En ole koskaan ihan niellyt selitystä siitä, että ulos ei voi lähteä, koska siellä on kylmä. Ensinnäkin, sää on aina varustekysymys ja toisekseen, minulle talvi on aina ollut mieluisin aika vuodesta ulkoilla. Se tarjoaa lukuisia sellaisia mahdollisuuksia liikkua luonnossa, jotka eivät kuivan maan aikaan ole mahdollisia. Talvi tekee tuonne ihan oman huvipuistonsa, jos sitä vain ymmärtää käyttää!
Tammikuun alku oli pitkästä aikaa jäätävän kylmä etelässäkin. Mittari tippui useamman viikon putkeen alle kahdenkymmenen pakkasasteen ja kylmimmillään se huiteli jo lähempänä kolmeakymppiä. Pakkasten alkuun tippunut lumi ja sitä seurannut korkeapaine tekivät koko Suomesta melkoisen talven ihmemaan. Kireä pakkassää tekee aina oman pikantin lisänsä maisemiin ja uskoisin, että jokainen luontokuvaaja on näpit jäässä päässsyt nauttimaan alkuvuoden säistä.
Minä en ole kuvaaja, mutta lähdin joka tapauksessa ulos maisemia katsomaan. Repovedellä Lapinsalmen parkkipaikalle pysähtyessäni mittari näytti 29:ää pakkasastetta ja parkkiksella oli ainoastaan yksi auto. Jos -15°c jättää keskiverto normikuolevaisen mieluumin sisätiloihin, karsii -25°c sitten varmaan jo suurimman osan paatuneemmistakin ulkoilijoista neljän seinän sisään. Meillä oli ystäväni kanssa koko Repoveden kansallispuisto nousuineen ja laskuineen liki kokonaan itsellämme ja tarjolla oli yksi upeimmista talvipäivistä aikoihin.
Vaeltelimme noin 16 kilometrin matkan nousten Repiksen vuoria ja kukkuloita yksi kerrallaan ihastellen niiden laelta aukeavia näkymiä, jotka kuulaassa pakkassäässä olivat jotenkin liki hartaan kauniita. Pitkästä kylmästä jaksosta johtuen myös Repoveden jäät olivat kutakuinkin terästä ja niitä pitkin liikkuessa sai taas toisen näkökulman kymiläiseen maisemaan kuin mikä perinteisiltä vaelluspoluilta aukeaa. Päivä kansallispuistossa oli kaiken kaikkiaan upea.
Tammikuun alussa kaivoin myös naftaliinista veljeni vanhat eräsukset. En ollut hiihtänyt sitten armeija-aikojeni 17 vuotta sitten kun ruuvailin uudet siteet vanhoihin Kuusistoihin kiinni. Aloitin Eerikkilän urheiluopiston eteen jäätyneeltä Ruostejärveltä ja hiihtelin koulukavereiden kanssa muutaman kilometrin päähän laavulle nokipannukahveille. Mittarissa oli silloinkin reilusti yli 15 pakkasta.
Kävin päivä toisensa perään hakemassa tuntumaa harrastukseen, jota olin vuosikausia vältellyt. Jotenkin meihin etelän poikiin on iskostettu se klassinen ajatus, että hiihtäminen on ihan ahterista ilman, että olemme oikeasti siitä käyneet omakohtaista kosketusta hakemassa. Lopulta tammikuun aikana tuli hiihdettyä kilometritolkulla niin jäillä kuin metsissäkin, ahkion kanssa sekä ilman ja nautin joka hetkestä. Joskin pakkasten hiivuttua saapuneet vesisateet tarjosivat pienen lisähaasteen lajiin, kun kolme päivää Liesjärvellä leireillessä plussakeli sulatti parissa päivässä liki kokonaan sen hangen, jota pitkin olimme leiriimme hiihtäneet. Paluu täyden ahkion kanssa sulaneessa metsässä oli, eh, jännittävää. No, seuraavaksi minulla on edessä umpihankihiihdon MM-kisat Pudasjärvellä helmikuussa, siellä luulisi lunta piisaavan!
Suomen metsät ovat lumen ja eräsuksimaaston lisäksi täynnä jääputouksia. itseäni lähimmät luonnon-sellaiset taitavat löytyä Nuuksiosta, mutta jos ei matkaa jaksa joka viikko alkaa taittamaan tai jos ei esimerkiksi omaa autoa, voi lähteä Viikin Pirunkalliolle. Olen kiivennyt jäätä erinäisissä muodoissa useamman kerran jäätikköreissuillani, mutta ihan puhdas pystysuora jääkiipeily oli toistaiseksi jäänyt vain kokeilun tasolle. Niinpä lähdin eräänä lauantaipäivänä jääkiipeilykurssille tarkoituksenani korjata tekniikkani heti alkuun oikeiksi, ennen kuin alan rutiininomaisesti sitä toistamaan väärin. Ja onneksi lähdin!
Pirunkallion 30:n metrin korkuinen jääseinä sekä Adventure Partnersin ammattikouluttajat tarjosivat täydellisen päivän talven huvipuistossa ja opin paljon. Jääkiipeilyssä on jollain tapaa rehellinen tekemisen meininki, kun sitä roikkuu raudat jaloissaan jossain metrien korkeudessa ja jääsirpaleet roiskuvat naamalle hakun iskuista. Talviliikunta parhaimmillaan! En malttaisi odottaa maaliskuuta, jolloin pääsen Kuusamon Oulanka Basecampiin kuukaudeksi hommiin ja samalla kiipeämään Oulangan kansallispuiston alueen upeita luonnonseiniä.
365-klubissa järjestetään myös jääkiipeilykursseja. Katso kaikki tulevat tapahtumat sivuiltamme.
Joku meistä ottaa lumikengät alleen, toinen lähtee retkiluistimet jaloissaan jäille. Yksi käy laskettelumäessä, yksi pipolätkäjäillä ja yksi nauttii maisemiaan pilkkijakkaralta käsin. Kaikki he ovat lopulta rikkaampia kuin ne, jotka jäävät seiniensä sisään talvea pakoon ja kiroilevat ainoastaan sen huonoja puoli skrabaillessaan autojensa laseja ennen töihin lähtöä.
Oli se oma laji mikä tahansa, laittamalla oikeat varusteet niskaan ja pakkaamalla varavaatetta reppuun, voi ulkoilmasta nauttia jokainen. Suosittelen siis lähtemään, edes vaikka siihen omaan lähimetsään, jos ei kauemmaksi aluksi uskalla. Raikas talvinen ulkosää ja siellä liikkuminen tekevät nimittäin ihmiselle ihmeitä, niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Varmaa on se, että kenelläkään tuskin on koskaan ollut huonompi fiilis kotiin palatessa kuin sieltä pakkaseen ulkoilemaan lähtiessä. Ja kun posket punaisena illan päätteeksi istahtaa siihen omalle sohvalle, saattaa huomata, ettei sitä talvea kiroilekaan enää yhtään!
