Ilmasto muuttuu, vaatteet muuttuvat, ja me ihmiset joudumme todennäköisesti vielä muuttamaan aika paljon käsitystämme pukeutumisesta näiden muutosten mukana. Mutta jo nyt vaatetuksessa on tarjontaa ja termejä niin paljon, että voi olla hämmentävän vaikea vastata siihen yksinkertaiseen kysymykseen, että miten ihmeessä minä voin pukeutua mahdollisimman vihreästi? Mitä laittaisin päälleni tänään?
Todellista ekologisuutta ja maailmaa muuttavaa pukeutumista ja vaatteiden kuluttamista voi toteuttaa todella monesta eri näkökulmasta, ja on vaikea löytää yhtä tapaa tai vaatetta, jossa kaikki kestävän pukeutumisen periaatteet toteutuisivat. Useimmiten on tehtävä kompromisseja. Siksi on oikeastaan mahdoton sanoa, että jokin vaate olisi täysin kestävä.
Outdoor-alalla kaiken pukeutumisen lähtökohta on luonnosta nauttiminen, ja siten meillä on erityisen suuri syy välittää siitä, mikä vaikutus varustautumisellamme on luontoon ja ympäristöön. Myös ihmiseen. Säilyttämällä yhteytemme luontoon meillä on edellytykset välittää planeettamme hyvinvoinnista.
Ihmisen luontosuhde ja pukeutuminen ovat tänä päivänä yhteensidotut
Kun on pukeutunut oikein, ulkoilu on ihanaa, sateessakin. Partioaitan tärkeimpiä tehtäviä on inspiroida ihmisiä liikkumaan luonnossa, jotta he saavat siitä energiaa elämäänsä ja synnyttävät uusia sukupolvia, jotka luovat oman yhteytensä luontoon. Ja meillä suomalaisilla on muuten edelleen hyvin vahva tuo luontoyhteys, voi jopa sanoa että suhteessa moneen muuhun maahan meidän napanuoramme Äiti Luontoon ei vielä ole edes katkennut. Se korkeintaan on hieman ohentunut joissain kohden. Tämä on suurelta osin Suomen maantieteen, vahvan metsästysperinteen ja eloisan mökkeilykulttuurimme ansiota.
Yhteys luontoon on monelle niin itsestään selvä, ettemme edes ajattele sitä.
Mikä on tulevaisuutta turvaava lähestymistapa pukeutumiseen?
Kun vaate on läpeensä kestävä tulevaisuuden kannalta, puhutaan vaatteesta, jonka suunnittelu tapahtuu uusiutuvaa energiaa käyttävässä rakennuksessa, sen materiaali on valittu siten, että sen tuotanto on mahdollisimman ekologista, sen valmistus ei riistä teollisuuden työntekijöitä millään tasolla, vaatteen kuljetus on energiakompensoitu ja se jälleenmyydään kaupassa, jossa kestävä kehitys otetaan huomioon.
Kaiken tämän jälkeen, kun asiakas käyttää vaatetta vaalien sitä ja hoitaen sitä oikein, hän mahdollistaa vaatteelle mahdollisimman pitkän elinkaaren. Kun vaate alkaa hajota, sitä korjataan useampaan kertaan ja sitten lopulta uudelleenkäytetään, kierrätetään pilkkomalla se uudeksi käytettäväksi kuiduksi tai tuunataan toiseen käyttötarkoitukseen mieluiten samaan kotitalouteen. Ja tässä tarinassa löytyy varmasti vielä puutteita ja parannettavaa.
Haluan että varusteeni ovat turvallisia, myös käytössä
Outdoor-alalla erityisen suuria haasteita asettaa vaatteiden ja varusteiden käyttötarkoitus, jopa seikkailijan hengissä pysyminen voi olla niiden toimivuudesta kiinni. Jos kaikkein ekologisinta olisi käyttää kierrätystavaraa, kun on lähdössä ns. ison riskin seikkailulle äärimmäisiin olosuhteisiin, on epätodennäköistä, että kaikki pakolliset varusteet löytyvät edes parhaimmasta kierrätyskeskuksesta.
Materiaalien kierrätykseen uutta käyttöä varten satsataan juuri nyt paljon. Monet merkit ovatkin ottaneet mallistoihinsa kierrätyskuituja sisältäviä materiaaleja. Esimerkiksi Patagonia hyödyntää tyhjiä muovipulloja Responibili-tee T-paitojen kankaassa. Omissa hankinnoissa kannattaa laittaa rahansa materiaaleihin, joita voidaan kierrättää. Esimerkiksi elastaanin olemassaolo kankaassa tekee siitä vaikeasti kierrätettävän tai jopa mahdottoman kierrättää.
