Terve, tässä Partioaitta Oulun Joona ja Mikael ja seuraavaksi kerromme meidän ruskareissusta Norjan jylhään Lyngeniin, jossa nautimme majesteettisista vuorista, ja kauniista Kilpisjärvestä, jossa meille laskeutui ensilumi.
Partioaitta Oulu muutti kesällä uusiin tiloihin, kesä oli todella kiireinen ja elokuun ensimmäinen päivä vietimme avajaisia uudessa upeassa myymälässämme, olipahan todella kuhinaa koko päivän, mahtavaa! Olimme tehneet kesän kovasti töitä, samalla suunnitelleet syksyä ja mahdollista offia arkeen. Saimme molemmat järjestettyä työtä ja koulua niin, että pystyimme lähtemään kahdestaan viikoksi vielä ylemmäs Pohjoiseen.
Laadimme jonkinlaista runkoa tuolle ajalle, mutta emme kuitenkaan halunneet tehdä lomastamme liian täyteen ahdettua, vaan ajatus oli päästä kuvaamaan ja lepäämään luontoon. Valitsimme muutamia kohteita Pohjois-Norjasta, jossa varmasti halusimme käydä. Ja mietimme myös viettävämme aikaa hieman Kilpisjärven alueella. Rennommalla aikataulutuksella saimme hyvää fiilistä reissuun jo etukäteen, sekä pystyimme tarkkailemaan säätä paremmin, kun kohteita ei ollut niin paljoa.
Matka Kilpisjärvelle
Starttasimme auton 16. syyskuuta kello 6.00. Edellinen ilta kului pakkaillen ja varmistaen ettei mitään kriittistä unohtuisi. Erityisesti kaikki valokuvaamiseen liittyvä piti muistaa! Uni ei meinannut tulla, mutta toisaalta halusimme todella päästä lähtemään, ajatus oli myös ajaa aamu Kilpisjärvelle ja pitää siellä pidempi tauko kuvaten syksyn upeaa ruskaa. Sää oli ensimmäisenä ajopäivänä melko sateinen ja tutkimme sääennusteita todeten, että Kilpisjärvelle luvataan seuraaville päiville runsasta räntäsadetta.
Ajomatka ylös Kilpisjärvelle kului melko nopeasti, ja haimme sopivaa tunnelmaa tietyillä perinnemusiikeilla. Saapuessamme maanteiden korkeimmalle kohdalle Leutsuvaaran juureen, aukesi täydellinen ruskainen maisema paljastaen Kilpisjärven ja jylhän Saanan. Ilmassa oli kevyttä sadetta ja sumua. Emme todellakaan voineet vastustaa sitä, vaan päätimme kiivetä Leutsuvaaran päälle kuvaamaan viikon ensimmäisiä ruskakuvia. Siinä silloin kuvia kameran takanäytöltä katsoessamme ja ihastellessamme upeaa maisemaa totesimme, että tästä tulee unohtumaton reissu. Pysähdyimme vielä Kilpisjärvelle tankkaamaan ja jatkoimme suoraan kohti Norjan jylhiä vuonoja ja kirkkaampaa säätä.
Rajan yli Norjaan
Maisemat muuttuivat nopeasti rajan ylityksen jälkeen. Auton ikkunasta maisemat näyttivät heti todella jylhiltä ja korkeimmilla huipuilla näkyi lunta ja jäätä. Asetimme kurssin kohti Blåvatnetin parkkipaikkaa, emme kuitenkaan voineet matkalla olla pysähtymättä vähän väliä kuvaamaan maisemia ympärillämme.
Ajoimme koko ajan syvemmälle Lyngenin niemimaalle, jossa käy talvisin paljon vapaalaskijoita. Ei tarvitse ajaa kovin pitkään rajan jälkeen, kun maisemat muuttuvat todella radikaalisti. Alue on melko harvaan asuttua, ja tuntui että siellä ei ollut juuri ketään. Edes paikallisia emme nähneet. Maasto on todella kaunista, vihreitä niittyjä, joissa on pieniä mökkejä sammalkattoineen. Vuoret kohoavat huimiin korkeuksiin suoraan teiden viereltä, ja huiput ovat todella teräviä, sekä lumen ja jään peitossa.
