Taustaa: Jäin kaksi viikkoa sitten vanhempainvapaalle puolivuotiaan poikani kanssa, vaimon palatessa töihin. Kunnianhimoinen ja osin myös itsekäs suunnitelmani on retkeillä pojan kanssa kahdestaan vähintään kerran viikossa, olisihan nyt kerrankin töistä vapaata ja mielestäni talven jälkeen vuoden paras aika, syksy tulossa.
En ole täysin noviisi retkeilyssä, tai lastenhoidossa. Takana on jo useampia vaelluksia erämaista kansallismaisemiin ja lapsiakin minulla on kaikkiaan viisi. Kaikesta huolimatta tällä kertaa hieman jännittää, toki hyvällä, kutkuttavalla tavalla. Retkeilyä kun en näin pienen vauvan kanssa vielä aikaisemmin ole yksin harjoittanut, vaikka isommat lapset jo vuosia ovat retkillä mukana kulkeneetkin. Retkeilyssä, vaeltamisessa, eräelämässä yleensäkin minusta parasta on se, että harrastus alleviivaa niitä kaikista olennaisimpia ja yksinkertaisimpia asioita, syö, nuku, liiku ja toista.
Retkikohteena Neitvuori
Suuntasimme syyskuun puolenvälin tienoilla ensimmäiselle yhteiselle retkellemme, Etelä-Savon retkipaikkojen jalokivelle, Neitvuorelle. Kauniin nimen omaava paikka kattaa n. 13 kilometriä pitkän Hiidenkierroksen ja lyhyemmän n. 4 kilometriä pitkän, savolaisittain nimetyn Hiijje silimukan. Suunnitelmamme oli kiertää viimeisimpänä mainittu reitti, yhdellä pidemmällä päivällistauolla ja maisemien ihailulla höystettynä. Sohvalla lojuminen ja helistimien ikeniin hankaaminen alkoi kyllästyttää molempia ja lähdimme, kuten meidän perheessä lähes aina, matkaan aika spontaanisti. Retkivalmistelut sujuivat rutiinilla kuitenkin hyvin ja alle puolessa tunnissa kantorinkka oli pakattu. Kantorinkkana meillä on Fjällrävenin Kids Carrier. Ostin rinkan edelliselle pojalle muutama vuosi sitten käytettynä tori.fistä ja se on palvellut hyvin. Istuinosan alla on mukavasti tilaa päiväretkien tarpeita varten. Jos reissuun lähtee kaksi aikuista, pystyy kantorinkan avulla tekemään pidempiäkin patikoita, toisen kantaessa tarvikerinkkaa ja toisen kantaessa lasta.
Hiijje silimukan ensimmäinen kilometri laavulle on mukavan tiukkaa nousua. Ei mitään erikoisen mahdotonta, mutta sykkeen siinä saa koholle ja hien pintaan. Lastenkantorinkan painoksi tuli lopulta kaikkine tavaroineen ja lapsineen tasan 20 kiloa. En lähtisi tämän painoisella rinkalla nykyään edes itsekseni vaellukselle, sillä harrastuksessa parasta ei mielestäni ole rinkan kantaminen. Tällaisen lyhyen päiväreissun tätä kantamusta kanniskeli kuitenkin ihan vaivatta. Tässä kohtaa voisin antaa ensimmäisen vinkin: vaellussauvat. Osan matkasta vaellussauvat ovat lähes aina tavallaan turhat, mutta nousuissa ne ottavat paljon työtä jaloilta pois. Suurin hyöty sauvoista on lasta kantaessa tietysti tasapainon lisääntymisestä. Liukkailla kallioilla, kivikossa ja juurakossa saa sauvojen kanssa kulkea paljon rennommin, nythän ei haluta kaatua. Sauvoiksi käy hyvin myös kävelysauvat, tai hiihtosauvatkin voi kaivella kaapin perältä, jos isot nousut ja kantorinkan kantaminen arveluttaa!
Vauvaretkeilyn ydin paljastuu laavulla
Nousun jälkeen laavulle päästyämme näyttäytyi ehkä se lapsi- ja vauvaretkeilynkin ydin. Aluksi olo oli kuin pieniä tulipaloja joutuisi koko ajan sammuttelemaan. Olo oli minulle onneksi tuttu jo ennestään useamman leikki-ikäisen kanssa retkeillessä. Muistan monia retkiä, missä poikani ovat keskenään keksineet kilpailla milloin missäkin kipukynnystä mittaavassa lajissa, tai täysin hurmaantuneet erilaisista nuotioon heitettävistä, tai sieltä pois otettavista asioista. Vauvan kanssa tämä oli hieman erilaista, hän kun on juuri oppinut itsenäisesti istumaan. Toinen silmä ja 80 prosenttia keskittymisestä meni siis evästä valmistellessa sen valvomiseen, ettei pieni kaadu istualtaan ja kolauta päätään laavun “lattiaan”. Onneksi osasin tähän kaikkeen jo vähän varautua ja siitä päästäänkin toiseen yksinkertaiseen vinkkiin: valitse helpot eväät. Meillä oli päivällisenä näitä perinteisiä vauvan eväitä, lihasosetta ja puuroa valmiissa pussissa, sekä maitoa. Itselleni ostin ruokakaupan ateriatiskistä valmiin nuudeliaterian, jonka jo kotona lämmitin ja pakkasin ruokatermokseen.
