BLOGI, TALVIRETKEILY

Retkiluistellen Kelventeelle — yön yli seikkailu mielenrauhaan

Talvinen aamutaivas Kelventeen yllä oli vaaleanpunainen ja liila. Nimettömän leiripaikan lahdelle oli yöllä satanut reilu kerros lunta. Metsähiiri oli juossut rantaan kiemurtelevan polkunsa.

Retkeilen maisemien takia. Olen valmis tekemään paljon ja hankalia asioita saadakseni ihmetellä isoa ja pientä kauneutta — haltioitua luonnossa.

Retkeilen rauhan tunteen takia. Ei ollut vastaavaa tunnetta, kuin tepsutella leiripaikalla 10 tunnin yöunien jälkeen miettimässä aamukahvin valmistusta. Kokonainen jäinen selkä erotti minut huolista, keskeneräisistä asioista ja muista vauhdilla päin tulevista elämän kierrepalloista. Kokonainen saari toimi tukevana peruskivenä seistä rauhassa.

Mutta ennen kaikkea retkeilen seikkailun tunteen takia. Seikkailulla on monta ulottuvuutta, mutta itselleni tärkeintä on tietää, että pääsen tekemään jotain itselleni haastavaa ja onnistun siinä. Seikkailuun liittyy osaamisen ja voiman tunne, vapaana virtaava ihana itsetyytyväisyys. Saan ponnistella ja tiedän, että saan palkinnon ponnisteluistani. Mielihyvä voi tulla illalla tulella kypsyvästä ruuasta tai kun rättiväsyneenä suljen silmät makuupussissani.

Vaikeinta on pakkaaminen, eikä sekään ole kovin vaikeaa

Olimme edellisenä iltapäivänä saapuneet Kelventeelle Padasjoen selän yli retkiluistellen, ahkiot perässämme. Idea lähteä retkiluistimilla yönyliretkelle oli saanut kipinän kaverin kaukaisesta seikkailusta. Kipinä oli jäänyt vuosiksi kytemään, mutta nyt se sai happea ja lähti liekkeihin. Kerrankin kaikki pienet palaset osuivat onnenkantamoisena kohdalleen: sää, jää, aikataulut retkikaverin kanssa, ja oikeat varusteet. Flunssat paranivat ja muut kolotukset rauhoittuivat viikonlopuksi.

retkiluistelu

Säätiedotus lupasi lumisadetta, joten ahkion päälle pakattiin retkisukset ja liukulumikengät, koska luistelu ei luultavasti onnistuisi takaisin tullessa.

Ennen lähtöä luimme jääraportteja, seurasimme säätiedotuksia ja arvoimme tarvittavia varusteita. Minä otin teltan, kaveri otti keittimen. Kolmen vuodenajan makuupussi ja talvialusta lähtivät mukaan. Keräsin tukevimman untuvatakkini, suojaavimman kuoritakkini, sopivan paksuiset villahousut ja merinot kasaan. Pakkasin retkiluistelureppuun kuivasäkkeihin ylä- ja alaosan vaihtovaatteet. Mukaan tulivat naskalit, heittoliina, kypärä, monot ja luistimen terät.

Perjantaina pakkaaminen väsytti niin, että oli pakko nukkua neuvoa antavat päiväunet, että löysin riittävästi virtaa tavaravuoren etsintään ja järjestelyyn.

Olen onnistunut kuluneina vuosina vähitellen hankkimaan laadukkaat ja toimivat talviretkeilyvarusteet ja siksi pakkaaminen on lopulta päiväunien jälkeen aika helppoa, kun retken jokaiseen osuuteen on sopiva vaate tai varuste joko itselläni tai kaverilla.

Jääkuninkaallisen osa on kiitollinen

Aloitin retkiluistelun joitakin vuosia sitten, mutta väliin tuli taukoa, kunnes unelmajäät ja somepostaukset pakottivat retkiluisteluseuran tulokaskurssille. Aloitin lainaterillä, mutta tänä talvena sain vihdoin omat monot ja terät. Jääraportteihin pääsen käsiksi retkiluisteluseuran jäsenenä, mutta niiden lisäksi olen yrittänyt päästä välillä ohjatuille luisteluretkille ja joskus tehnyt pienellä porukalla omia. Päiväretkillä on hauskaa, mutta lisähauskan vuoksi kannattaa lähteä myös yöretkelle luistimilla.

Jäällä liikkuminen on kiehtovaa. Olen hidas ja vielä kömpelö luistelija, mutta se ei estä nauttimasta jäästä itsestään, ympärillä avautuvasta maisemasta ja jään yli pöllyävän lumen hypnotisoivasta liikkeestä. Takaisin hiihtäessämme ihmettelimme outoja lumikokkareita. Kun menimme lähemmäksi katsomaan, tajusimme että tuuli oli pyörittänyt lunta rullalle kuin lumiukkoja rakentaakseen.

lumikokkareet

Ahkioissamme oli naruaisat, joiden perässä pulkat kurvailivat vauhdikkaasti ja äänekkäästi. Etenimme rauhallista vauhtia vain 6,5 km tunnissa. Luistellessa tuli hiki, mutta pulkka kulki jäällä yllättävän kevyesti. Jarruttaessa opimme pian väistelemään takaa päin päälle hyökkääviä ahkioita.

