Haimme Instagramissa ja Facebookissa 365-klubin jäseniä testaajiksi Ospreyn juoksuliiveille. Monista innokkaista hakijoista Lotta valikoitui yhdeksi testaajaksi. Hän testasi liivejä noin kuukauden ajan ja tässä on hänen loppuraporttinsa muuttamattomana. Katso myös Seanin raportti miesten liiveistä »
Minua voisi kuvailla elämyshakuiseksi juoksijaksi. Olen se tyyppi polkujuoksukisoissa, joka pysähtyy useamman kerran ottamaan selfieitä tai pitää sipsiensyöntitauon kallioilla istuskellen. En juokse kovaa, mutta juoksen niin pitkälle kuin eväitä vain riittää.
Olen myös käytännön ihminen, jolle on tärkeää, että juoksuliivi sopii monenlaiseen menoon: sen pitää toimia niin pelkästään juoman kuljettamiseen parin tunnin lenkillä kuin pidemmän retken eväiden ja muiden varusteiden kantamiseen. Olen käyttänyt vuosien varrella monen brändin juoksureppuja ja tuskaillut aina sitä, että erinomaisen käteviä taskuja ja täydellistä istuvuutta on vaikea löytää yhdestä ja samasta paketista.
Ennakko-odotukset
Osprey on yhdysvaltalainen ulkoilubrändi, joka on erikoistunut erilaisten kantovehkeiden valmistukseen. Odotukseni Dyna 6 -juoksuliivistä olivat varsin korkealla, sillä brändin muut kantimet ovat omaan selkääni mahdottoman sopivia ja lähes päivittäisessä käytössä. Arki- ja retkireppuna sekä usein myös työmatkajuostessa läppärin ja vaihtovaatteiden kantamiseen käytän Tempest 20 -reppua, ja pitkillä reissuilla kamat kulkevat Transporter-duffelissa.
Osasin siis odottaa juoksuliiviltä etenkin ensiluokkaista kantomukavuutta ja käytännöllisiä yksityiskohtia. Mutta onko reppuvalmistaja onnistunut saamaan liiviin kaikki ominaisuudet, joita polkujuoksija tarvitsee?
Dyna 6 -juoksuliivin ominaisuudet
Osprey Dyna 6 on nimensä mukaisesti kuuden litran vetoinen juoksuliivi. Liivin mukana tulee kaksi 0,5 litran lötköpulloa, joille on paikat rintataskuissa. Lisäksi liivin selässä voi kuljettaa 1,5 litran juomarakkoa, jonka letkulle rintaremmissä on myös fiksu magneettinen pidike.
Naisten mallissa reppua on kahta kokoa, XS/S ja S/M. Liiviä saa säätää istuvaksi niin paksuilla rintaremmeillä kuin kylkien kiristysremmeillä. Lisäksi repun takaosan saa kompressoitua tiiviimmäksi, jos mukana ei ole kummemmin tavaraa.
Dyna 6 eroaa monista muista juoksuliiveistä siinä, että se istuu reilusti korkeammalla selässä, eikä kyljissä ole taskuja. Tämän tarkoituksena on vapauttaa käsille tilaa liikkua luonnollisesti ja siirtää kuorman painoa enemmän kohti niskaa. Liivin etupuolelta löytyy juomapullotaskujen lisäksi kaksi venyvää evästaskua, vetoketjullinen tasku elektroniikalle ja pieni hätäpilli. Repun takaosassa on kolme erillistä isoa taskua, joista yhden sisällä on lisää pikkutaskuja avaimille ja muulle sälälle. Lisäksi repussa on venyvä dumppitasku esimerkiksi kuoritakille sekä kaksi venyvää sivutaskua, joihin voi laittaa sauvat (niistä lisää myöhemmin) tai evästä.
Istuvuus ja käyttömukavuus
Ensituntumaa liiviin olisi helpointa kuvailla jämäkäksi tai jopa aavistuksen jäykäksi. Täpötäysien lötköpullojen asettaminen napakoihin taskuihin on aluksi hieman työlästä, ja paksut rintaremmit ja kovat kiinnitysklipsit tuntuvat ensi alkuun Salomonin juoksureppujen superohuisiin kuminauhoihin tottuneesta hassulta.
