Olen harrastanut kiipeilyä säännöllisen epäsäännöllisesti jo useamman vuoden, mutta viime kesään asti ainoastaan kiipeilyareenoilla siisteissä sisätiloissa. Viime kesänä rohkaistuin ulkokallioille fiilistelemään kylmää, rosoisen liukasta ja kosteaa kalliota. Ja löysin kiipeilyyn aivan uuden ulottuvuuden ja tekniikan! Tuttu laji avautui uudenlaisessa loistossaan minulle kuin viereisillä penkereillä auenneet tuhannet kukkaset. Reittien monipuolisuus, ulkona liikkumisen merkityksellisyys ja tietyllä tavalla koko maailman kiipeilyreittien avautuminen sai innostuneen verenpaineen nousun tuntumaan ulkoilmahumalalta. Syksyn saavuttua ulkoreitit muuttuivat kiipeilykelvottomiksi ja hetkeksi palasin karkkiväristen otteiden maailmaan sisäkiipeilyhalleihin. Kunnes tuli oikea talvi ja pakkaset.
Helsingin Oulunkylässä, aivan Pikkukosken uimarannan vieressä olevalla Pirunkalliolla on huikea jääkiipeilykallio, joka jäädytetään meidän kiipeilijöiden paratiisiksi joka talvi, kunhan kelit suosivat. Ja tänä talvena ne todella hellivät meitä etelän ihmisiä. Tässäkään lajissa ei tarvinnut lähteä merta edemmäs saadakseen merkittävän saaliin, vaikka toiveenani onkin päästä tänä talvena vielä Korouomalle, jääkiipeilijöiden mekkaan Suomessa.
Tämän talven uusi aluevaltaukseni on siis jääkiipeily. Erikoisvarusteina tarvitaan erittäin jäykät jääkiipeilykengät (tai laskettelumonot, niillä minäkin aloitin ensimmäiset kerrat), kenkiin kiinnitettävät jääraudat sekä molempiin käsiin jäähakut. Kaikkea ei tietenkään tarvitse eikä kannatakaan ostaa heti, varusteita saa vuokrata ja hakkuja voi lainata kiipeilykaveriltakin. Muutaman kokeilukerran jälkeen kyllä huomaa millaisista välineistä itse tykkää ja sitten voi lähteä kaupoille ostoksille. Hanwagin vaelluskengät ovat jääkiipeilyrautoihin liian pehmeät ja muodoltaan liian pyöreät. Ostin lopulta Kaylandin jääkiipeilykengät, jotka ovat lämpimät (pelkkä ohut sukka riittää) ja riittävän joustavat myös lyhyisiin siirtymäkävelyihin. Muuten jääkiipeilyyn riittävät peruskiipeilyvarusteet (eli kypärä, valjaat, köydet, slingit, sulkurenkaat ja varmistuslaitteet), jotka löytyvät kaikilta ulkona kiipeileviltä harrastajilta.
Ulkoiluvarusteista suosittelen korkean vesipilariarvon omaavaa kuoripukua, jossa on ehdottomasti riittävän tilava huppu, jotta alle mahtuu kiipeilykypärä. Kuoripuvun lahkeet kannattaa suojata säärystimillä (ei niillä mummon kutomilla villaisilla kuitenkaan), koska jäärautojen piikit osuessaan lahkeeseen helposti lävistävät minkä tahansa cordurankin. Taukotakiksi pakkaan reppuun ohuen untuvatakin. Repun valinnassa suosittelen kiinnittämään huomiota siihen, että kiipeilyvarusteet pystyy järkevästi pakkaamaan reppuun (lenkit hakuille, mahdollisesti erillinen tasku jääraudoille, kiinnitysremmit köydelle, riittävä tilavuus, keveys). Myös vedenpitävät ja istuvat hanskat lisäävät sekä kiipeilijän että varmistajan mukavuutta huomattavasti (ja varahanskat mukaan reppuun vedenpitävään pussiin, sinne termarin ja eväiden kaveriksi).
Jääkiipeily osoittautui erinomaiseksi treenaukseksi tulevalle vaellukselle, sen lisäksi että se on niin mukaansatempaavaa, että viiden tunnin kiipeily tuntuu viideltä minuutilta. Vaeltajan tärkein varuste on mielestäni kenkäpari, mutta tärkein lihasryhmä, joka kannattaisi olla kunnossa, on keskivartalo. Toki jalatkin ovat koetuksella, mutta ilman voimakkaita keskivartalon lihaksia vaeltaja ei jaksa kannatella selässä keikkuvaa kotiaan satoja kilometrejä. Jääkiipeilyssä suurin työ tehdään nimenomaan keskivartalolla. Tasapainon säilyttäminen liukkaalla ja mahdollisesti jopa vettä valuvalla jäällä on haastavampaa kuin tukevilla otteilla sisähallissa. Jää elää ja muuttaa muotoaan ympäröivän säätilan mukaan. Jääpatsas kengän kärjissä olevien piikkien alla voi murtua milloin vaan. Jääkiipeilyssä nilkkaa ei taivuteta lainkaan, vaan tarkoituksena on iskea jalka mahdollisimman suorassa kulmassa suoraan jäähän. Hakuilla kurotetaan reilusti ylöspäin ja nakautetaan ne tukevasti jäähän. Sitten vaan pikkupikkuaskelin kopistellaan kohti taivasta hyödyntäen nimenomaan keskivartalon rutistusta, ei niinkään kiskomalla käsillä itseään ylöspäin.
Selkälihakset ja koko olan alue saa ansaitsemaansa, pitkäkestoista treeniä. On ilo heittää vaellusreppu selkään, kun tietää siellä olevan voimaa ja kestävyyttä.
