuen terminaaliini, jossa odottelinkin sitten seuraavat 40 check-in jonossa. Paketti lastattiin liukuhihnalle, käteeni iskettiin lentolippu ja vihdoin taakka putosi harteiltani. En ollut syönyt aamupalan jälkeen mitään ja kello läheni seitsemää illalla. Ostin elämäni kalleimman kolmioleivän ja tungin sen kitaani ennen kuin kiirehdin viimeisten joukossa lähtöportille.
Jo koneessa minua alkoi hymyilyttämään ihmisten puhuessa suomea ympärilläni. Lento meni hujauksessa ja koneesta ulos astuttuani valtava hymy levisi kasvoilleni. Ensimmäistä kertaa ikinä tuntui hyvältä palata reissulta kotiin. Eräs ystäväni puki sen hyvin sanoiksi: kaikessa muussa täytyy lopettaa huipulla, mutta reissulta kannattaa tulla kotiin vasta kun harmittaa kunnolla. Silloin kotiinpaluu tuntuu hyvältä ja reissusta on imenyt kaiken minkä voi saada irti.
Lue seuraava osa: Pyörällä Espanjaan – Mitä matkasta jäi käteen
Matkapyöräilyopas
Retkipyöräily on monipuolinen laji, joka sopii miltei kenelle tahansa iästä, sukupuolesta, kulttuurista tai fyysisestä kunnosta riippumatta. Tärkeintä on uskaltaa lähteä. Jotta pyöräretkesi onnistuisi, on muutamia asioita jotka kannattaa ottaa huomioon. Matkapyöräilyoppaastamme löydät vinkkejä retkesi toteuttamiseen, olit sitten vasta-alkaja tai jo kokeneempi matkapyöräilijä.