Olimme melko väsyneitä ensimmäisestä pitkästä ajopäivästä, mutta halusimme silti saada loput kilometrit taitettua. Saavuimme Blåvatnenin parkkipaikalle myöhään illalla. Päivän viimeinen tehtävä oli pystyttää teltat ja syödä ennen nukkumaanmenoa. Olimme saaneet teltat pystyyn ja nautimme iltapalaa, kun huomasimme yhtäkkiä outoja valoilmiöitä taivaalla. Revontulia! Kaivoimme nopeasti kamerat ja jalustat teltoista edes yhden onnistuneen revontulikuvan toivossa. Onni ei kuitenkaan ollut aivan meidän puolellamme, joten nukkumaan.
Aamulla herättyämme ja oikein hyvää pannukahvia juodessamme totesimme sään kirkastuneen. Suuntasimme päiväksi Lyngenin peninsulan pohjoisimmalle kohdalle Lyngstuvalle. Reitti sinne on noin 7 km pitkä helpohko rannikkoa seuraileva polku. Aivan reitin päässä on pieni mökki, jonne voi suojautua tuulelta ja löytyy sieltä myös nukkumapaikka muutamalle hengelle. Mökiltä aukeaa upea panoraamamaisema merelle.
Lyngstuva Joonan ja Mikaelin silmin.
Tärkeimmät varusteet päiväretkelle
- Pikkureppu noin 20-30 l riittää mukavasti (esim. Osprey Talon 22)
- Mukavat vaelluskengät
- Joustavat vaellushousut (esim. Fjällräven Keb)
- Tuulenpitävä takki (esim. Tierra Back Up)
- Juotavaa ja evästä
- Riittävästi lämmintä villavaatetta (Icebreaker, Devold)
- Me toki pakkasimme lisäksi myös kamerakaluston.
Illaksi suuntasimme kohti Blåvatnetin henkeäsalpaavaa sinistä jäätikkölampea. Tällä kertaa otimme mukaan rinkat ja teltat yöpyäksemme kohteessa. Reitti Blåvatnetille on noin 4 km pitkä kivikkoinen taival, jossa on hieman nousumetrejä. Matkalla kohteeseen voi ihailla upeaa eteen avautuvaa vuoristomaisemaa. Blåvatnetin ranta-alue on todella kivikkoista ja telttapaikan löytäminen voi olla hieman hankalaa. Onnistuimme löytämään yhden hyvän paikan, johon saimme molemmat teltat aivan vierekkäin. Telttakiilojen kanssa saa olla varovainen kivikkoisen maan takia. Totesimme, että tämän parempaa telttapaikkaa ei kummallakaan ole koskaan ollut.
Myöhään illalla asetimme vielä telttojen sisälle valot, ja kävelimme hieman kauemmas tukikohdasta ottamaan muutamat kuvat.
Oli upeaa herätä niin maagisen vuorimassiivin vierestä. Ajoituksemme saapua paikalle oli melko täydellinen, sillä alueen ympärillä lehdet olivat kirkkaan keltaiset, jäätikkö vesi turkoosin sinistä ja päivä selkeä. Värien kontrasti teki aamusta ikimuistoisen. Aamukahvia juodessa ihailimme, kuinka nouseva aurinko säteili vuorijonojen takaa. Kuvasimme monta tuntia erilaisista kulmista Blåvatnenia. Kiipeilimme kivien päällä välillä ylös ja välillä aivan veden tuntumaan etsien hyviä kuvakulmia. Molemmat kannoimme zoomit mukanamme, mutta vuorimassiivi oli niin lähellä, että vain laajakulmalla pystyi kuvaamaan kunnolla. Nautimme koko aamupäivän kuvaten ja fiilistellen yhtä meidän mielestämme Norjan upeimmista nähtävyyksistä täysin kahdestaan ilman muita ihmisiä.
Kullankeltainen ruska ja turkoosi jäätikköjärvi.
Tarpeeksi kuvattuamme, vuorijonon takaa ilmestyi uhkaava saderintama, ja lähdimme sen alta pois takaisin alkupisteeseen. Tarkistimme sään monesta eri lähteestä, seuraavat neljä päivää näyttivät todella sateisilta koko Pohjois-Norjaan, joten pakkasimme kaikki varusteet ja suuntasimme auton takaisin kohti Kilpisjärveä, jonne sääennusteet näyttivät paremmilta. Mietimme, että emme halua viettää tärkeää lyhyttä lomaamme teltassa tai autossa sadetta pitäen. Päätös harmitti ihan vähän, sillä niin paljon jäi vielä näkemättä.
