BLOGI, NAISET RETKELLÄ

Löytöretkeilijältä opittua

Tiistaina 20.2. matkasimme ahkiot perässämme koulutusreissulle metsän siimekseen. Puolen vuoden takaisesta koulutuksesta rutkasti ammentaneena lähdin matkaan hyväenteisin mielin. Omaksuimme kouluttajaltamme, löytöretkeilijä Pata Degermanilta, hurjien olosuhteiden muovaamia erätaitoja, mutta ennen kaikkea vaalin oppeja kanssamatkaajan kohtaamisesta.

talvivaellus

Koulutuksemme pääjehu Pata on suunnitellut ja johtanut monia retkikuntia napa-alueilla ja viidakoissa. Kotimaamme takasi koulutuksen ajaksi jos jonkinmoista sään vaihtelua, joskin maltillista Patan retkiin nähden.

Muutama päivä löytöretkeilijän kokemaa kuulostellen ruokki kirjoitusta matkatoverin kohtaamisesta.

Retkikunta, kuten työyhteisö, vaativat missiossaan edetäkseen toimivaa vuorovaikutusta. Uutta kokiessa ja luodessa on oltava hiukan hullu, seikkalunhaluinen eikä hauskuudesta saatika luovuudesta ole haittaa, ne ovat edellytyksiä. Pata on kiipeillyt kaikilla mantereilla sekä vieraillut yhdeksällä alueella, jossa ihminen ei ole aiemmin käynyt. Ken muu osaisi inspiroida tiimiämme kurottamaan kohti yhteisiä, arvokkaita ja kestäviä tavoitteita?

muki

Utuisena aamuna jakauduimme telttakompanjoihin. Ryhmittäydyin Yrjönkadun Iidan, Jumbon Annin sekä Lumo-koiran kanssa tulevien päivien ajaksi.

Toimisimme ydintiiminä, yhdessä, ulkona, perillä, muita ryhmiä kompaten.

Tiimin pelisääntöjä määriteltäessä on hyvä tuoda näkemyksensä esiin, yhdessä sovitussa on pysyttävä. Sovimme tähystävämme toistemme perään.

Ryhmämme vire oli alusta saakka horjumaton ja innostava. Teltaksemme valikoitui Fjällrävenin Keb Endurance 4.

fjällräven teltta

Iida astui luontevasti tulentekijän saappaisiin saapuessamme ensimmäiselle taukopaikalle. Taskustani löytyi kosteudelta suojaan pakatut tulentekovälineet. Keittimet lauloivat ja pikkuhiljaa retkimuonaa lusikoitiin tulen ääressä.

“7 minuuttia lähtöön” kajahti, roskat pakattiin ahkioihin, taukotakit asetettiin rinkkoihin ja kuorivaatteet puettiin matkan jatkoa varten.

kurkistus

Kollegoista koostuvan ryhmämme jäsenten kesken vallitsi yhteinen agenda, ‘pidä kiinni sovitusta’. Työyhteisössä, kuten retkiolosuhteissa täytyy voida luottaa siihen, että kukin hoitaa tiluksensa. Roskia ei jätetä ja kaveria avitetaan kun omat varusteet on kohdillaan, näin pysytään aikataulussa. Jos et suoriudu lupaamastasi, ota asia puheeksi pikimmiten. Ryhmän kesken on haitallista pimittää kokemaansa. Eteneminen on sulavaa kun kaverilta on turvaisaa pyytää apua.

Kartat esiin, sukset koipiin, ahkiot kiinni ja menoksi. Lahden Roosa ja Kuopion Kata toimivat keulana ja johdattivat meidät leiriytymispaikkaa kohti. Monelle ahkio oli entuudestaan tuntematon liikehdintänsä puolesta, mutta yhteistuumin totesimme sen olevan oiva väline suuriakin tavaramääriä liikuttamaan.

Matkanteko vaati pyllähdyksen ja toisenkin. Ahkio kellahti, toinen sauva jäi nietokseen. Käsi avuksi, ahkio pystyyn, matkasta jääneet kamppeet talteen. Toki tarjosimme ja vastaanotimme apua. Toisen matkantekoa tulee helpottaa, kuten työkaverin pulmaa ratkoessa, vaikka se ei kuuluisikaan varsinaisiin tehtäviin.

pata

Leiriydyimme kauniin lammen ylle. Alkuperäisenä aikeenamme oli pystyttää pienoinen kylämme jäälle, vallitsevat kelit ohjasivat tällä kertaa korkeammalle. Nuotion ylle pystytettiin monin käsiparein sadesuojat, Iida ryhtyi luontevasti tulentekoon.