Kun pysähdyimme Lietsaareen lounaalle, nappasimme monoista terät irti ja kävelimme lumikentän halki. Luistimet kulkivat ahkion narujen alla ja sauvat kädessä.

retkiluistelu

Älä tule paha jää — tule hyvä jää!

Lounaan jälkeen retkikaveri otti Lietsaaren nimestä suuntiman kohti Nimettömän leiripaikkaa. Tuiskuava lumi peitti jo jäätä pälvinä, mutta jää oli yhä kovaa, tasaista ja helposti luisteltavaa. Olimme vilauksessa perillä, mutta Nimettömän lahden suulla oli vesieste, johon kaveri meinasi vauhdilla luistella.

Jää elää. Se kasvaa, sulaa, vaihtaa paikkaa, pinoutuu, paukkuu, ulisee ja laulaa. Siksi jäätä pitää osata lukea ja kuunnella. Siksi jäällä liikutaan jääsauvojen kanssa, joilla voi kokeilla jään vahvuutta. Edellisen päivän hyvät jäät voivat olla seuraavana päivänä todella vaarallisia. Jokaisella retkellä pitää varautua siihen, että retki voi katketa avantoon – plutaamiseen. Siksi retkiluistelijat kantavat valtavaa reppua kuivapusseihin pakattuja varavarusteita mukanaan. Reppu on kiinni haararemmillä, että se ei vedessä nouse pään yli.

vesieste jäällä

railo

rantajää

Sula kohta ulottui lahden suun reunasta reunaan. Peruutimme ja päätimme mennä toista kautta katsomaan leiripaikkaa. Se oli juuri sopiva.  Vajassa oli puita, vessa oli siisti ja löysimme tuulelta suojaisan paikan teltalle. Jätimme ahkiot leiripaikalle odottamaan ja lähdimme vielä luistelemaan pelkät reput selässämme.

Ilman ahkioita kiisimme kevyesti jäällä kohti saaren pohjoista päätyä. Päätimme käydä katsomassa Kelventeen itäistä puolta. Kuljimme ilman luistimia kapean kannaksen yli ja jatkoimme tuulensuojaiselle puolelle. Tuulettomalla puolella lumi oli jäänyt kerrokseksi jään päälle ja sulanut osin kiinni. Luistelu oli raskasta epätasaisella ja lumen peittämällä jäällä. Sen kanssa täytyi kuitenkin vain elää. Luonnossa olosuhteet otetaan vastaan sellaisina kuin ne tulevat. Lopulta vaihdoimme takaisin länsipuolelle ja palasimme leiriin Koukunlahden tulipaikan kohdalta.

Jäällä oli ketun, jäniksen ja kauriin jälkiä. Ja meidän luistintemme viivat.

Tulilla

Maassa oli lunta niin vähän, että kiinnitimme teltan narut puihin, kiviin ja hakkasimme kesäkiilat klapilla jäiseen maahan.

Sytytimme tulet, paistoimme halloumia ja lämmitimme kasvisnyyttejä. Oli aikaa rupatella, pohtia ääneen ja analysoida tulen ääressä. Harvoin arkena katselee kelloa sillä silmällä, että se tulisi pian puoli kahdeksan ja saisi mennä jo nukkumaan.

Lopulta puoli kahdeksan antoi luvan mennä hammaspesulle. Kiemurtelimme vuorotellen makuupusseihimme. Meidät otti vastaan seikkailun pehmeä palkintovuode ja mustan aukon lailla mukaansa imaiseva yöuni.

retkiluistelu

Mihin paeta arkea?

Retkeilen, koska tarvitsen pakopaikan arjesta. Tarvitsen retkeilyn taianomaisia hetkiä, kun saan elää vapauden illuusiossa.

Venytimme aamua. Keitimme puuron oikeista hiutaleista, join kaksi kuppia kahvia ja haahuilin pakkaamisen kanssa. Etsimme vuoron perään hammastahnojamme, jotka hetki sitten olivat käsissämme. Pää oli pelkkää tuulen puhaltamaa lumihöttöä ja humisi ihanasti tyhjyyttään.

Kroppaa kuitenkin jomotti edellisen päivän luistelu, kun puimme suksiamme. Mutta kaikenlainen kipu ja väsymys saivat viihtyä ruumiissani. Ne eivät haitanneet hiihdellessämme rauhassa takaisin kohti Padasjokea.

Jäällä ahkion kanssa hiihtämisessä on jotain ikiaikaista. Mietin aina, että näin täällä on edetty tuhansia vuosia. Jokainen retki, kaikissa ajoissa, on oma seikkailunsa.

mia sinisaloKirjoittaja Mia Sinisalo on 365-klubin eräopas. Mia haluaa tarjota 365-klubilaisille retkillään mieleenpainuvia luontoelämyksiä: hätkähdyttäviä maisemia, eeppisiä leiripaikkoja ja yhteydentunnetta luonnon kanssa. Retkillä on tärkeää myös mukava tunnelma, hyvä seura ja kannustaminen. Katso kaikki klubiretket »

 

KOMMENTIT

Samanlaisia ​​blogeja


+ 4 kirjoitusta kategoriassa " Blogi, Talviretkeily"