Miltä ekologinen vaate näyttää?
Paljon potentiaalia on itse teollisuuden ylijäämäpalojen ja hyödyntämisessä. Jotta näitä tuotteita olisi enemmän tarvitaan kuitenkin kuluttajien kysyntää niille. Emme ole vielä tottuneita näkemään tilkkutäkki-tuotteita mainstreamina tai edes minään ratkaisuna. Kaikkein radikaaleinta olisi muuttaa ulkonäkökeskeistä käsitystämme vaatetuksesta. Mikä näyttää oikealta, mutta tuntuu väärältä? Mikä näyttää väärältä, mutta tuntuu oikealta?
Sama ulkonäkökeskeisyys koskee usein vaatteiden korjaamista. Meidän pitäisi lakata katsomasta korjauskohtaa virheenä ja sen sijaan nähdä se muistona. Korjauspalaa tulisi kantaa kunniamerkkinä eikä häpeätahrana!
Onko tarpeen omistaa 10 erilaista t-paitaa?
Vai riittääkö esimerkiksi muutama hyvälaatuinen Icebreaker merino T-paita?
Työelämässä pukeutuminen on jo muuttunut paljon rennommaksi, ja yksi tapa vähentää pukeutumisen hiilijalanjälkeä on virtaviivaistaa omaa garderoobia. Yrittää välttyä siltä, että kaapissa on miljoona eri kappaletta ylä- tai alaosaa eri arvokkuustason tilaisuuksiin. Mitä jos vaatekomerossa löytyisi tasaisen tyylikkäitä ja laadukkaita vaatteita, jotka sopivat moneen eri tilaisuuteen. Pukukoodien rajat saisivat siis ympäristön nimissä hälventyä entisestään tulevaisuudessa, ja monikäyttöisiä vaatteita pitäisi suosia vielä enemmän.
Vuodenaikojen vaihtelu toki muodostaa tässä omat haasteensa, ainakin ulkovaatteissa. Pohjoisessa ilmastossamme vuodenaikojen vaihtelu luonnollisesti aiheuttaa sen, että meillä pitää olla oikeat vaatteet sekä kesään, että talveen. Kerrospukeutumisella kuitenkin voi hyödyntää samoja vaatekappaleita sekä talvisin, että kesäisin.
Harkitse mitä ostat ja laita eteenpäin se, mitä et enää tarvitse
Meillä on varmaan kaikilla vähän liikaa kaikkea vaatehuoneessa. Siksi kannattaa aina harkita tarkkaan – ja joskus pitkään – mitä oikeasti tarvitsee, mikä olisi itselle se monipuolisin ratkaisu. Omasta vaatekaapista kannattaa suunnitella kokonaisuus, jossa on tarpeeksi, mutta ei liikaa. Uudet Devold Split Seam -villavaatteet ovat yksi hyvä uusi vaihtoehto.
Tiedä mitä sinulla on, ennen kuin hankit uutta. Heräteostosten tekeminen ei aina ole viisasta, vaikkakin sallittua. Älä pelkää laittaa eteenpäin sitä, mitä et enää tarvitse. Vanhasta retkeilytuotteesta voi somekirppikseltä saada hyvän pesämunan seuraavan talvitakin ostoon. Kysyntä vanhoille ulkoiluvarusteille on valtavaa. Ostamalla merkkivaatteita säilytät niiden jälleenmyyntiarvon. Suosi villaa ja nahkaa, ne voivat maksaa kolme kertaa enemmän, mutta ne myös kestävät kolme kertaa pidempään.
Ja ennen kaikkea, tule Partioaittaan keskustelemaan aiheesta lisää! Henkilökuntamme opastaa sinut vihreämpien valintojen luokse.
Vihreämpi valinta -tuotteet
Vastuullinen valikoima ekologisia vaatteita ja retkeilyvarusteita.
Vihreämpi valinta -symboli auttaa sinua löytämään valikoimamme ekologisimmat tuotteet. Näiden tuotteiden valmistajat ovat tehneet aktiivisia valintoja, jotta tuotteet olisivat aiempaakin ympäristöystävällisempiä.
Katso Vihreämpi valinta -tuotteet »
Villan lumo
Ilmastoon ja ympäristöön vaikuttavat tekijät otetaan huomioon ostoksia tehtäessä yhä useammin ja niitä pidetään tärkeinä kriteereinä. Kestävää kuluttamista ajatellen villa on erinomainen valinta. Hyviä, vastuullisia valintoja ei ole aina helppo tehdä, mutta esimerkiksi vaatteiden suhteen villatuotteet ovat aina hyvä valinta. Villalla on paljon hyviä ominaisuuksia, ja se sopii melkein mihin vain.