BLOGI, VAELLUS

Yksinvaellus Lapissa kolmen kuukauden ajan

Mitä tehdä?

Jos kalenterissasi olisin noin kymmenen viikon tyhjä kohta, mitä tekisit? Minulla oli tuo tilanne edessäni loppukesästä – alkusyksystä 2018. Kuinka käyttäisin sen? Olisiko nyt aika toteuttaa pitkäaikainen haave pitkästä vaelluksesta. Minne lähtisin? Lähtisinkö yksin vai haluaisinko osalle matkaa seuraa?

Minne menisin?

Nopeasti vahvistui ajatus pysyä tälläkin reissulla Suomen rajojen sisäpuolella, onhan miulla vielä monia paikkoja näkemättä. Siis Suomen kartta esiin ja mietintä toden teolla käyntiin. Mistä löytyisi vaihtelevaa maastoa, erämaan rauhaa ja minulle vieraita paikkoja niin, että pääsisin muutaman viikon välein pistäytymään ihmisten ilmoilla, mutten joutuisi kulkemaan autolla tai kävelemään maanteitä pitkin? Missä muut ovat toteuttaneet pitkiä vaelluksiaan? Haluanko kävellä matkaa vai onko tärkeintä luonnossa oleminen ja kokeminen?

Nopeasti päädyin pohdinnoissani Itäiseen ja Pohjoiseen Lappiin. Siellä erämaat erottuvat tosistaan vain teillä. Kyliä palveluineen on kohtuullisen matkan päässä toisistaan. Monessakaan näistä erämaista en ollut aiemmin käynyt sulan maan aikaan. Kartta kertoi, että voisin yhdistää Sompion luonnonpuiston, Urho Kekkosen kansallispuiston, Hammastunturin erämaan, Lemmenjoen kansallispuiston, Muotkan erämaan, Paistunturin erämaan sekä Kaldoaivin erämaan yhteen reissuun. Mikäli näissä ei olisi kylliksi, voisin jatkaa vielä Vätsärin erämaan suuntaan. Noin kahden viikon välein poikkeaisin kyliin hakemaan lisää ruokaa ja huoltamaan varusteitani ja kehoani. Kylät olivat Saariselkä, Inari, Karigasniemi ja Utsjoki. Samalla voimistui ajatus jättää kilometrit laskematta ja keskittyä luonnossa olemiseen ja siitä nauttimiseen.  Kävelisin sen, mikä milloinkin tuntuisi hyvältä.

Mitä mietin

Aiemmat vaellukseni ovat kestäneet korkeintaan kaksi viikkoa, joten edessä olisi ensimmäinen pitkä vaellus. Kuinkahan kehoni reagoisi jatkuvaan vaeltamiseen? Kipeytyykö jalat ja muut lihakset? Kuinka voisin ennaltaehkäistä vaivoja ja huoltaa kehoa? Nouseeko energian kulutus reissun edetessä vai riittääkö lyhyemmällä vaelluksella hyväksi havaittu ruokamäärä?

Olisinko koko reissun yksin vai haluaisinko ja saisinko kaverin osalle matkaa? Olen aina vaeltanut pääasiassa yksin ja nauttinut siitä. Nautin siitä vapaudesta, minkä yksinolo suo. Kun nostan rinkan selkään, suuni menee yleensä kiinni ja keskityn vain kävelyyn ja luonnosta nauttimiseen. Tauoilla saatan sitten rupatella vaelluskavereiden tai tuntemattomien kanssa, tai olla edelleen hiljaa. En siis kaipaa juttuseuraa tai pelkää yksinoloa. Yksin vaeltamisesta varotellaan, sillä hätätapauksissakin avun saanti erämaahan kestää. Oma kokemukseni on, että yksin ollessa vahinkoja vain sattuu paljon vähemmän, kun tekemiseensä keskittyy huolella ja omia voimiaan ja oloaan voi kuunnella vapaasti ilman joukkopainetta. Koen, ettei vaelluskaveri automaattisesti tarkoita turvaa ja apua, kaverin pitäisi osata myös toimia hätätilanteissa, hätääntynyt kaveri vain vaikeuttaa tilannetta. Viime aikoina vaellusvarusteisiini on kuulunut hätälähetin eli PLB-lähetin. Ensiapupakkauksen olen kasannut omat taitoni ja tietoni huomioiden niin, että mahdolliset haavat ym. olisi mahdollisimman helppo hoitaa myös yhdellä kädellä. Ja kuitenkin, elämä on riskejä täynnä ja jokaisen on arvioitava mitkä riskit on valmis ottamaan. Päätin siis lähteä reissulle yksin ja kokeilla miltä pitkä yksinolo tuntuisi.

