BLOGI, TALVIVAELLUS, VINKIT ULKOILIJALLE

Kuollut koira ei kuse – hygienia reissuilla

Hygienia on kaiken A ja O matkustaessa. Muutaman kerran on puutteellinen hygienia keskeyttänyt reissun. Takapuolen ja käsien peseminen wc-käynnin jälkeen on järkevää. Varmista vain, että pesuvesi on puhdas. Joissakin maissa wc on luonto, ja wc-paperi taas pieni kulho vettä. Käyttämällä samaa kulhoa,  jota muutama sata ennen sinua on käyttänyt, ei ehkä ole järkevää. Session voi silloin viimeistellä esim. savetilla. Jos olet aktiivilomalla, niin hikoilu voi saada aikaan hiertymiä nivusiin tai takapuoleen, ja silloin on erityisen tärkeää pysyä puhtaana. Varmista samalla, että se savetti on ”intiimiä” mallia. Kerran käytin vahingossa desinfioivaa savettia tähän tarkoitukseen, ja se puhdisti varmasti erittäin hyvin, mutta tuntui kuin olisin istahtanut kaasukeittimen päälle. Käytä siis intiimisavetteja.

Joissakin maissa ei ole wc-tuolia vaan reikä lattiassa. Ensimmäisen kerran kun näin sellaisen, luulin, että joku oli pöllinyt vessapöntön. Oikeastaan ne ovat huomattavasti hygieenisimpiä kuin länsimaiset posliinituolit. Ainoa kosketuspinta sinun ja wc:n välillä ovat kengänpohjasi. Samalla vessa on myös helppo puhdistaa. Ongelma näissä vessoissa on ihmisen kankeus. Monella on hankalaa mennä kyykkyyn. Akillesjänne on kertakaikkiaan liian tiukka, joudut tasapainoilemaan varpailla ja jalat puutuvat. Mikäli reikä lattiassa on ainoa vaihtoehto, seuraava kikka helpottaa asiointia. Poimi kaksi litteää kiveä, ja aseta ne kantapäiden alle. Asento paranee välittömästi. Voit myös lainata naapurin korkokenkiä, mutta kivet toimivat yhtä hyvin. Laske housut polvien korkeudelle ja varmista housut vyölläsi etteivät ne pääse liukumaan alas lattialle. WC-paperia et voi laittaa lattialle, joten joudut pitämään sen kädessä. Ystäväni ratkaisi tämän asian roikuttamalla paperirullan kaulakorusta ja piti savetin hampaiden välissä. Aika nopeasti sen jälkeen hänet kutsuttiin “The living toiletiksi”.

Reikä lattiassa

Matkustaessa voi vastaan tulla hyvin erilaisia wc-ratkaisuja.

Yksi suosituimmista kysymyksistä, mitä minulle esitetään, on, että miten vessalla käydään jos on hyvin kylmä keli. Suora vastaus on yleensä ”nopesti”. Toisaalta kylmyys voi myös olla pelastava tekijä, jos on sattunut ripuli-onnettomuus. Yhdellä retkikunnalla kaverilla oli mahapuruja. Tuli nopea ja räjähtävä tilanne, eikä ihan ehtinyt saada housuja alas ennen kuin sitten räjähti. Kaveri kiroili kuin merimies, haukkui kaiken maailman ripulit alimpaan helvettiin. Vähän ajan päästä rupesi kuulumaan kikatusta teltan ulkopuolella. Oli niin kylmää, että kaikki vaan jäätyi. Ruskeita hiutaleita lensi tuulen mukana, kun hän heilutti housujaan tuulessa. Kovasti hän yritti sen jälkeen heiluttaa takapuolta tuulessa, jotta sekin puhdistuisi. Oli kuitenkin olemassa riski, että jotain muuta huomattavasti tärkeämpää olisi voinut jäätyä, joten viimeinen pesu hoidettiin teltassa.

Virtsapullo talviretkellä teltassa

Talviretkellä telttaillessa on tärkeää tunnistaa myös pimeällä pullon muodosta onko se tarkoitettu juomiseen vai ei.

Yhdellä Etelämantereen retkikunnalla meillä oli mukana koira. Ei vetokoira, vaan kuollut, täytetty koira. Miksi täytetty koira tuli mukaan Etelämantereelle on pitkä tarina, mutta se tapahtui silti. Ongelmana oli, että Etelämantereelle ei saa viedä koiria. Kun koira syö ruokaa, jotain tulee toisesta päästä ulos. Tämä on se iso ongelma. Etelämanner on kaikista mantereista kuivin. Kuivempi kuin Saharan aavikko. Mikäli koira tekee keltaisen reiän lumeen, sama reikä voi olla siellä sadan vuoden päästä. Jos tuotaisiin kaiken maailman erilaisia eläimiä Etelämantereelle, koko paikka näyttäisi kohta Emmental-juustolta. Täynnä keltaisia reikiä vähän siellä täällä! Matkan jälkeen oli pakko hieman avata tilannetta, koska kuvissa koira näytti hyvin elävältä. Kukaanhan ei tiennyt, että se sama koira ei ollut tuottanut edes yhtä pientä papanaa, viimeiseen seitsemään vuoteen.

Koira ei jättänyt mitään jälkeensä Etelämantereelle……eikä kyllä mekään 😉

Pata

PS. Itse käytän retkikunnilla Packtowl-pyyhettä ja Annecy Cosmetics Organic Shower Gel Minimal -suihkugeeliä. Savetit taas pitää tuoksua sitruunalle.

KOMMENTIT

Samanlaisia ​​blogeja


+ 9 kirjoitusta kategoriassa " Blogi, Talvivaellus, Vinkit ulkoilijalle"