BLOGI, VAELLUS

Hymy herkässä 365 Klubin vaelluksella Sarekissa

Vastikään puoli vuotta täyttäneen 365 Klubin vaellukset on saatu hienosti käyntiin! Kesällä vaellettiin Kebnekaisella ja huiputettiin Ruotsin korkein vuori, viime viikolla vuorossa oli puolestaan viisipäiväinen patikka Sarekin erämaahan, Ruotsissa sekin. Syksyiselle vuorivaellukselle osallistui seitsemän rohkeaa klubilaista.

Lue lisää 365 Klubin vaelluksesta Sarekiin ja ilmoittaudu mukaan!

365 Klubi järjestää Teemu Suomisen opastamana jälleen syksyllä 2017 Sarekin vaelluksen. Lue tarkemmin ja ilmoittaudu mukaan!

Korkeista vuoristaan, vuolaista koskistaan sekä sateistaan ja myrskyistään tunnettu Sarek on yksi Euroopan viimeisiä aitoja erämaita pitkälti sijaintinsa ansiosta. Sinne ei nimittäin pääse mistään kovin helposti. Koska kausi Pohjois-Ruotsissa oli juuri lopuillaan ja sen myötä kesällä alueen järvillä liikennöivät lautat lakkasivat kulkemasta, aloitimme lähestymisemme Stora Sjöfalletin kansallispuiston suunnalta ylittäen Suorvan padon, joka oli viimeinen merkki sivistyksestä seuraaviin päiviin. Padolta kapea polunpohja nousi läpi kitukasvuisen ryteikön kohti puurajaa, jonka yläpuolella liikkuminen helpottui olennaisesti. Mikä oli tervetullutta, matkaa kun Sarekin rajojen sisäpuolelle oli edessä vielä parikymmentä kilometriä linnuntietä. Sää oli puolipilvinen ja lämpötilakin huiteli kymmenen asteen paikkeilla, keli oli siis vuodenaikaan nähden erittäin suotuisa. Vaelsimme ensimmäisen iltapäivän aikana noin kymmenen kilometriä, kunnes pystytimme leirin Stora Sjöfalletin kansallispuistossa olevalle Njavvebuolldan tasangolle. Ruoka maittoi, maisemat hivelivät ja tunnelma oli leppoisa. Sovimme, että jos joku herää yöllä ja näkee revontulia, herättää hän koko leirin.

Ja niinhän siinä kävi. Kolmen aikoihin koko ryhmämme seisoi upeiden revontulien alla kirkkaan tähtitaivaan hehkuessa niiden takana tavanomaista lähempänä, olimmehan kuitenkin vuorimassiivin päällä. Hieno alku reissulle! Vaan jos taivaankannen purkaukset olivat yöllä komeita, oli aamun auringonnousu ehkä jopa vielä ikimuistoisempi! Mieliala oli huipussaan lähtiessämme valumaan Sarekia kohti liki keväisessä säässä. Kuten meillä Suomessakin, myös Ruotsin Lappi oli pysytellyt alkusyksyn poikkeuksellisen kuivana, mikä helpotti vaellustamme oleellisesti, jaloin ylitettävät vuorilta laskevat virrat olivat nimittäin paljon odotettua pienempiä. Osa oli kuivunut tyystin meidän ihmetellessä karttojen kanssa, että koska ylityksiä oikein tulee, vaikka olimme kävelleet niiden läpi huomaamattamme jo aikaa sitten. Lopulta jouduimme päivän aikana ainoastaan kahteen isompaan ylitykseen. Osa meni nilkkojaan myöten kahlaten, osa kiviä pitkin hypellen. Tyyli oli vapaa, kunhan vastarannalle pääsi. Viimeisen ylityksen päätteeksi Nienndossa oli aika pystyttää taas leiri ja nukahtaa ympäröivien huippujen syleilyyn.

Leiri Sarekin maastossa

Leiri telttoineen Sarekin maastossa

Kolmantena päivänä ylitimme viimein rajan virallisen Sarekin puolelle. Sarekin alue on niin valtavan kokoinen, että sen koluamiseen kunnolla pystyisi käyttämään kuukausitolkulla aikaa. Satoja jäätiköitä, kuusi Ruotsin 14:stä yli 2000-metrisestä huipusta, laaksoa ja tasankoa toisen perään ja jokainen toistaan kauniimpia. Jätimme leirin paikalleen, pakkasimme päiväreput selkään ja lähdimme kiipeämään Sarektjåkkan massiivilla olevalle Vuonesvárásjin 1006-metriselle huipulle, mistä pitäisi näkyä kolmeen suuntaan Guhkesvággen, Bierikjávren ja Niendon laaksot. Matkalla vastaan tuli ainoat viikon aikana tapaamamme ihmiset, suomalaisia tietenkin. Kolmen miehen ryhmä – mukana oli mm. naparetkeilijänä tutuksi tullut Timo Polari – totesikin naureskellen, että “eihän kukaan muu ole niin tyhmä, että täällä tähän aikaan vuodesta liikkuisi.” Puoliltapäivin saavutimme Vuonesvárásjin huipun ja maisema oli puolipilvisessä säässä kaikkea ja vielä enemmän, mitä olimme uskaltaneet odottaa. Bierikjoen uoma, yksi Sarekin tunnusomaisimmista laaksoista, kylpi auringossa turkooseine järvineen uskomattoman kauniina. Laskeuduttuamme olimme ajoissa takaisin leirissä ja hieman iisimpi välipäivä pikkurepuissa teki hyvää harteille.

