Kulunut kesä on ollut melko surkea, eikä ainakaan auringosta liikaa pohjoisen lakeuksilla päästy nauttimaan. Tilastojenkin valossa kesä oli yksi huonoimmista kahteenkymmeneen vuoteen, keskilämpötila oli selkeästi normikesiä alhaisempi ja sademääräkin sijoittuu kärkiviisikkoon saman parinkymmenen vuoden otannan perusteella.
Tilastot mielessä, käydessäni kuvia ja kesämuistoja läpi, havahduin siihen, että 365 Klubi oli todennäköisesti maailman onnekkain klubi tänä vuonna! Teimme kesän aikana neljä vaellusta – kaksi Ruotsissa ja kaksi Islannissa – enkä löytänyt arkistoistani yhtäkään sadekuvaa. Sen sijaan liki jokaisessa otoksessa paistaa aurinko ja hymyt ovat leveitä, koska toden totta, kesän klubivaelluksilla säät olivat lähes täydelliset joka päivä. Siis joka_ikinen_päivä.
Islannissa sää suosi 365 Klubia.
Ruotsin huipulla
Klubin jo perinteinen Kebnekaisen reissu järjestettiin jälleen juhannuksen jälkeisellä viikolla. Ajelimme kollegani Markon kanssa pohjoiseen päivää ennen vaelluksen alkua ja silloin kyllä satoi. Saavuimme Nikkaluoktaan myöhään illalla ja muistan kuinka istuimme autossa suunnitellen, että miten saisimme mahdollisimman nopeasti teltan pystyyn ilman, että kastuisimme ihan kokonaan. Vettä tuli kuin aisaa ja se pystytys olisi pitänyt videoida koulutusmateriaaliksi, siinä määrin vauhdilla ponnahti Marmotti harjakorkeuteensa Nikkaluoktan koivikkoon. Keli piti pintansa vielä aamulla, mutta sadetutka lupaili pilviä väistyviksi iltapäivään mennessä. Ja niinhän siinä kävi, että kun klubilaiset kokoontuivat vaellusreitin alkua merkkaavan Kebnekaise-portin alle, oli sade jo päättynyt. Jos ensimmäinen iltamme oli ehkä vielä hieman harmaa, seuraava päivä basecampiin vaeltaessa meni jo T-paidoissa hikoillessa sinisen taivaan alla. Kiroilin shortsien jättämistä Nikkaluoktaan.
Aurinkoinen Ruotsin Lappi.
Kebnekaisen huiputuspäivä on aina pitkä ja raskas. Matkaa ylös kertyy noin 10 kilometriä suuntaansa ja nousumetrejä päivään tulee liki 1900. Jos reissusta alle 15:ssä tunnissa selviää, on jo aika kovis. Lähdimme liikkeelle kuudelta aamulla täydellisen pilvettömässä säässä olettaen kuitenkin, että mitä lähemmäs 2100-metristä huippua tulemme, sitä viileämmäksi matkanteko muuttuu. Vaan vielä mitä, kohti puolta päivää myös lämpötila kohosi hellelukemiin ja jos nyt valittaa pitää (eikö säästä aina?), niin keli oli melkein liian hyvä vuorilla liikkumiseen! Kuoritakit pysyivät repuissa, niissä ei tässä kuumuudessa ollut mitään saumaa liikkua, etenkin, kun tuulikin oli huipulle asti olematon. Olin aamulla lähtiessäni työntänyt taskuun Patagonian kevyen windstopperin, jonka sentään rinteen yläosassa vedin päälle, vaikka ilmankin olisi pärjännyt. Osa porukasta huiputti pelkissä T-paidoissa! Mukanani aina kulkeva kevytuntuvatakki oli koko viikon turhin varuste.
Kebnekaisen huipulla on tunnelma katossa.
Vietimme ensimmäisen vaelluksen jälkeen Markon kanssa muutaman lepopäivän Kiirunassa ennen kuin seuraava ryhmä saapui Nikkaluoktaan Kebnekaise tähtäimessään. Niiden välipäivien ajan satoi kyllä kaatamalla, mutta jälleen toisen vaelluksen alkaessa pilvipeite rakoili jo lupaavasti. Nyt säröä idylliseen kesäsäähän teki ainoastaan kova tuuli, joka puhalsi lopulta melkein koko viikon ajan. Se oli kuitenkin ihan tervetullut lisä, liikkuminen oli nimittäin huomattavasti mukavampaa, kun ei ollut enää järjettömän kuuma. Tuulen myötä sain viimein käyttöön myös tuoreen Tierran Back Up Gen. 2 -takkini, jota olin tähän asti kantanut rinkassa tyhjän panttina. Ja minä kun olin ajatellut sen pääsevän Ruotsin vuorilla kunnon testiin.
