BLOGI, OUTDOOR-URHEILU

Mt. Elbrusin itähuippu itäistä reittiä pitkin

Mt. Elbrus on 5642 metriä korkea vuori Venäjällä. Vuori sijaitsee Kaukasuksella, Kaspianmeren ja Mustanmeren välissä, lähellä Georgian rajaa. Euroopan korkeimpana vuorena se on yksi ns. 7 Summits -vuorista. Vuori on kaksihuippuinen, länsihuippu on huipuista korkeampi (5642 m) itähuipun ollessa parikymmentä metriä matalampi (5621 m). Perusreitti kummallekaan huipulle ei ole teknisesti vaativa, vaikka tietysti huonoon säähän, korkeaan ilmanalaan ja jäätiköllä etenemiseen liittyvät riskit ovat aina olemassa.

(toim. huom. Jonni työskentelee Jumbon myymälässämme ja on innokas vaeltaja.)

Mt. Elbrus etelän suunnalta kuvattuna. Itäharjanne kuvan oikeassa reunassa.

 

Lähtökohdat

Lähtökohdat reissuun olivat tietyllä tapaa selkeät; minä ja matkaseurani Tapio olimme käyneet vuorella aikaisemminkin, kesällä 2016. Tuolloin olosuhteet eivät olleet parhaat mahdolliset, mutta syyt siihen ettei huipulle asti silloin päästy, piti rehellisyyden nimissä hakea omasta fyysisestä kunnosta. Nyt vuori olisi tutumpi, ja tietäisimme mitä huipulle pääsemiseen vaadittaisiin.

Alusta asti oli selvää että tämä reissu tehtäisiin Do It Yourself- hengessä, teltalla ja ilman opasta. Ja jotain muuta kuin perusreittiä pitkin.

Valmistelu

Koska kumpikaan meistä ei osaa tai ymmärrä venäjää, päätettiin byrokratiapuolelle ottaa apuja. Otimme yhteyttä Pilgrim Toursiin (jota voin suositella, homma toimi kuten pitikin), jonka kautta järjestimme itsellemme viisumit, kansallispuistomaksut, kuljetukset sekä muutaman pakollisen hotelliyön. Matkan kestoksi valikoitui käytännön syistä se mikä tähän väliin oli loppukesästä irrotettavissa, 10 päivää.

Valmisteluun kuului myös suunnitelma siitä, miten reissu mahdollisesti etenisi käytössä olevien päivien suhteen. Erityisen tarkkana suunnitelmassa saa olla sen kanssa, että nousu merenpinnasta ylöspäin pysyy maltillisena vuorokautta kohden. Toisaalta, kun eteneminen korkeussuunnassa tapahtuu ilman hiihtohissejä ja muita kulkupelejä, siis kävelemällä, ei ylilyöntejäkään tapahdu ihan helposti.

Valmisteluihin kuului tietysti myös pohdinta matkaan otettavista tavaroista, viisumin järjestäminen, tarvittavien karttojen hankkiminen sekä, kukin parhaansa mukaan, fyysisen kunnon kehittäminen (en ole ollenkaan varma miten tällaiselle reissulle tulisi oikeaoppisesti treenata. Satunnaisesta polkujuoksusta ei kyllä ollut ainakaan haittaa). Myös railopelastusta käytiin kertaamassa lähikalliolla.

Itäharjanne kartalla. Reitin hahmottamisella on järkevän ajankäytön ja etenemisen kannalta iso merkitys.

Mukaan lähtevät varusteet

Tällaiselle reissulle mukaan lähtevän tavaran määrä ei ole aivan vähäinen. Mukaan tarvitaan ns. tavallisten vaellusvarusteiden lisäksi pakolliset kiipeilyvarusteet. Ruokaa tuli kannettua Suomesta asti pakastekuivattujen pussiruokien muodossa. Makaronia ja suklaata ym. evästä sitten toki täydennettiin paikan päältä.

Vaellusvarusteiden ydintä ovat tarkoituksenmukaiset vaatteet. Sellaiset mitkä toimivat erilaisissa olosuhteissa – hellelämpötiloista pakkaseen – ja ovat mahdollisimman kevyt kokonaisuus. Itselle sopiva vaatetus löytyy kokemuksen kautta. Ihoa vasten suosin merinovillaa, tämän päälle tarvittaessa jotain sopivan paksuista villaa tai fleeceä, ja ulommaiseksi tarpeen mukaan tuulitakkia, vedenpitävää kuoritakkia tai untuvatakkia.

