BLOGI, MATKAILU, NAISET RETKELLÄ, VAELLUS

Talviunen sijasta nauti syksyn väriloistosta ja luonnon kauneudesta

Syksyn koleiden tuulien puhaltaessa ja nenänpään punottaessa ei kannata jäädä torkkupeittojen alle talviunille. Ulkoilu antaa enemmän voimaa kehoon kuin kolmen tunnin päikkärit. Lähtemisen esteenä voi olla Haltin kokoinen kynnys eteisessä, mutta sen valloitettuaan loppu onkin itsessään palkinto. Itse kaivan kaapeista aamuisin milloin tuulenpitävää, milloin lämmittävää untuvaa ja milloin kovimmankin sateen kestävää gore-texiä niskaan. Työmatkapyöräilyni ei lopu aurinkoisien ja lämpimien kelien loppuessa, silloinhan vasta hauskuus alkaa. Sateenpitävää takkia kannan repussani päivittäin, sillä sää saattaa työpäivän aikana muuttua hujauksessa. Lämmin, mutta kevyt ja ohut untuvatakki on ihanteellinen kuiville keleille. Suosin ohuita kerroksia, jopa pelkkää t-paitaa, toppatakin alla. Ohut takki on miellyttävä repun viilekkeiden alla ja käytännöllinen liikkuessa kaupungilla.

Auringonsäteet

Telttaillen Olhavalla

Rakas kiipeilyharrastukseni ei ole vielä siirtynyt täysin sisätiloihin, mutta ulkona kalliolla tuntitolkulla raapiessa kylmää kiveä tarvitaan huipputehokasta lämmikettä. Hanskoja ei luonnollisestikaan voi pitää kiipeillessä, joten muilla varusteilla kannattaa kompensoida menetettyä lämpöhukkaa. Olen herkästi palelevaa sorttia, joten varaudun retkilleni aina tupla- tai triplalämmikkeillä. Mutta kylmyydestä huolimatta telttailu, retkeily, ulkoilu, vaeltaminen, kiipeily, nuotioruokailu ja kaikenkarvainen luonnossa liikkuminen lisää henkistä hyvinvointia niin reilulla kauhalla, ettei töissä lämpimissä sisätiloissa malttaisi oikein ollakaan. Silmät harhautuvat kurkkimaan ikkunasta ulos ja mieli samaa rataa haaveilemaan ruskan maalaamista puista syysmyrskyssä ja nuotion savuntuoksusta ja pitkistä villasukista vaelluskengissä.

Kiipeily Olhavalla

Kävin syksyllä muutamaan otteeseen telttailemassa ja kiipeilemässä Repovedellä Olhavalla, Suomen kauneimmalla kiipeilykalliolla. Olhavan reissuissa on muutama pointti, jotka kannattaa ottaa etukäteen huomioon. Paikalle ei (helposti) pääse julkisilla ja omalla autollakin liikkuvat jättävät ooppelinsa parkkiin kolmen kilometrin päähän teltta- ja kiipeilypaikasta. Parkkipaikalta on hyvä hiekkatie perille ja monet ottavatkin kyytiinsä fillarin, jolla kiikuttavat tavaroitaan edestakaisin. Kiipeilyreppu köysineen, metalleineen ja majoitusvälineineen painaa helposti 25 kiloa, joten näin pikkuisena ihmisenä sitä kilomäärää ei mielellään kantele huvikseen. Vettä ei onneksi tarvitse raijata kotoa saakka: telttapaikan vieressä on kaivo, johon on tänä kesänä uusittu pumppu. Myös toilettifasiliteetit ovat ensiluokkaiset. Roskia ei kerätä kunnan toimesta paikalta, joten kaikki minkä jaksat Olhavalle kantaa, niin jaksat kantaa sieltä myös pois. Telttapaikalla on näppärästi toteutettu nuotiopiiri, jonka ympärille mahtuu reilusti toistakymmentä luonnosta nautiskelijaa. Vajasta löytyy vinot pinot kuivaa puuta ja nuotiopaikalta voi ihailla ympäröivää Olhavanlampea.

Nuotiopaikka Olhavalla

Telttapaikat ympäröivät nuotiopaikkaa ja viimeiseksi illalla ja ensimmäiseksi aamulla onkin lempeä kuunnella kanssakulkijoiden puheensorinaa tai herätä kaasukeittimien kohinaan ja kahvin tuoksuun. Ruokaahan jokainen kantaa paikalle välilevynpullistumien sallimissa rajoissa, mutta kaikkea on nähty perusgrillimakkarasta punaviinissä haudutettuun kanapataan. Olhavan yksi parhaista puolista paikan päällä on lyhyet etäisyydet. Nuotiopaikalta käsivarren mitan päässä ovat ensimmäiset kiipeilykalliot ja hulppeankorkeiden suoraan lammesta nousevien seinämien päällekin pääsee tukevilla kengillä suht helposti kävellen (jonne muutoin mennään rannassa olevalla veneellä). Huipulla tuulee, joten kosteuden pitävät housut/istuinalusta ja lämpimät takit ja pipot (tai vähintään huppu) ovat tarpeen.

Olen innostunut Olhavasta myös sen vuoksi, että sinne ovat tervetulleita kaikki ulkoilusta kiinnostuneet. Monilla kiipeilykallioilla telttailu ja pitempiaikainen oleskelu on kielletty ja itse suosin mieluummin kohteita, joissa voi luvallisesti telttailla ja olla omassa rauhassaan luonnossa. Metsässä en kaipaa kiirettä ja pikapikaa tehtyjä täsmäiskuja kohteeseen. Etsin hiljaisuutta ja omaa rytmiäni. Aikaa hengittää syvään ja ajatella.

Partioaitta 365 Klubi retkeilee Repoveden kansallispuistossa lokakuun lopulla Teemu Suomisen johdolla. Klubiretki on täynnä, mutta jonotuspaikoille voi vielä ilmoittautua. Lue lisää retkestä.

Liittymällä mukaan ilmaiseen 365 Klubiin pääset osallistumaan retkille ja muihin tapahtumiimme. Tilaamalla uutiskirjeemme pysyt parhaiten perillä uusista tapahtumista. Liity mukaan  ilmaiseen klubiin.

Auringonlasku

Olhava

Olhava

Olhava

Olhava

Varusteet kiipeilyreissulle

Repoveden kansallispuisto

KOMMENTIT

Samanlaisia ​​blogeja


+ 66 kirjoitusta kategoriassa " Blogi, Matkailu, Naiset retkellä, Vaellus"