Mitä jos jollekin läheiselleni sattuu sillä aikaa jotain? Mitä jos minua tarvitaankin kotosalla? Onneksi Suomessa puhelinverkko toimii lähes jokaisessa paikassa ja syvimmästäkin erämaasta pääsee autolla ajettavan tien varteen muutamissa päivissä. Laskeskelin, että huonoimmalla tuurillakin pääsen kotiin tarvittaessa alle viikossa.

Kuinka valmistautua

Kun sain päätettyä minne suuntaisin, oli edessä karttojen hommaaminen ja tarkempi tutkiminen. Kulkisin reissullani pääasiassa polkujen ulkopuolella tai hyvin hiljaisilla poluilla. Hain internetistä tietoa ja kokemuksia hyvistä reiteistä ja maisemista. Erityisesti jokien ylityspaikat mietityttivät ja niitä tutkailin huolella ja merkkailin itselleni ylös. En ole erityisen kokenut suunnistaja, joten tutkiskelin karttoja huolellisesti, kertailin suunnistusohjeita ja tallensin mukana kulkevaan gps:ään tarvittavat tukipisteet kuten tuvat.

Aiempien vaelluksien myötä riittävät retkeilyvarusteet löytyivät jo kaapista. Pohdiskelujen jälkeen päädyin hankkimaan vielä uuden, hieman isomman rinkan. Muuten ottaisin mukaan tutuksi käyneitä varusteita, vaikka eivät kaikkein keveimpiä olleetkaan. Päätin myös valita varusteeni niin, ettei niitä tarvitse kesken reissun vaihtaa, joten esim. makuupussini oli kesähelteilläkin kolmen vuodenajan untuvapussi.

Isoin etukäteisvalmistelu oli täydennyslaatikoissa. Kokosin kahden viikon ruuat, kaasut, kartat, wc-paperit ym. tarvittavat täydennystuotteet laatikoihin valmiiksi, kirjoitin osoitteet päälle ja kotiväki lähetti laatikot sovittuina aikoina matkahuollon kautta kyliin tai toimitti ne perille omien liikkeidensä mukaan. Touko-kesäkuussa tein ruokia, jotka kuivasin ja pakkasin valmiiksi annoksiksi. Kypsensin ja kuivasin myös kaikki proteiinit ja kasvikset mukaan. Ruokani koostui siis kotiruuasta sekä kaupan pasta/riisipadoista.

Miten meni

Lähdin vaellukselleni 9.7.2018 Vuotsosta ja lopetin sen 66 päivää myöhemmin Sevettijärven tien varteen. Ensimmäisen kuukauden helteet ja yötön yö vaihtuivat sateisemman kauden jälkeen pakkasöihin ja revontulten valaisemiin yötaivaisiin. Matkalle mahtui lukemattomia kauniita maisemia ja vielä enemmän kauniita pieniä asioita ja hetkiä. Miltä tuntuikaan kavuta helteisenä päivänä kohti Pirunporttia, löytää lumi ja jää kiviputousten vierestä. Miten hyvin sateen ropina tuudittikaan uneen teltan rauhassa. Kuinka tuuli tarttui rinkan kanssa kulkijaan ja pakotti ottamaan sivuaskelia tunturin rinteellä. Kuinka sateenkaaren päästä löytyi oma teltta täydellisellä paikalla tunturin rinteellä. Miten yöllinen vessareissu vaihtui revontulien ihasteluun. Niin paljon kauniita pieniä hetkiä. Kuinka rauhallista ja levollista elämä voikaan olla, luonnon ympäröimänä kaikki tarvittava mukana kulkien.