Kevyt tuulitakki on osoittautunut erinomaiseksi varusteeksi; ei paina juuri mitään ja on helppo pitää koko ajan jossain saatavilla. Itselleni toimivaksi ratkaisuksi olen todennut juoksutrikoiden ja Fjällrävenin shortsien yhdistämisen. Tällä yhdistelmällä saa hyvässä suhteessa liikkuvuutta ja kulutuskestävyyttä, hyvät taskut sekä kohtuullisen painon. Kovemmalla kelillä sitten tietysti vedetään kuorihousua päälle. Kuorihousuissa pitkät sivuvetoketjut auttavat lämmönsäätelyssä ja päälle pukemisessa. Ja kun liikutaan vuorella, on syytä muistaa tarvittaessa suojata pää pipolla ja hupulla, jalat lämpimillä sukilla, sormet hanskoilla ja tarvittaessa myös nenä ja posket jonkinlaisella ratkaisulla. Kengillä kävellään pitkä matka hankalassa maastossa, joten niiden tulee olla omaan jalkaan sopivat. Niihin tulee myös voida kiinnittää jääraudat.

Vaatteiden lisäksi tarvittaviin vaellusvarusteisiin kuuluvat tietysti teltta (siitä lisää tuonnempana), makuualusta ja makuupussi, keitin (kaasulla toimiva), sekä iso määrä kaikkea pientä mutta oleellista termospulloista otsavaloon, GPS:stä ensiapulaukkuun ja aurinkolaseista vaellussauvoihin. Makuupussiksi riitti tällä reissulla sellainen millä nukkuu mukavasti pienessä pakkasessa. Makuupussissa ei kannata liikaa viilata grammoja, hyvät yöunet ovat jaksamisen kannalta keskeinen tekijä.

Mukaan lähtevää tavaraa. Vasta tällä reissulla kunnolla oivalsin, miten kätevä Osprey Straightjacket Compression Sack (kuvan alareunassa untuvatakilla täytettynä) onkaan; kevyt, vedenpitävä ja kompressoitava. Ehdottomasti jatkoon!

 

Kiipeilyvarusteiden osalta mukaan otettiin ns. pakolliset varusteet. Köysi, valjaat, kypärä, hakku, pari jääruuvia, muutama sulkurengas, pari nauhalenkkiä, muutama prusiknaru, sekä railopelastusvälineet (petzl microtraxion ja petzl tibloc). Jälkikäteen voisi tietysti spekuloida että ilmankin olisi pärjätty, ja näin saatu painoa pois rinkoista merkittävästi, mutta niinhän se menee että autossakin turvavyö tuntuu ylimääräiseltä siihen hetkeen asti kunnes jotain tapahtuu. Nämä on syytä pitää mukana jatkossakin.

Mukana olleet kiipeilyvarusteet.

 

Matkan alkuvaiheita

Yleensä missään reissussa kaikki ei mene aivan suunnitelmien mukaan. Eikä mennyt nytkään. Ensimmäinen pieni vastoinkäyminen tuli, kun emme ehtineet Moskovassa jatkolennolle. No, hätä ei ollut suuri, saimme korvauksetta paikan seuraavalle lennolle vielä samalle illalle. Perillä kohteessa tosin oltiin vasta myöhään yöllä.

Toinen vastoinkäyminen kohdattiin lentokentällä Mineralnye Vodyssa, kun huomattiin Tapsan varusteiden jääneen jonnekin matkalle. Se fakta, että Tapsalle ei Helsinki-Vantaalla annettu matkatavaroiden läpyskästä vastakappaletta, ei varsinaisesti vähentänyt stressiä. Lopulta matkatavarat kuitenkin saapuivat kohteeseen, tosin kaksi vuorokautta myöhässä.

Matkatavaroiden perille saapumisesta ei kuitenkaan (ainakaan näin jälkikäteen ajateltuna) ollut haittaa. Se aika joka nyt oli ylimääräistä oleskelua Chegetin kylässä, onnistuttiin hyödyntämään tekemällä akklimatisaatiokeikkoja lähimäille. Neste- ja ruokatankkaustakin ehdittiin tehdä ihan ajan kanssa. Tässä välissä hoidettiin tietysti myös eväs- ja polttoainetäydennykset.

