BLOGI, PERHERETKEILY, TUOTETESTIT JA -VINKIT

Pyöräily perheen liikuttajana – ja elämäntapana

Olen harrastanut pyöräilyä koko reilun 30-vuotisen ikäni enemmän tai vähemmän tohkeissani. Ensimmäiset muistikuvat harrastuksista kavereiden kanssa ovat juurikin pyöräilystä, jostain 80-luvun lopulta. Murrosiästä aikuisuuteen varttuessani homma alkoi karata todella käsistä, ja pyörään sekä varusteisiin alkoi mennä kaikki vanhemmilta heruvat sekä myöhemmin ensimmäisistä töistä tienatut rahat. Ja siinä vaiheessa harrastus alkoi todella viedä miestä mukanaan.

Pyöräily hyvää ulkoilua

Aikuisiällä olen harrastanut pyöräilyä maastossa ja maantiellä vuoden ympäri. Työmatkani ovat vaihdelleet kolmesta reiluun kymmeneen kilometriin suuntaansa. Aika nopeasti töissä pyörällä käytyäni aloin huomata, kuinka mahtava aloitus se on aamulle. Niinä päivinä, kun olen laiskuuttani tai jonkin muun verukkeen vuoksi tehnyt työmatkani autolla, olen todella huomannut eron omassa vireystilassa ja yleisessä jaksamisessa.Oikeastaan mitä kurjempi keli, sitä paremmin pyöräily ja lämmin suihku –yhdistelmä herättää kropan toimintaan, kun itsensä vaan saa liikkeelle. Kun on päässyt ulos raikkaaseen ilmaan ja pyörän selkään, ei se keittiön ikkunasta aamulla näyttänyt tihkusade tunnukaan niin pahalta. Monesti päinvastoin.

Joskus olen laskenut työmatkojen rahallista säästöä pyörällä kulkiessa, mutta mielestäni suurin etu touhussa on juuri hyötyliikunnallinen puoli. Myös ajallisesti pyörä on usein jopa autoa tai julkisia kulkuvälineitä nopeampi. Esimerkiksi nykyisen, vajaan kymmenen kilometrin työmatkaani kuluu fiiliksestä riippuen noin 25 minuuttia. Mikäli kulkisin töihin autolla, ruuhkista riippuen aikaa kuluisi yleensä enemmän. Myös julkisilla aikaa kuluu asemille kävelyineen ainakin saman verran.

Pyöräretki lasten kanssa

Minulle on sattunut sikäli hyvä tuuri, että myös vaimo tykkää liikkua luonnossa ja pyöräillä. Yhdessä pyörällä tehdyt retket ovatkin varsinaisia arjen minilomia. Viikonloppuisin ja lomilla on hienoa heittää eväät reppuun ja suunnata vaikkapa pääkaupunkiseudun mainioille keskuspuistojen reiteille tai Nuuksion kansallispuistoon.

Espoossa asuvina olemme tässä mielessä melko hyvien harrastusmahdollisuuksien äärellä pyöräilyn kannalta. Viime vuonna laajensimme pyörävalikoimaamme yhdellä melko massiivisella kapistuksella, kun perheeseen hankittiin tanskalainen Larry vs. Harry –merkkinen tavarafillari. Se on osoittautunut varsinkin kohta puolitoistavuotiaan tyttömme suosikiksi! Yhdessä olemme käyneet sillä ensin pihapiirissä, ja pikkuhiljaa etempänä pyöräilemässä. Nykyään ei tarvitse kuin ottaa tytön pieni sininen kypärä eteisen yläkaapista, kun hän jo innosta kiljahdellen juoksee eteiseen. Ulos ja pyörän kyytiin ei ikinä tarvitse kahta kertaa pyytää.

Tavarafillarissa vanhemman ja lapsen vuorovaikutus pysyy yllä matkan aikana aivan toisella tavalla, kuin esimerkiksi pyörän perässä vedettävissä peräkärryissä. Lapsi myös näkee eteen esteettä, ja laatikosta onkin kiva seurata esimerkiksi koiria. Tavarafillari on myös osoittautunut todella käteväksi kauppakassiksi, ja laatikossa kulkeekin vaivatta useampi ostoskassi.