Seurasimme kouluttajavaljakkomme, Patan sekä Antin, teltan pystyttämistä. 365-klubi tarjoaa jäsenilleen oivan lainapalvelun, jonka kautta telttakylämme mahdollistettiin tälläkin kertaa. Huomioni kävi lainakamppeiden kohdalla aatteseen, jossa näin hienon edun ansaitakseen varusteista tulee pitää omaansa huolellisempaa otetta. Tämä mahdollistaa varusteiden pitkän käyttöiän ja monet hienot hetket. Kunnon kaveri lainaa kyllä, lainaava kaveri huolehtii tarvitsemansa samanmuotoisena takaisin – kiittääkin.

Teltta olalle ja sopivan tilkun kartoitukseen! Valitsimme näköalapaikan ja ryhdyimme tamppaamaan alustaa nelihenkisen joukkomme majoitusta varten. Pian sininen linnakkeemme nousi asemiinsa ja punkat muovattiin pehmeäksi siskonpediksi, Lumon pesää unohtamatta. Alustoinamme solumuovia ja Expedin Downmat. Pusseissa variaatio Fjällrävenin Polarista aina Warmpeace VIKING 600 kolmen vuodenajan pussiin, liikkuihan lämpötila nollan molemmin puolin. Näkymä ovenpielistä vakuutti paikan valinnan oikeaksi. Illan sinertävä hetki maalasi lammen.

lumo

Tsekkasimme toistemme mielen maisemat, yksi tarjosi pähkinää, toinen ylimääräistä makuupussia. Tärkeää on pysähtyä ja kuunnella toista, ammentaa tietoa ja tuntemuksia. Yhteisössä voi olla erilaisia näkemyksiä asioista, tämän luokittelen rikkaudeksi. Porukkaan on hyvä saapua kiinnostuksen kera muiden mielipiteitä ja ajatuksia kohtaan.

Kyseenalaistaminen ja tyrmääminen on hyvä jättää kotiin, kullakin on oikeus ajatuksiinsa. Nälissään taikka kylmissään fokus on syytä kääntää ja palata asiaan myöhemmin. Ilo ja nauru olivat vahvasti läsnä ja linnakkeemme melkoisen kodikas. Lumo hoksasi homman ja kävi kippuraan.

astiat

Iltanuotion anti, piirissä päivän ynnääminen, loi levollisen hengen.

Iltapalalla onnistunut vuorovaikutus koostui pienistä teoista. Patan opin mukaan suurempi lohkare herkkua kaverille, vaikkei toinen elettä huomioisikaan. Ajatuksessa piilee ryhmiytymisen ydin. Yksi laittaa vaahtokarkit kiertoon, vettä keitetään koko jengille. Ajan myötä savun lisäksi uni hiipi silmään ja kävimme unille. Sain nukahtaa lempiääneeni, telttakankaan ropinaan.

Yhteisen sävelen tahtiin kukin löysi aamutulelle ennen yhdeksää. Uusi lumi oli tipahdellut yön aikana. Kupit täyttyivät kahvilla, puurot jaettiin ja leipiä täyteltiin. Oli perinteikkään aamupiirin vuoro.

Kutakin kuultiin yön jälkeen, nivoimme tietämyksemme ja tuntemuksemme kasaan. Keskeisenä kasvu ja toisilta oppiminen, joista henkilökuntamme osaaminen rakentuu. Vaikka kuorsaukselta ei vältytty oli yö ulkona, perillä tehnyt kullekin nannaa.

bensakeitin

Uuden kokeilu, motivaatio sekä intohimo olivat läsnä kun perehdyimme retkikuntien riskikartoitukseen, ensihoitoon ääriolosuhteissa ja testailimme bensakeitintä. Tovin päästä leirin purku alkoi. Lainateltat purettiin järjestelmällisesti kasaan, varusteet pakattiin ahkioihin. Vie mennessäsi se, minkä toit tullessasi kulkee Partioaittalaisen ytimessä ohjenuorana, siispä kolusimme leiriytymisalueen visusti ennen lähtöä.

Paluumatka sujui monilta osin jouhevammin, ahkio lipui perässä vakaammin ja vesisateen tilalla tipahteli valtavia lumihiutaleita. Koulutus lähenteli päätöstään, taskut täynnä ajatuksia poppoomme toiminnasta.

Vertaansa vailla oleva nippu kollegoita sekä työyhteisö jonka soisi toimivan tiennäyttäjänä monille.

nuotio

Vuorovaikutustaidot, kyky sekä halu vaihtaa ajatuksia, kokemuksia, mielipiteitä ja tekoja toisten kanssa ja näin ollen toimia yhdessä ovat arkea sekä juhlaa rikastuttavia ominaisuuksia. Keskeisenä tiimiytymisessä on vastavuoroisuus, jolloin kaikki osapuolet varmistavat selustaa ensi askeleen turvatakseen. Arvokkaita oivalluksia, joita jalostaa niin työhön kuin lähimmäisen kohtaamiseen

Seikkailunjanoisuutta, määrätietoisuutta ja lystiä. Löytöretkeilijältä opittua.

Kiitos.

Kirjoittaja Vera Grönroos on Espoon Sellon myymälän henkilökuntaa.

KOMMENTIT

Samanlaisia ​​blogeja