Tärkeä, ehkäpä jopa tärkein tekijä reissun onnistumisessa on vaellusseura. On hyvin tavallista että matkan aikana tapahtuu jotain ennalta-arvaamatonta, ja tällöin on ensiarvoisen tärkeää että kykenee kiipeily- ja vaellusseuransa kanssa tekemään sellaisia ratkaisuja jotka ovat järkeviä ja joihin molemmat ovat tyytyväisiä. Olin sikäli onnellisessa asemassa että kiipeilyparin henkistä kapasiteettia tai stressinsietokykyä ei tarvinnut missään vaiheessa epäillä. Matkatavaroiden myöhästymisen takia suunnitelmaa jouduttiin hieman hienosäätämään, mutta tunnelma ei laskenut missään vaiheessa.

Mt. Elbrusin Itäinen harjanne Irikchatin laaksosta kuvattuna.

 

Vuorella

Olimme valinneet reitiksemme Itähuipulle (5621 m) vievän itäharjanteen. Itäharjanne ei ole mikään erityisen tekninen, mutta perusreittiin verrattuna kuitenkin jyrkempi, sekä ennen kaikkea eristyksissä suurista ihmismassoista. Tällä reitillä ei ole palveluita hiihtohissien, majojen tai kauppojen muodossa, vaan mäki on kiivettävä alusta asti omatoimisesti.

Varsinainen tekeminen alkaa Irikchatin laaksosta, jota pitkin vuoren itäpuolelle kävellään. Lähestymisvaelluksen aikana kävellään puurajan alapuolisilta laidunmailta (alle 2000m) hiljalleen puurajan yläpuolelle. Ja viimein, kolmen päivän vaeltamisen jälkeen, pääsimmekin viimeiseen leiriin jäätiköiden keskelle 4250m korkeuteen. Pyrimme joka päivä, toki olosuhteiden sallimissa rajoissa, tekemään pistäytymisen korkeusmetreissä ylöspäin vielä leirin pystyttämisen jälkeen jotta korkeaan ilmanalaan totuttautuminen sujuisi mahdollisimman hyvin.

Ensimmäisenä päivänä matkanteko alkoi puurajan alapuolelta…

 

… ja pitkän patikoinnin jälkeen…

 

…leiri saatiin puurajan yläpuolelle.

 

Seuraavana päivänä jatkettiin korkeammalle

 

Taukopaikalla.

 

Vaikka telttaa (Fjällräven Abisko View 2) ei tämän reissun aikana lumelle pystytettykään, oli lumikiiloista silti apua. Teltta oli paljon helpompi ankkuroida kivien alle kun kulmissa ja narujen päissä oli isot kiilat.

 

Jäätikön ylitys. Mukaan köyteen otettiin keskimmäiseksi Anton, joka sattumalta osui samaan kohtaan samaan aikaan. Win-Win!

 

Matkaa lumella ennen ylintä leiriä. Korkeus merenpinnasta yli 4000 m.

 

Yläleirissä

Matkapuhelinverkkoa ei tällä puolen vuorta ollut koko viikkona. Näin ollen tuoreita sääennusteitakaan ei ollut käytössä. Säät kuitenkin sattuivat osumaan kohdilleen; jokainen päivä vuorella oli sateeton ja näkyvyys hyvä. Toki se, että puhelinverkkoa ei ole, jättää aika paljon vastuuta turvallisuudesta itse kullekin vuorella olijalle; apua kun ei ihan tuosta vain hälytetäkään.

Telttavalintamme oli Fjällrävenin Abisko view 2. Siihen päädyttiin siksi että rakennetta pidimme tuulenpitävänä ja telttaa kahdelle ihmiselle (varusteineen) sopivan kokoisena. Mikään erityisen kevyt se ei ole, mutta hyvä kompromissi painon, mukavuuden ja luotettavuuden välillä. Telttaan hommattiin tuplakaaret (Fjällrävenin teltoissahan on kaikissa valmiina mahdollisuus käyttää kaksia kaaria), joilla lisättiin tuulenkestävyyttä. Mitään kovia tuulia ei tälle reissulle osunut, muutamaa yksittäistä tuulenpuuskaa lukuun ottamatta, joten rajat tuulenkeston suhteen eivät tulleet vastaan. Millekään suuremmille lumisateille Abisko View 2 ei olisi mikään paras vaihtoehto. Rakenne on sellainen että isot lumisateet eivät välttämättä valuisi teltan päältä maahan, vaan jäisivät painoksi teltan katolle. Lumimyrskyssä myöskään verkkorakenteinen sisäteltta ei olisi niin hyvä kuin kiinteämpää kangasta oleva sisäteltta (koska lumi tulee sisään helpommin verkkokankaan läpi). Mutta, kuten sanottu, nyt kohdalle osuneissa keleissä teltta toimi kerrassaan erinomaisesti.