Mutta kun liivin saa selkään ja lötköpullot asettumaan, huomaa että jämäkkyys ei ole missään nimessä huono asia: kun kaikki on paikallaan ja remmit oikein kiristetty, reppua ei meinaa edes huomata selässä, sillä se ei pääse hölskymään ollenkaan. Testijakson yhdelläkään lenkillä en kertaakaan edes ajatellut liivin istuvuutta tai sen säätämistä paremmaksi juoksun aikana, mikä kertonee siitä, kuinka hyvin se selässä istuu.
Dyna 6 on melko kapeaa mallia. Kovin rintavalle en liiviä suosittelisi, sillä tällaiselle AA-povisellekin tuntuma on melkoisen napakka. Povekkaan tai leveäselkäisen kannattanee sovittaa miesten mallia Duro 6:tta.
Liivin operoiminen vaatii alkuun hieman totuttelua. Muutamaan kertaan laitoin rintaremmit ns. juoponnappiin tai huomasin vasta lenkillä, että lötköpullojen pitkät pillit olisi pitänyt pujottaa vielä yhden lenksun läpi, jotteivät ne pääse heilumaan. Lopulta kaikelle löytyi kuitenkin oma looginen paikkansa. Litteänmalliset lötköpullot istuvat taskuissaan todella hyvin, eivätkä ala säkittää tyhjänäkään. Lötköjen korkkien kiristämisen kanssa kannattaa olla tarkkana, itse onnistuin pari kertaa jättämään korkin hieman auki, minkä seurauksena vettä oli joka paikassa.
Tavaroiden kuljettaminen juoksuliivissä
Istuvuuden jälkeen tärkeintä juoksuliivissä on se, mitä kaikkea reppuun mahtuu – ja minne.
Taskuja Dyna 6:ssa on monenlaisia. Eniten käytössä olevat tavarat kannattaa pakata suosiolla etupuolen pieniin venyviin taskuihin ja vetoketjutaskuun, sillä liivin takapuolelle kurottelu vaatii melkoista joogaharrastajan liikkuvuutta.
Koska lenkkiä ei ole tunnetusti tapahtunut, ellei siitä ole kertonut somessa, eniten minua huoletti älypuhelimen mahtuminen helposti saatavilla olevaan taskuun. Koska kuka oikeasti säilyttää puhelintaan vedenpitävässä pussissa jossain repun perukoilla?
Monissa juoksuliiveissä kainalon dumppitaskut toimittavat puhelintaskun virkaa, mutta Ospreyn Dynassa ne puuttuvat. Luontevin paikka puhelimelle on vetojetkutasku toisen lötköpullon etupuolella. Aluksi tuntui, että jättihalkoni (iPhone 13 Pro Max paksulla suojakuorella) ei täyden lötkön kanssa meinaa mahtua millään, mutta puhelimen saa kyllä aseteltua taskuun. Toisaalta jos on tarvis vetää puhelinta esiin täydessä vauhdissa alamäkikivikossa kaahatessaan tahi ottaa selfieitä joka toinen minuutti, kannattaa toinen lötkötasku uhrata puhelimelle tai valita liivi, jossa on isompi dumppitasku helpommin saatavilla.
Juoksin liivin kanssa useamman muutaman tunnin mittaisen lenkin, joilla mukana oli vain juomista ja vähän energiaa, eli kaikki mukana kuljetettava mahtui liivin etupuolelle. Tyhjänä liivin reppumainen takaosa kannattaa muistaa vetää remmeillä tiukasti litteäksi, jotta se ei turhaan jää repsottamaan.