Tavarapyörä ja lastenistuin

Retki lasten kanssa pyöräillen

Retki lapsen kanssa

Jotta pyöräilyä ja etenkin työmatkapyöräilyä tulee pidemmän päälle harrastettua, tulee näillä leveysasteilla pyörän ja ajajan varusteiden oltava kunnossa. Pyörään on nykyään saatavilla todella hyviä nastarenkaita, joilla voi huoletta pyöräillä pahimpienkin pääkallokelien aikaan. Pyörän huoltoon kannattaa käyttää säännöllisesti jokunen tovi aikaa, tai mikäli se ei itseltään suju, teettää huoltoliikkeessä. Suomen syksy, talvi ja kevät vaihtelevine olosuhteineen antaa pyöräilylle oman lisämausteensa. Niinpä aamuisesta pyöräilystä voi tulla se todella mukava päivän aloitus, tai silkkaa selviytymistä, riippuen vaatetuksesta.

Olen vuosien ajan käyttänyt pyöräilyssä siihen suunniteltuja, vedenpitäviä mutta hengittäviä varusteita. Kunnollisten vaatteiden ja toimivan, hyvin huolletun pyörän kanssa myös talvipyöräily on todellista nautintoa. Pyöräilyyn suunniteltujen vaatteiden ei välttämättä tarvitse olla täysin ihonmyötäisiä, joskin niillekin on tarkoituksensa. Työmatkapyöräilijä arvostaa vaatteissa vedenpitävyyttä, ja että takin alle mahtuu kelistä riippuen vaikkapa fleece lisälämmikkeeksi.

Takin ja housujen ei tarvitse olla paksut, vaan tarjota ainoastaan suoja sadetta ja tuulta vastaan. Kelin mukaan voi alle lisätä tai ottaa pois lisäkerrosta. Vaatetuksen on hyvä olla siinä määrin rento, että kaupassa käynti tai vaikkapa kahvittelu viikonloppulenkin ohessa tuntuu mukavalta. Hihojen ja takin helman pituuteen kannattaa kiinnittää huomiota ajoasennossa, kuten myöskin housujen lahkeisiin.

Parhaiten pyöräilyyn sopivat suhteellisen kapealahkeiset housut, tai mallit joissa on kiristykset lahkeissa, jottei ne sotkeennu pyörän ketjuihin. Kypärän alle mahtuu ohut, mutta tuulenpitävä hiihtopipo. Hansikkaat ja kengät tai niiden suojukset ovat myös huomionarvoisia varusteita. Alan liikkeestä löytyy tähän kuten muihinkin pyöräilijän vaatetukseen liittyviin kysymyksiin vastaus asiaan perehtyneeltä henkilökunnalta. Pyöräilyyn vaatteita hankkiessa kannattaa pitää mielessä, että ne oikein hoidettuina tarjoavat iloa vuosiksi. Hyvä pyöräilytakki on varsin pieni, painaen vain muutaman sata grammaa ja kulkee näin vaikkapa repussa mukana.

Takki pyöräilyyn

Hyvä pyöräilytakki on kevyt, joka pakkautuu pieneen tilaan ja nopea ja helppo pukea päälle. Kolmesta pisteestä kiristettävä huppu (kaksi edessä sivuilla ja yksi takana) on tärkeä, jotta hupun saa kiristettyä niin ettei se valahda silmille. PItkät vetoketjut kainaloiden alla auttavat tuuletuksessa.

Lahkeiden kiristys sääressä

Hyvissä pyöräilyhousuissa on kapea lahje tai vaihtoehtoisesti kiristykset säärissä, jotta lahkeet eivät sotkeennu ketjuihin.

Kokopitkät vetoketjut housuissa

Kokopitkien vetoketjujen ansiosta housut ovat helppo pukea päälle esimerkiksi työhousujen päälle pyöräilymatkan ajaksi.

Nautinnollisia pyöräilyhetkiä!

Jukka

Aurinko paistaa!

lähiretkeily

KOMMENTIT

Samanlaisia ​​blogeja