Yläleirissä oli mukavaa. Maisemiinkaan en ehtinyt kyllästyä.

 

Yläleirissä (4250 m) pidimme lepopäivän ennen huiputusyritystä. Lepopäivä teki hyvää, tuli tankattua kaloreita ja paranneltua kehon nestetasapainoa. Toki lepopäiväänkin kuului akklimatisaatiokeikka ylemmäs ja takaisin. Iltaisin pilvet lipuivat alhaalla laaksoissa ohitsemme. Tapsan vointi oli yläleirissä kuumeinen. Yhdessä päätettiin että Tapsa jäisi leiriin lepäilemään, ja lähtisin yrittämään huiputusta säiden salliessa yksin.

Näkymiä yläleiristä. Horisontissa keskellä Georgian puolella sijaitseva Mt. Ushba, yksi maailman hienoimmista vuorista.

 

Huiputusyö

Huiputusyönä, klo 01:30, heräsin rannekellooni laittamaani herätykseen. Nopea vilkaisu teltan ovesta antoi käsityksen olosuhteista: pilvetön taivas ja maltillinen tuuli. Reitti selvä ja menoksi.

Samana yönä ei tältä puolen vuorta ollutkaan muita lähdössä. En monissa olosuhteissa lähtisi vuorelle yksin, mutta nyt sään ollessa kirkas ja pilvetön, tuulen ollessa maltillinen ja lämpötilan ja lumiolosuhteiden tuntuessa stabiililta, päätin lähteä. Mt. Elbrusin itäinen reitti on kuitenkin sellainen että harjannetta on mahdollista seurata huonommallakin näkyvyydellä.

Varsinaiseen huiputusyritykseen otetaan mukaan vain oleellisimmat varusteet. Kuoritakki pitää kiipeilijän kuivana ja tuulelta suojattuna, untuvatakki pitää lämpimänä. Pimeällä otsavalo valaisee reittiä ja aamun sarastaessa aurinkolasit suojaavat silmiä jäätiköllä. Keitin on lämmittänyt veden illalla kiehuvaksi ja aamuyöllä termospullo estää juomaa jäätymästä. Kello näyttää aikaa ja GPS korkeutta merenpinnasta. Hyvä rinkka kestää ja on mukava kantaa selässä. Paksut (ja oikeaa materiaalia olevat) sukat pitävät jalat kuivana ja lämpimänä. Lumisommilla varustetut kävelysauvat mahdollistavat kevennetyn kuorman jalkojen lihaksille ja tasapainottavat hankalassa maastossa.

Hyvät varusteet mahdollistavat keskittymisen olennaiseen. Olennaista on keskittyä oikeaan reitinvalintaan, omaan jaksamiseen sekä olosuhteiden arvioimiseen.

Näkymä vuorelta auringon noustessa.

 

Huipulle oli pitkä matka. Arviolta viiden tunnin kiipeämisen jälkeen voimat alkavat olla vähissä. Eväät eivät maistuneet, mutta pakotin itseni syömään ja juomaan. Toisinaan jäljellä oleva matka on aina seuraavan nyppylän takana piilossa, eikä koko reitin pituus hahmotu kunnolla. Toisinaan näkyi pidempi pätkä kerrallaan, ja se näytti aina liian pitkältä. Kuitenkin lopulta, noin kuuden tunnin kiipeämisen jälkeen, saavuin Mt. Elbrusin itähuipulle, 5621 metrin korkeuteen.

Itähuipulla, 5621 m korkeudessa. Viime kerrasta oppineena päätin suojata kasvot kunnolla.