Lisäksi testasin, kuinka paljon kuuden litran reppuun oikeasti mahtuu tavaraa. Tässä testissä Dyna 6 pääsi totisesti loistamaan. Aloitin polkujuoksukisojen normaalista tavaramäärästä: kuoritakki (omani on Haglöfsin l.i.m. comp eli ei mikään kaikkein pienimpään tilaan pakkautuva kuori edes), ensiaputarvikkeet ja ideaaliside, litra juotavaa, muki ja reilusti energiaa (Vauhtikarkkeja, karkkia, banaani) ja sauvat. Nämä kaikki sai suorastaan heittää liiviin sisään, ja kantotuntuma oli edelleen erinomainen, eikä liikkuvuus kärsinyt laisinkaan.
Kun tilaa oli vielä noin puolet jäljellä, jatkoin liivin täyttämistä. Lisäsin energioita, hatun, huivin ja puolen litran lötköpullon, ja vieläkin olisi ollut varaa pakata muutakin. Lisätilaa olisi varmasti saanut, jos olisi jaksanut oikeasti asetella tavaroitaan reppuun eikä vain tunkea kaikkea sattumanvaraisesti. Ainoana haasteena pakkaamiskokeilussa ilmeni ylimääräisen lötköpullon kuljettaminen fiksusti silloin, jos venyvässä takataskussa on jo paljon tavaraa. Mutta pienellä järjestelyllä sekään ei ole ongelma.
Sauvojen kuljettaminen
Entäpä juoksusauvojen kuljettaminen mukana? Olkainten päältä löytyy lenksut sauvojen kiinnittämiselle, mutta selkeää paikkaa toisen pään kiinnitykselle ei ollut, mikä aiheutti alkuun pienen tenkkapoon. Selkeää ohjeistusta ei meinannut löytyä, mutta pienen kokeilun ja googlailun jälkeen päättelin, että toinen pää on määrä laittaa kylkiä lähinnä olevaan dumppitaskuun.
Olisin toivonut liiviltä samanlaista systeemiä sauvoille kuin Ospreyn rinkoissa ja repuissa, joissa sauvojen toiselle päälle on muovilenkki. Sauvan pään laittaminen sivutaskuun tarkoittaa toki sitä, että ne kulkevat selässä todella huomaamattomasti, mutta myös sitä, sivutaskut joutuu uhraamaan eväiltä ja muilta tavaroilta sauvoille. Itseäni huolettaa myös, kuinka hyvin ohuesta kankaasta tehdyt taskut kestävät likaisten sauvojen piikit. Muutamalla testilenkillä laitoin sauvat myös toisin päin, eli hantaakiosat taskuihin ja piikit kohti taivasta.
Ihan joka mäen takia ei sauvoja tällä systeemillä kannata kiinnittää liiviin (en tiedä oletteko akrobaatteja tai taikureita, mutta itse ainakin jouduin riisumaan liivin pois saadakseni sauvat kyytiin ja takaisin), mutta esimerkiksi vuoriston pitkien laskuosuuksien aikana saattaa jo olla vaivan väärti laittaakin sauvat selkään.
Kun sauvat oli saanut selkään, ei niitäkään sen kummemmin tullut enää ajatelleeksi, mikä on aina erinomainen asia. Tasaisella juostessa tai treenipaikalle pyöräillessä sauvat kulkivat mukana mainiosti.
Yhteenveto
Jos luit tänne asti, on varmasti paikallaan ottaa pieni kertaus. Tai jos skippasit ylläolevan ja etsit tl;dr-osiota, olet saapunut juuri oikeaan paikkaan: Osprey Dyna 6 on mainio ja kokoisekseen yllättävän tilava juoksuliivi, joka istuu hyvin selkään ja tarjoaa paljon erilaisia taskuja niin eväille kuin vaatteille. Liivi lähtee takuulla mukaan kesän Mont Blancin juoksuvaellukselle ja muille seikkailuille, joita pääsette seuraamaan Instagramissa ja omassa blogissani!
Plussat:
- Erinomainen istuvuus
- Vetää kokoisekseen kunnioitettavan määrän tavaraa
- Monipuoliset taskut
Miinukset:
- Ei sovi leveäselkäiselle tai isorintaiselle
- Isojen kylkitaskujen puute
- Sauvojen kiinnitysmekanismi voisi olla kätevämpi