Itse rakastan tulistelua, tulella kokkailua, sekä keittimien kanssa näpläämistä, mutta tällä reissulla jätin sen puolen minimiin ja se oli oikea päätös. Mukana oli vain mini-Trangia kaasupolttimella, jolla lämmitettiin nopeasti kaakaovedet. Ainakin tämä meillä oleva kantorinkka toimii muuten kätevästi myös syöttötuolina. Haluan kuitenkin tarkentaa, että en jättäisi vauvaa itsekseen valvomatta kantorinkkaan, vaikka se omaa touhua helpottaisikin.
Loppumatka ja väsähtänyt lasti rinkassa
Tauon jälkeen jäljellä oleva 3 kilometrin patikka sujui ongelmitta ja maisemia ihaillen. Kilometri parkkipaikalta pieni ukko nukahti kantorinkkaan ja se asetti vielä omat haasteensa kulkemiselle. Täysin veltto lasti selässä on hankala kulkea ja vauhtia on hyvä hidastaa entisestään, ettei muksu heittelehdi rinkassa ihan räsynukkena.
Yhteenveto
Ylipäätään tämä ensimmäinen reissumme osoitti todeksi ne samat havainnot, kuin mitkä olin tehnyt jo aikaisemmin lasten kanssa retkeillessä: hidasta tahtia, toimi lapsen ehdoilla. Voin suoraan myöntää tämän olevan minulle myös aika vaikeaa, joskin onnistuessaan palkitsevaa. Tauolla ihmettelimme muun muassa kuusen neulasia ja sitä miltä ne tuntuvat kädessä. Kuulostaa kliseiseltä slow life- hömpältä, mitä se tavallaan onkin, mutta tällä tavalla ainakin itse olen saanut lasten kanssa retkeilystä enemmän irti. Myös lapset viihtyvät paremmin, kun saavat rauhassa ihmetellä ja kulkea omaan tahtiinsa. Muistetaan tämä: retki on retki, kun menee ulos ja on eväät!
Listaan tähän lopuksi vielä pakkauslistamme tälle muutaman tunnin retkelle ja joitakin huomioita siitä.
Pakkauslista ja varustus
- Retkikeitin (mini Trangia & kaasu)
- Eväskassi
- Tulentekovälineet
- Ruokailuvälineet (älä unohda pientä lusikkaa)
- Ensiapupakkaus
- Puukko (varmuuden vuoksi)
- Retkipatja / makuualusta (tämä on tärkeä piehtarointia varten, varmaan myös lapset tykkää 🙂
- Vesi / maitopullot
- Hoitolaukku tms. (kosteuspyyhkeet ovat maailman paras keksintö)
- Vaihtovaatteita molemmille
- Sadeviitta
Päälle voi lyhyelle retkelle pukea ihan tavalliset ulkoiluvaatteet. Ylipäätään kannustan muistamaan sen, että retkeily, eikä muukaan ulkoilmatouhu vaadi mitään erikoistaitoja, tai varusteita sen aloittaakseen. Vanhempana toimiminen on tässäkin harrastuksessa tärkeintä ja sen varmasti kaikki vanhemmaksi tulleet jo osaavatkin, malttakaa vaan varata riittävästi aikaa retkelle!
Jos pienen lapsen kanssa tehtävät pidemmät vaellukset, tai aihe ylipäänsä kiinnostaa enemmän, voi siitä lukea blogin perheretkeilyosiosta mm. Susanna Ylisen kirjoittamana. Aiheesta taitaa olla ilmestynyt hiljattain kirjakin Lapsiperheen retkiopas!
Kirjoittaja Aapo Oranen on ammatiltaan näyttelijä. Hän on heilunut ammatikseen vuosia taiteen ja viihteen parissa. Suurperheen isä käyttää suuren osan ajastaan ulkoilmassa, harrastaen retkeilyä, pelaamista, kuntoilua ja eräelämää.
“Huonompikin retki on parempi, kuin se että jättää sen kokoonaan tekemättä”.