Emme kerinneet ajaa kauaa, kun vesisade muuttui todella rankaksi ja illan myötä se muuttui vielä paksuksi loskasateeksi. Ajamiseen piti pimeällä ja rankalla sateella keskittyä kovasti! Pääsimme myöhään illalla takaisin Suomen puolelle ja päätimme pystyttää yhden teltan aivan rajan tuntumaan ja käperryimme saman tien makuupusseihin. Päätös siirtyä takaisin Suomen puolelle oli hyvä, sillä seuraavat päivät käsivarressa saimme nauttia auringonpaisteesta ja upeasta ruskasta. Paikallisilta kuulimme että, moneen vuoteen ei ole ollut tällaista loppusyksyä, jolloin ruska oli vielä parhaimmillaan ja samaan aikaan tunturit olivat peittyneet lumeen.
Suunnittelimme seuraavat päivät niin, että otimme Malla-laivan, joka kuljetti meidät Kilpisjärven halki kolmen valtakunnan rajan tuntumaan. Laivalta otimme suunnan kolmen valtakunnan rajapyykkiä ja Kuohkimajärven autiotupaa. Fiilistelimme tuvalla hyvän aikaa, kävimme kuvaamassa lähimaastossa ja teimme myös Partioaitta Oulun Instagram-tilille kerrospukeutumisesta pienen klipin.
Lepäsimme ja söimme vielä Kuohkimajärven autiotuvalla ja lopulta päätimme jatkaa vielä muutaman kilometrin Mallan luonnonpuistoon, jonne perustimme seuraavan yöpaikan.
Meillä homma synkkasi hyvin, sillä molemmat olivat orientoituneet siihen, että reissuun lähdettiin valokuvaamaan, eikä niinkään suorittamaan. Saatoimme kuvata jotain tiettyä kohdetta jopa tunnin kerrallaan, mikä sopi meille molemmille mainiosti. Jos kuitenkin lähdet reissuun kaverin kanssa, joka ei välitä kuvaamisesta niin paljon, kannattaa sopia vaelluksen rytmityksestä jo etukäteen. Sillä jos toinen haluaa painaa eteenpäin, on ikävää joutua jatkuvasti odottelemaan vaelluskaveriaan.
Vesiputouksia.
Viimeisen päivän kunniaksi päätimme huiputtaa jylhän Saana-tunturin, ennen sitä söimme tuhdin päivällisen Kilpishallilla. Saana-tunturille on nykyään todella helppo lähteä. Reitti alkaa suoraan Kilpisjärven retkeilykeskukselta ja reitin alkuun on rakennettu uudet portaat. Reitti ylös ei ole teknisestä vaativa, mutta kyllä jalkaa saa toisen eteen laittaa, jos meinaa ylös asti päästä!
Meidän valokuvausreissumme oli kokonaisuudessaan todella onnistunut. Näimme paljon sellaista, mistä olimme pitkään haaveilleet ja molemmat saimme onnistuneita kuvia. Olimme myös onnekkaita, sillä ruska oli Suomen Lapissa juuri parhaimmillaan, sellaista väriloistoa ei ole kumpikaan ennen päässyt todistamaan. Myös Norjan puolella saimme nauttia aivan upeista väriyhdistelmistä ja maisemista, ennen kuin saderintama saapui. Paljon jäi hampaankoloon ja palaamme seudulle varmasti heti, kun siihen tulee mahdollisuus. Seuraava reissumme on suunnitelmissa helmikuulle. Paikka on ainakin toistaiseksi vielä meidän kahden välinen.
Jos meidän reissusta tulee jotain kysyttävää tai haluat muuten vain jutella valokuvaamisesta, niin tule ihmeessä Partioaitan Oulun myymälään nykäisemään hihasta. Mielellämme kerromme lisää kokemuksia ja fiiliksiä tästä viikosta. Voit myös käydä seuraamassa meidän retkiä ja kuvia Instagramissa @kuosmanenjoona ja @mikael.oksanen
Kuvausterkuin Joona & Mikael.