BLOGI

365 Klubi valloitti jälleen kerran Kebnekaisen huipun

365 Klubi vaelsi jälleen Kebnekaisella juhannuksesta pari viikoa eteenpäin, tänä vuonna Ruotsin korkeimman vuoren oli ottanut tähtäimeensä yhteensä 19 klubilaista. Ennakkotietojen mukaan myöhässä edennyt kevät lupaili vielä kesäkuulle paljon lunta tunturiin, mutta mitä vielä, Nikkaluoktan ja Kebnekaisen maastot olivat kuivempia kuin koskaan! Ensimmäisen viikon aurinko möllötti taivaalta käytännössä tauotta, myös läpi öiden, tehden vaelluksesta välillä jopa tukalan kaikessa kuumuudessaan. Toisella viikolla mojova tuuli hieman himmensi helteen tunnelmaa, mutta ilman sateita selvittiin käytännössä koko kaksiviikkoinen. Myöskin hyttyset astuivat kuvaan vasta aivan reissun loppupäivinä, joskin ahnaampina kuin koskaan!

365 Klubi vaellus

Vaellukset ja nousu Kebnen 2100-metriselle huipulle sujuivat kommelluksitta ja Ruotsin korkeimmassa pisteessä kävivät lähes kaikki osallistujat. Ensimmäinen ryhmä käytti huiputuspäiväänsä noin 14 tuntia ja toinen mojovat 17, mutta kaikki erittäin hyvässä tunnelmassa ilman suurempia ongelmia. Eikä käytetyillä tunneilla ollut merkitystä hymyjen oltua melko maireita seuraavana aamuna teltoista noustessa. Huiputuksen jälkeen vietimme lepopäivän laaksossa kevyesti palautellen ja kahvia keitellen, jonka jälkeen sauna ja kolmen ruokalajin illallinen Kebnekaisen tunturiasemalla kruunasivat reissun. Paluupäivä oli kaikille hieman haikea, näissä maastoissa kun olisi viihtynyt helposti vähän pidempäänkin.

Telttapaikka KEbnekaisen juuressa

Vaikka maisemat ovatkin Ruotsin Lapissa kohdallaan, 365 Klubin reissujen isoin anti on silti aina ihmiset. Kun yhdessä tehdään ja tavoitellaan, syntyy joka reissussa hieno yhteishenki ja yhteen puhaltava ryhmä. Niin tälläkin kertaa ja uskon, että jokainen mukana ollut lähti kotiin monta uutta ystävää matkassaan. Toivottavasti tapaamme siis vielä uudelleenkin ja varmaa on se, että ensi vuonna juhannuksen jälkeen lähdetään Ruotsin vuorille uudelleen, kannattaa siis merkata reissu kalenteriin jo nyt!

Seuraavaksi Klubi vaeltaa Islannissa elokuun puolivälissä ja syksyllä luvassa on viikonloppuretkiä ainakin Seitsemiselle, Nuuksioon ja Porkkalaan. Myös talven vaellukset ja kesä 2018 ovat jo suunnitteilla, joten tylsäksi ei käy klubilaisten arki! Tervetuloa mukaan kokemaan.

Katso kaikki tulevat retket ja vaellukset. Toivottavasti näemme sinut tapahtumissa, tervetuloa!

Kebnekaise

Vaellus Abiskon kansallispuistossa

Kebnekaise-vuoren huipulla

KOMMENTIT

Samanlaisia ​​blogeja


+ 48 kirjoitusta kategoriassa " Blogi"