BLOGI, TALVIVAELLUS

Aloittelijan talvivaellus urho kekkosen kansallispuistoon osa 2: tuntureiden taikaa

Tapahtumarikas työpäivä Sodankylässä päättyy tunteja auringonlaskun jälkeen, lämpötila on laskenut entisestään. Hyppään nopeasti lämpimään autoon ja suuntamme kohti Kiilopäätä. Kello on paljon, mutta kahvia on saatava heti ensimmäiseltä huoltoasemalta, jossa suorat housut vaihtuvat vaellushousuihin ja vesipullot tankataan täyteen.

Täydellinen yö

autiotupa kaamos

Olimme etukäteen päättäneet, että vaellamme vasta seuraavana päivänä, mutta maaginen kuunvalo Kiilopään lähtöportilla saa meidät muuttamaan mieltämme. Parkissa on ainoastaan yksi toinen auto – tiedämme saavamme olla rauhassa kansallispuistossa. Ensimmäinen yöpaikkamme on vain muutaman kilometrin päässä, mutta kylmä ilma antaa kävelyymme vauhtia.

Vain hetken kävelyn jälkeen puuraja jää taaksemme ja maisemat avautuvat sadunomaisesti ympärillämme. Oivallan, etten koskaan ole ollut yöllä tunturissa ja autossa vaivannut jännitys laukeaa lämpimänä onnentunteena. Hymyilen. Katseeni kiertää tarunhohtoisten tuntureiden rinteillä, kun huomaan revontulet takanamme. Maisema on kuin Mauri Kunnaksen Joulupukki ja noitarumpu –animaatiosta, täydellistä.

revontuli

 

Talven kylmin vuorokausi

trangia retkikokkaus

Heräämme horisontista nousevaan auringonkajoon. Olen täynnä intoa, haluan lähteä heti liikkeelle! Lämmitämme päivätuvan kamiinan aamutoimien ajaksi ja syömme voinokareella viimeisteltyä puuroa makuupusseissa istuen. Koiramme Remu, vinkuu jo lähtemään, ihaillen maisemia tuvan ikkunasta – pistämme isompaa vaihdetta silmään.

autiotupa maisema

Matkamme käy tuntureiden yli, ja kerta toisensa jälkeen entistä upeammat maisemat avautuvat eteemme. Korkealla tuulee, vedämme huppuja päähän ja taas laskeutuessa tunturin toiselle puolelle helpottaa. Seuraamme reitillä kulkevia jalanjälkiä, ne menevät kahteen suuntaan. Laakson pohjalla näkyy puro, onko toinen vaeltaja joutunut kääntymään siellä? Pääsemme puron luokse ja päästämme koiran vapaaksi näyttäen hänelle mallia, mistä puro tulee ylittää.

talvivaellus koiran kanssa

Aavan tunturin päällä juoksee tokka poroja, toisessa suunnassa tunturi laskeutuu lammelle, jonka rannalla on seuraava leiripaikkamme päivätupineen. Tunturipuhuri on kova, kun otamme nopeasti huiputuskuvia komeissa maisemissa. Päivän kävelyn viimeisillä kilometreillä nälkä on kova, verensokeri alhaalla ja palelee. Vielä hetki niin olemme perillä, ajattelen ja päätän jättää välikerroksen pukematta.

autiotupa ukk-puisto

Myöhäisen lounaan jälkeen aloitamme teltan pystyttämisen auringonlaskua ihastellen. Remu katselee telttaa häntä heiluen. Päivä on ollut pitkä hänellekin. Ulkona on tyyntynyt yöksi ja telttamme lämpenee mukavasti meidän kolmen asettuessa vaaka-asentoihin makuupusseihimme, lisälämmitykselle ei ole tarvetta.