Tunturin huipulla Sarekissa

Huikea näkymä alas laaksoon

Kaunista Sarekin laaksoa

 Näkymä laaksosta Sarekissa

Seuraavana aamuna Sarek näytti palasen todellisesta luonteestaan tuulen yltyessä yhteiseen tahtiin yöllä alkaneen sateen kanssa. Odottelimme aamun teltoissamme sään paranemista, mutta kun kohennusta ei tapahtunut, lähdimme lopulta suunnitelmamme mukaisesti ylittämään Nienndotjåhkkån mäkiä tavoitteenamme nousta seuraavaksi yöksi vuoren toiselle puolelle noin 1300:ssa metrissä olevalle pienelle tasangolle. Mitä ylemmäs pääsimme, sitä syvemmälle pilven sisään sukelsimme ja näkyvyys huononi huononemistaan. Lopulta ympärillä oli vain valkoista eikä yhtäkään meitä ympäröivistä huipuista näkynyt, hyvä jos parinkymmenen metrin päässä olevia kiviäkään. Ainoa vaihtoehto oli pysyä liikkeessä tiiviinä nippuna ja suunnistaa vanhan koulukunnan tyyliin kartan ja kompassisuunnan kanssa eteenpäin. Päivä oli rankka, kylmä ja henkisesti raskas näkyvyyden ollessa nolla ja kun lopulta, monen tunnin jälkeen, pääsimme leiripaikkaamme, säiden jumalat päättivät palkita meidät siirtämällä hetkeksi pilvet sivuun ja näyttämällä maiseman yli Vuosskelvággen laakson. Näkymä kohensi mielialaa kummasti, kuten teki myös tieto siitä, että nyt pääsemme makuupusseihin lämmittelemään. Sade ja tuuli jatkuivat lopulta läpi illan ja kukin taisi sulkeutua lopullisesti telttoihinsa joskus kuuden jälkeen lepäämään. Lämmin kaakao ei ole ehkä koskaan maistunut niin hyvältä kuin tuolloin makuupussissa makoillessa.

Vaeltajat Sarekissa

Innokas vaeltajajoukko kapuamassa ylöspäin

Teltta aamunkoitteessa

Yksinäinen teltta aamunkoitteessa Sarekissa

Viimeinen aamu valkenikin sitten taas jo huomattavasti miellyttävämmässä säässä ja edessä oli enää 15-kilometrinen laskeutuminen ja vaellus takaisin Suorvan padolla odotelleille autoille. Parkkipaikalla halailtiin ja juhlittiin, vaellus oli onnistuneesti ohi!

Sarekin maasto on haastavaa ja näin syksyllä sää voi tehdä siellä liikkumisesta erityisen kimuranttia. Etukäteen suunniteltu varustus on kaiken a ja o lähtiessä potentiaalisesti vaaralliseen maastoon, missä tärkeintä on pitää itsensä kuivana ja lämpimänä. Mietiskelin matkalla omaa rinkkaani ja mitä ilman en olisi (tälläkään kertaa) tullut toimeen. Yksittäisiä itemeitä oli paljon: Tierran GoreTexit, merino-kerrasto ja -sormikkaat, kevytuntuvatakki, ilmatäytteinen makuualusta, salamannopea Primus Lite, otsalamppu jne. Lista on pitkä. Mutta lopulta, kuten ryhmällemme ensimmäisenä päivänä jo sanoin, kyllä kaikista tärkein yksittäinen varuste tällaisella reissulla on hymy. Sitä kannattaa harjoitella jo ennakkoon kotona, koska hymyn avulla pääsee vielä sen yhden ylimääräisen viimeisen kilometrin sen jälkeen, kun muut varusteet ja kovalle koetukselle joutuneet jalat ovat tehneet tehtävänsä!

Hymyjä Sarekissa riitti ja ne on ne, mitkä mieleen jäävät pitkäksi aikaa. Hyvää vaellussyksyä kaikille.

Lue lisää 365 Klubin vaelluksesta Sarekiin ja ilmoittaudu mukaan!

KOMMENTIT

Samanlaisia ​​blogeja


+ 48 kirjoitusta kategoriassa " Blogi, Vaellus"