 

Huipulla hetken hengähdys. Ihailin komeita maisemia ja tietysti fiilistelin huipulle pääsemisestä. Muutama valokuva, ja sitten ripeästi alas. On syytä pitää mielessä että suurin osa kiipeilyonnettomuuksista tapahtuu matkalla alaspäin. Väsymys, pilvien nouseminen korkeammalle näkyvyyttä heikentämään, sekä lumen sulaminen päivän lämmetessä aiheuttavat riskinsä. Matka alaspäin teltalle asti kesti taukoineen neljä tuntia. Alas tullessa tuli kirottua sitä että unohdin sekä huuli- että aurinkorasvan teltalle. Aurinko kärvensi naamaani ja sohjoinen lumi pakkautui joka askeleella kiinni jäärautojen pohjiin. Todellinen syy hitaaseen matkantekoon löytyi tietenkin jaloistani, joista alkaa olla energia kulutettu loppuun. Aamuyhdeltätoista pääsen kuin pääsenkin teltalle, väsyneenä mutta onnellisena. Loppupäivä sitten meneekin teltassa maatessa.

Matka alaspäin

Levätyn yön jälkeen matka yläleiristä alaspäin oli lopulta henkisesti helppo. Reitti oli ennestään tuttu, rinkat aavistuksen keventyneet, eikä voimia enää tarvinnut säästellä. Ja olihan alamäkeen tietysti kevyempää kävellä kuin ylämäkeen.

Jos polulla on tungosta, me väistetään.

 

Matkalla alaspäin sitä ehti miettiä kaikenlaista. Jäin pohtimaan minkälaista vuorikiipeily tämän kokemuksen valossa on, ja miten se eroaa minulle ennestään tutummasta vaeltamisesta:

– Vaelluksessa ja vuorikiipeilyssä on paljon samaa: Ollaan koko päivä ulkona, kävellään hienoissa maisemissa, nukutaan teltassa ja ollaan henkisesti jossain muualla kuin arjessa. Vaelluksella kuitenkin kävellään lähtökohtaisesti joka päivä eri maisemissa. Vuorelta tullaan yleensä alas samaa reittiä kuin on kävelty ylöspäin. Tämän lisäksi akklimatisaatioretket ylöspäin lisäävät toistojen määrä.

– Riskit ovat erilaisia. Vuorilla riskit liittyvät korkeaan ilmanalaan, railoihin, lumivyöryihin, putoaviin kiviin, koviin tuuliin, putoamiseen tai esimerkiksi paleltumiin. Vaelluksella riskit liittyvät yleensä aina jotenkin siihen että ollaan kaukana ihmisten ilmoilta. Eksyminen tai vaikkapa paha kaatuminen kivikossa voivat olla vakavia nimenomaan pitkistä etäisyyksistä (ja matkapuhelinverkon puutteesta) johtuen.

– Edellä mainituista riskeistä johtuen vuorikiipeilyssä on enemmän paikallaan olemista ja odottamista. Odotetaan että sää selkenee, odotetaan että näkyvyys paranee, odotetaan että tuuli tyyntyy jne. Lisäksi pitää olla maltillinen korkean ilmanalan kanssa, itseään ja kehoaan on kuunneltava herkällä korvalla. Vaelluksella taas harvemmin olosuhteet estävät etenemisen.

– Vuorelle kiipeäminen on tietyssä suhteessa stressaavampaa kuin vaeltaminen. Se, pääseekö jollekin huipulle vai ei, määrittää reissua varsin paljon. Vaeltaminen on tässä suhteessa stressittömämpää. Eteenpäin pääsee lähes aina.

Tavallaan pidän enemmän vaeltamisesta sen yksinkertaisuuden vuoksi: siinä kävellään, sitten syödään, sitten taas kävellään, ihaillaan maisemia, kävellään vähän lisää, ja jossain välissä nukutaan. Ja seuraavana päivänä sama uudestaan. Ihanan yksinkertaista! Mutta toisaalta, korkeuserot ja jonkinasteinen vaarallisuus kiehtovat. Eikä mikään voita maisemia viiden kilometrin korkeudesta!

Vaikka reissu oli omalle fyysiselle kunnolleni (ja muullekin osaamiselleni) aika lailla ylärajoilla, tuli jo alas kävellessä pohtineeksi, josko sitä sittenkin vielä joskus kiipeäisi vieläkin vähän korkeammalle…

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin!
KOMMENTIT

Samanlaisia ​​blogeja


Tilaa ilmoitukset uusista blogeista!

Tilaa uutiskirjeemme ja saat tuoreita uutisia! Anna sähköpostiosoitteesi alla. Tilaamalla hyväksyt tietosuojaselosteen ja evästeet.