Tässä viikonloppuna päätin laittaa kenkäni talvikuntoon, käytännössä siis putsata ja vahata ne.
Kaikki ne.
Katsoessani varustenurkkaustani alan nimittäin tulla siihen lopputulokseen, että minussa asuu jonkinlainen retkeilijöiden Imelda Marcos. Jos yleensä kotitalouksissa ollaan sitä mieltä, että sillä naisella on liikaa kenkiä ja laukkuja kaapissaan, niin sopii tulla vilkaisemaan minun varastoani. Onneksi tässä taloudessa ei asu naispuolisia, minä nimittäin häviäisin sen riidan.
Mutta ihan oikeassa Imelda oli: eihän kenkiä yksinkertaisesti voi olla liikaa! Ja jokainen tilanne vaatii omansa.
Jos nyt jätetään pois ne kaikki vapaa-ajan lenkkarit, eli tennarit, mitä tuolta eteisestä löytyy ja keskitytään ulkoilussa tarvittavaan minimivarustukseen, niin antakaapa kun selvitän.
Ensin on tietenkin ihan lenkkeilyyn varatut kengät. Lasken ne ulkoilukengiksi, koska niissä urheilen kuitenkin viikottain pihalla. Viime aikoina ne ovat saaneet kiertää Kaivopuistoa ja nousta Malminkartanon portaita tihenevään tahtiin, kun käynnissä on treenikausi vuodenvaihteessa tapahtuvalle kuukauden kiipeilyreissulle.
Niistä seuraava askel on sitten kevyet maastokengät, eli sellaiset kivat kengät, joissa voi lähteä päiväretkeilemään vaikka Keskuspuistoon. Kyllä te tiedätte, sellaiset polkukengät.
Sitten kun lähtee metsään, pitää tietenkin olla jo vaelluskengät. Niitä on tällä hetkellä hyllyssä neljät, joista isoimmassa käytössä ovat olleet Hanwagin Comoxit sekä Lhasat. Comoxit tosin vähemmällä käytöllä sen jälkeen, kun onnistuin kesällä Norjassa polttamaan niistä nilkkavarresta keittimellä kalvon rikki. Sain hyvän idean eräänä iltana märän teltan pohjalla, että kengäthän kannattaa kuivata Primuksen kaasupolttimella! Käytännössä se toimikin ihan kivasti siihen asti, kunnes epähuomiossa heiluttelin kenkää liian lähellä liekkiä. Kengät nimittäin paloivat. Ei kannata kokeilla tätä siis kotona tai retkellä.
Comoxeista astetta jäykemmät ovat sitten Hanwag Lhasat, jotka ovat omiaan pidemmille vaelluksille karumpaan maastoon. Esimerkiksi vaikka Lappiin. Niistä on hiljalleen muodostunut suosikkikenkäni (olen varma, että Imeldallakin oli sellaiset) pääasiassa niiden pehmeyden takia. Jakinnahka nimittäin hivelee jalkoja melko muikeasti ja vaikka kalvottomat ovatkin, kunnon rasvauksella pysyvät jalat kuivina vaikka koskia vähän kahlaisikin. Minun on myös tunnustettava, että rasvan hierominen nahkaan on jollain perverssillä tavalla mieltä rauhoittavaa. Niinpä Lhasat ovat oivalliset kengät olla hyllyssä, saa läträtä! Ajoin ne lopullisesti sisään 365 Klubin vaelluksella Ruotsin Sarekissa enkä malta odottaa, että pääsemme taas kunnon seikkailuun yhdessä!
Sitä saan hetken odotella, koska kohta on talvi ja pitäähän talvelle olla omat kenkänsä. Siispä Lhasat lähtevät pienelle kausilomalle, kun estradille astuvat toiset ehdottomat suosikkini Hanwang Ivalot! Viimein, vuosien etsimisen ja kaiken maailman sukkaviritelmien jälkeen, löysin nimittäin viime vuonna talvikengät, jotka täyttävät kaikki toiveeni. Ivalot ovat kevyet, ketterät ja ennen kaikkea ihan järjettömän lämpimät. Viime talvella ne palvelivat minua Repovedellä 29:n asteen pakkasessa ja siihen perään kuusi viikkoa Lapissa päivittäin. Käytin niitä esimerkiksi eräsuksien monoina, eikä harmittanut kertaakaan. Keväthangillä niissä oli jo hiki.
Sitten on tietenkin vielä se järein osasto, eli eri kokoiset kiipeilykengät kesäisempiin ja talvisempiin vuoriolosuhteisiin. Ylävuoristokengistä ei saa mukavia – tai kevyitä – tekemälläkään, mutta aina niihin lopulta reissun mittaan sopeutuu. Seuraavaksi testiin on lähdössä Hanwagin Zentaurit Argentiinaan. Katsotaan tuleeko liki 7000:ssa metrissä Ivaloita ikävä.
Näiden käyttövärkkien lisäksi on sitten jonkin verran erinäisiä kaksoiskappaleita varastossa, joista kuitenkin olen suurimmasta osasta päässyt jo myymällä tai kierrättämällä eroon. Se muuten vasta sydäntäraastavaa onkin, luopua kengistä! Mutta kun kuvioon on astunut parempi vaihtoehto, on vanhat luottopartnerit saaneet jäädä eläkkeelle ja jatkaa matkaansa parempaan kotiin. Toivon, että niillä on siellä hyvä olla ja että ne pääsevät vielä poluille aina silloin tällöin. Koska toisin kuin Imeldalla, minulla loppuu tila kesken.
Kengät ovat retkeillessä, vaeltaessa ja kiivetessä ehkä se tärkein yksittäinen varuste reissun onnistumisen kannalta. Ne ovat tärkein työkalusi matkalla, ne ovat koko ajan jalassa ja niihin on voitava luottaa. Mitä karummat ja kylmemmät olosuhteet ovat edessä, sitä enemmän pitää kengältä voida vaatia, joten ehkä toisin kuin Imeldan yli tuhannen kenkäparin tapauksessa, retkikenkien ostossa kannattaa olla tarkka. Niitä pitää kokeilla, niillä pitää kävellä ja niiden hankkimiseen kannattaa varata aikaa. Mutta sitten kun ne oikeat löytyvät, niistä kannattaa pitää kiinni ja pitää niitä hyvänä. Ja niitä saa olla vaikka kuinka monet! Nyt, kun talvi tuolta kulman takaa jo kurkkii, kannattaa tarkistaa oma kaappi ja huoltaa varusteet kuntoon.
Lopuksi vielä sympatiani kaikille niille, jotka joutuvat kotonaan sitä keskustelua käymään, kun kaappiin on yhtäkkiä ilmestynyt uudet korkkarit. Mä niiiiiiiin ymmärrän teitä.
Teemu Suominen vetää Partioaitan Outletin myymälässä Klubi-illan Talviretkeilyn alkeet 23.11.:
