BLOGI, OUTDOOR-URHEILU

Juoksu yksinäisyyttä vastaan

”Jokaisella nousulla on tarkoitus”. Nimeni on Tommi Sulander ja olen ultravuorijuoksija, yrittäjä ja Helsingin yliopiston dosentti. Olen vuosien varrella osallistunut vuorijuoksukilpailuihin Ranskassa, Sveitsissä, Espanjassa ja Englannissa.

Toukokuussa 2018 juoksen Iso-Britannian vanhimman, kuuluisimman ja joidenkin mielestä vaativimman vaellusreitin the Pennine Wayn kuudessa päivässä.

Hyväntekeväisyysjuoksulla varoja HelsinkiMissiolle

Tämä on hyväntekeväisyysjuoksu, joka kantaa nimeä ”Juoksu yksinäisyyttä vastaan.” Projektilla kerätään varoja sosiaalialan järjestölle nimeltä HelsinkiMissio, joka auttaa yksinäisiä ja syrjäytyneitä nuoria, aikuisia sekä vanhuksia selviytymään elämässä. Yksinäisyydestä on tullut yksi aikakaudemme suurista ”epidemioista”. Suomessa on jo yli 400 000 ihmistä, jotka kokevat olevansa yksinäisiä.

Projekti sai alkunsa kesällä 2017, jolloin ideoin hyväntekeväisyyden yhdistämistä elämänfilosofiseen harrastukseeni. Ensin ajatuksissani oli osallistua pitkään vuoriultrakilpailuun Alpeilla, kunnes mieleeni palasi pitkäaikainen haaveeni juosta The Pennine Way.

 

Yksin yksinäisyyttä vastaan

Monet hyväntekeväisyysjuoksut ovat massatapahtumia, joilla kerätään varoja tärkeään tarkoitukseen. Minä halusin tehdä jotain toisin. Koska juoksuni olisi osa yksinäisyyden vastaista taistelua, aloin suunnittelemaan juoksua ajatuksella: ”yksin yksinäisyyttä vastaan.” Tämä oli symbolisesti kiehtova ajatus, joka on saanut paljon hyvää palautetta. Kääntöpuolena on tulevan juoksun rasittavuus niin henkisesti kuin fyysisesti.

Hoidan itse kaiken, huollon ruoka- ja juomatankkauksineen. Olen laskenut päiväetapit niin, että yöpyminen on mahdollista pienten kylien majataloissa. Kaikki tämä vaatii huolellista suunnittelua. Talven aikana olen tarkkaan mitannut välimatkoja kylien välillä ja tutkinut yksityiskohtaisesti karttoja sekä opaskirjaa. Reitille osuu muutamia pidempiä etappeja, joilla ei ole ruoka- ja juomatankkausmahdollisuutta. Niinä päivinä juoksurepun paino tulee olemaan muutaman kilon painavampi.

 

The Pennine Way -reitti

The Pennine Way on 429 kilometriä pitkä ja kulkee kansallispuistojen polkuja Pohjois-Englannista Skotlantiin. Reitti lähtee Edalen kylästä, joka sijaitsee Peak Districtin kansallispuistossa. Sieltä matka jatkuu Yorkshire Dalesin kautta Northhumberlandin kansallispuistoon. Reitti päättyy Skotlantiin pieneen Kirk Yetholmin kylään.

Luontoihmisenä odotan jo malttamattomana millaisen värinäyttelyn ylitettävät nummialueet, kukkulat ja vuoret minulle kesän kynnyksellä järjestävät. Vertikaalista nousua reitille kertyy yli 13 000 metriä sisältäen haastavia jyrkkiä nousuja ja laskuja sekä loivempia kukkuloiden ylityksiä. Lisäjännityksen seikkailuuni tuo yksin kulkeminen ilman huoltojoukkoja. Suomesta matkaan lähtevät siis vain mies ja reppu.

 

Valmistautuminen juoksuun

Lokakuussa 2017 kävin tutustumassa tulevan juoksureitin eteläosaan kolmen päivän ajan. Alueella oli satanut voimakkaasti pari viikkoa, jonka seurauksena pääsin etenkin ensimmäisenä päivänä juoksemaan ja kahlaamaan syvässä mudassa. Toivottavasti toukokuussa on kuivempaa, koska ilman mutaakin reitti on todella vaativa. Tärkeä huomio kolmen päivän reissun aikana oli puhelinyhteyden katvealueiden havaitseminen. Tämän vuoksi GPS-laite on oleellinen varustus tulevalle juoksulle.

 

Partioaitta mukana tukemassa hyväntekeväisyysjuoksua

Olen kiitollinen Partioaitalle, että he lähtivät tukemaan juoksuani ja tarjosivat minulle oleellisimmat varusteet matkalle. Niistä kärkeen nostan turvallisuusnäkökulmasta Garmin inReach Explorer+ GPS-laitteen. Tässä mallissa on turvallisuuden kannalta huippuominaisuudet. Garminin inReach-satelliittitekniikalla seuraan kuljettavaa reittiä sekä voin lähettää ja vastaanottaa viestejä. Lisäksi voin jakaa reittini seurattavaksi kotikatsomoihin. Tärkeä laitteen ominaisuus on myös hätäkutsunappi, jonka avulla voin tarvittaessa lähettää viestin lähimpään 24h pelastuspalvelukeskukseen.

 

Gore-Tex -asuna minulla toimii Partioaitan Tierra Back Up Gen.2 -takki ja -housut sekä juoksukenkinä Salomonin S-Lab Sense Ultra 4 SG. Näiden ja muiden varusteiden käyttökokemuksista ja juoksuun valmistautumisesta kerron tulevissa blogeissani. Käykää lukemassa. Valmistautuminen on hyvässä vauhdissa.

KOMMENTIT

Samanlaisia ​​blogeja


+ 0 kirjoitusta kategoriassa " Blogi, Outdoor-urheilu"