Keho toimi hyvin ja kroppa nautti rauhallisesta, pitkäkestoisesta liikunnasta. Noin puolivälissä vasen jalkapöytäni kipeytyi niin, ettei reissun jatkaminen ollut itsestäänselvyys. Onneksi sain hyviä vinkkejä jalkapöydän vetreyttämiseksi, huolellinen saunominen, venyttely ja jumppa hoitivatkin jalan taas kävelykuntoon ja matka jatkui. Pikkuhiljaa oireilu loppui kokonaan. Muita ongelmia ei ilmaantunut. Helle muistutti juomaan reilusti ja useampana päivänä lepäilin kuumimman ajan. Jokailtaisiin rutiineihini kuului kevyt jumppa ja huolellinen venyttely etenkin jaloille. Huolella sisään ajetut vaelluskengät ja tuplasukat takasivat, ettei rakkoja syntynyt. Jokien kahlaus tarjosi väsyville jaloille virkistystä.

Matkaan mahtui myös haastavampia hetkiä, mutta mitään isompia ongelmia ei tullut vastaan. Väljä aikataulu ja summittainen reissusuunnitelma mahdollistivat reitin uudelleen valinnan säiden ja mielen mukaisesti. Helteisellä säällä lyhensin UK-puiston reittiäni, Muotkalla vaihdoin reittiäni sateiden ja tulvivan joen vuoksi, Kaldoaivista tulin muutaman päivän etuajassa pois, koska se tuntui hyvältä ajankohdalta ja kyytikin Ivaloon järjestyi lennosta. Silloin kun maisemat eivät ihastuttaneet tai vaellus uuvutti, pakotin itseni istumaan alas ja syömään, verensokereiden noustua silmät taas avautuivat luonnon kauneudelle ja hymy huulilla jatkoin matkaa tai etsiskelin mukavaa leiripaikkaa.

Reissun aikana sattui muutamia välinerikkoja kuten vaelluskenkien nauhaniitin irtoaminen, vaellussauvan pään katoaminen, makuualustan välikennon rikkoutuminen ja kaasukeittimen vuoto. Näistä kaasukeittimen rikkoutuminen huoletti eniten, mutta varalta mukana kulkenut risukeitin toimi moitteetta ja loppureissun maastoista löytyikin riittävästi tunturikoivikkoa tai muuta risua.

Yksinolo tuntui hyvältä ja rauhoittavalta. Sain kuunnella rauhassa omia tuntemuksia ja ajatuksia. Omia reittejä tai hiljaisia polkuja kulkiessa ei muita vaeltajia juuri näkynyt. Parhaimmillaan ihmiskontaktien väliin mahtui 13 vaelluspäivää. Muutamana vaelluspäivänä soitin läheisilleni ja olihan se ihanaa kuulla ja nähdä tuttuja ääniä ja muiden elämää vaikka ikävää en potenutkaan. Päivittäin pyrin myös jakamaan kuvan somessa, toisten julkaisuja en kuitenkaan jäänyt selailemaan. Internetin ja puhelinverkon ulottumattomissa olin enimmilläni neljä päivää.

Monena iltana huomasin päiväkirjaan purkautuvan ajatuksia, joita en muistanut pohtineeni. Kävellessäni alitajuntani oli työstänyt huomaamattani elämän kipeitäkin hetkiä, ajatukset ja tunteet jäsentyivät ja purkautuivat päivän päätteeksi ulos.

Kaiken kaikkiaan reissusta jäi todella hyvä mieli. Etukäteen olin henkisesti varautunut paljon haastavampiin hetkiin. Olin ajatellut, että tulee hetkiä jolloin haluaisin keskeyttää reissuni, kaipaisin pois erämaasta tai vaelluselämä yksinkertaisine puitteineen väsyttäisi. Reissun aikana nautin jokaisesta päivästä. Jalkaongelman vuoksi jouduin hetken pohtimaan entä jos joudunkin keskeyttämään, mutta muuten lopettaminen ei käynyt mielessäkään. Kaldoaivissa reissun lopun lähestyessä pohdiskelin kuinka voisin vielä jatkaa reissuani. Päädyin kuitenkin siihen, että on parempi lopettaa hyvällä mielellä ja hyvissä voimissa. Ehkä joskus vielä  pääsen kokeilemaan kuinka pitkään nauttisin vaeltamisesta, milloin tulisi kaipuu takaisin sivistyksen pariin. Vai tulisiko?

KOMMENTIT

Samanlaisia ​​blogeja


Tilaa ilmoitukset uusista blogeista!

Tilaa uutiskirjeemme ja saat tuoreita uutisia! Anna sähköpostiosoitteesi alla. Tilaamalla hyväksyt tietosuojaselosteen ja evästeet.