Herään janoon. Telttamme väpättää tuulessa niin kovaäänisesti, ettei unikavereideni kuorsauksia kuulu. Teltan mukava lämpö on täysin haihtunut ja viereeni unohtunut vesipullo on umpijäässä. Katson koiraamme makuupussissaan ja vaikkei Remusta näy paljoa kuonoa enempää, huomaan makuupussin tärisevän hänen hengityksen tahdissa. Minut valtaa paniikki, sellainen mikä on viimeksi vallannut minut keskellä erämaata ukkosella. Herätän poikaystäväni ja ilmoitan, että vesi on jäätynyt ja että koiramme tärisee, minua pelottaa. Hän käskee jatkamaan nukkumista. Painan pääni tyynyyn, mutta en saa mieltäni rauhoittumaan. Voisimmeko mennä tupaan nukkuman, pyydän ja alamme kantaa makuualustoja ja -pusseja tupaan, jossa vietämme viimeiset tunnit yöstä.

talvella teltassa nukkuminen

 

Vaelluksen pisin matka

talvivaellus kävellen

Seuraavana päivänä saamme kuulla vaelluksemme ensimmäiseltä vastaantulijalta lämpötilan laskeneen yli -20 asteeseen yöllä.  Mietin mielessäni, mitä olisimme voineet edellisenä päivänä tehdä toisin ja kiitän onnea, että ilma oli alkanut jo lämmetä.

Vaellusreitti muuttuu pienestä ja vaikeakulkuisesta polusta isoksi latupohjaksi, joka on kuin maantie: helppo ja nopea kulkea. Vaikka viimeiset viisi kilometriä tuntuvat taittuvan kuin hetkessä, jalkoja alkaa painaa ja mieli väsyä. Telttapaikka etsittäisiin pilkkopimeässä taivaan pilvetessä. Päätämme valita puskaisimman kolon teltallemme, tuuli ei saisi häiritä meitä tänä yönä.

Kun vihdoin olemme saaneet teltan pystytettyä, menemme sisään pelaamaan korttia. Remu nukahtaa hetkessä omalle paikalleen ja saa rauhallisella hengityksellään meidätkin unisiksi. Illallinen on vielä syömättä, mutta päätämme ottaa pienet päiväunet ennen ruokailua.

talvitelttailu

 

Alijäähtynyttä vettä

Kello on seitsemän aamulla, kun heräämme päiväunilta. Teltan kattoon rapisee kuin sataisi vettä. Yöllä piti sataa lunta. Mietin miltähän ulkona näyttää, ennen kuin kuoriuduin ulos makuupussistani. Teltan ulkopuoli on kuin jääkupoli ja sataa alijäähtynyttä vettä, joka jäätyy hetkessä kiinni vaatteisiimme.

Matkamme käy kohti lähtöpistettä. Näkyvyys on huono, kun pääsemme puurajan yläpuolelle. Vaikka reitti on merkitty, kävelen kartta kädessä yrittäen opetella sen lukua. Polultamme pitäisi erkaantua merkitsemätön polku kiertäen viereisen tunturin. Päätöksemme pysyä merkityillä reiteillä tuntui tylsältä ennen vaellukselle lähtöä, mutta maastosta ei erota reittiä tuoreen lumen ja tuulen pöllyttämien lumikasojen takia, vahvistaen päätöksen oikeaksi.

Autolle päästessä Kiilopään lähtöpistettä ei ole tunnistaa. Lumet ovat tippuneet puista ja vaikka maa on edelleen valkoinen, kaikki tuntuu harmaalta. Loiko tähtitaivas möllöttävine kuineen maagisuuden, vai katosiko paikan magia ymmärtäessä vaelluksen olevan ohi? Väsyneenä autoa pakatessa työasiat palaavat mieleen. Istun autoon ja suljen silmäni. Jos vielä paluumatkan ajaksi pääsisin täydellisen vaelluksen tunnelmaan.

tähtitaivas

Lue ensimmäinen osa valmistautumisesta talvivaellukseen »

HUOMAUTUKSET

Samanlaisia ​​blogeja


0 kirjoitusta kategoriassa " Blogi, Talvivaellus"




Tilaa ilmoitukset uusista blogeista!

Tilaa uutiskirjeemme ja saat tuoreita uutisia! Anna sähköpostiosoitteesi alla. Tilaamalla hyväksyt tietosuojaselosteen ja evästeet.