365 Klubi uudelleen valmiina Kebnekaiselle.
Huiputuspäivä oli toisellakin viikolla aurinkoinen, ainoastaan aivan Kebnekaisen huipun juurelle päästessämme päälle vyöryi pilvimassoja, jotka eivät kuitenkaan sataneet mitään. Uskomaton tuurimme jatkui siis edelleen! Tyydyin siihen, että pääsisin onneksi testaamaan uutta Tierraani myöhemmin Mont Blancilla sekä Islannissa, kun Ruotsissa siitä oli näköjään turha haaveilla. Lopulta molempien Kebnekaisen vaellusten ainoaksi sadepäiväksi jäi toisen viikon paluupäivämme Nikkaluoktaan, kun matkalla ripotteli muutaman tunnin vettä ennen Laddujaurin venesatamaa. Tässä kohtaa kesäsade kuitenkin lähinnä virkisti väsyneitä matkaajia.
365 Klubi matkustaa Islantiin
Jos Ruotsin Lappi oli kohdellut klubilaisia armollisesti, samaa ei kyllä enää uskaltanut Islannin Laugavegurin vaelluksilta toivoa. Koska siis Islannissahan sataa aina, eikö niin? Vähintään siellä on märkää ja kosteaa, etenkin vuoristossa, minne suuntasimme elokuussa jälleen kahden vaellusryhmän voimin. Saavuimme lentäen Reykjavikiin aamulla ja vaellus alkoi seuraavana päivänä. Kävin pyörimässä Islannin pääkaupungin keskustassa ja naureskelin havahtuessani siihen, että olin ainoa, jonka koko päivänä näin shortseissa. Sää oli viileähkö, mutta aurinkoinen, parempi kuin Suomessa oli tänä kesänä suurimman osan ajasta ollut. Sitäpaitsi shortsikausi katsotaan kalenterista (touko-syyskuu), ei taivaalta.
Joen ylitys Islannin Laugavegurilla.
Laugavegur on 56-kilometrinen vaellusreitti Islannin eteläosissa. Se kulkee läpi vuoristojen hiljalleen laskeutuen kohti Atlantin rannikkoa tarjoten oikeastaan kaikki elementit, joita saarelta löytyy. Vuoria, jäätiköitä, kuumia lähteitä, tulivuoria, laavakenttiä ja tuhka-autiomaata, kaikkea silmänkantamattomiin. Suurin haaste upealla reitillä on yleensä Islannin arvaamaton sää. Ja arvaamaton se tosiaan oli, meillä kun satoi tunnin! Siis koko ensimmäisen viikon aikana. Yhden tunnin. Ja sekin osui juuri, kun saavuimme vaelluksen ensimmäisenä päivänä Hrafntinnuskerin taukopaikalle, missä pääsimme messitelttaan syömään. Sateen ropistessa kattoon, ruokailun jälkeen jokainen veti sadevarusteet päälle vain astuaksemme ulos juuri sateen päätyttyä. Hetki siinä mietittiin, että uskaltaako kuoria ottaa kuitenkaan pois, kun se sade kuitenkin heti jatkuu jos niin tekee. Mutta koska sää näytti kirkastuvan, pakkasimme jälleen goretexit reppuihin ja siellä ne pysyivät loppuvaelluksen ajan. Kevyttä kuoritakkia joutui sentään välillä vetämään matkalla niskaan ajoittain mojovasti puhaltavan tuulen takia. Islantiin olin ottanut taukotakiksi mukaan Tierran Primaloft-täytteisen Proceed Jacketin ja sen kaivoin yleensä iltaisin päälle sään viiletessä, jottei ihan turhana mukana kulkisi, niin kuin Ruotsissa.
365 Klubin vaeltajilla on hymy herkässä, kiitos Islannin suosiollisen sään.
Kuiva sää jatkui koko viikon ja ensimmäinen Laugavegurin ryhmä lähti tyytyväisinä kotiin toivotellen edes suunnilleen hyviä olosuhteita toiseen vaellukseemme. Säiden jumalat taisivat olla kuulolla, koska toisella viikolla keli oli – jos mahdollista – jopa edeltävääkin parempi! Aurinko paistoi läpi Laugavegurin koko matkan ajan ja fiilis oli vähän kuin Kebnekaisen ensimmäisellä viikolla, teki mieli lähinnä valittaa liiasta kuumuudesta! Jopa paikallisoppaamme oli kummissaan, hänkään ei ollut koskaan päässyt vaeltamaan reittiä näin hyvässä säässä. Nyt jopa tuuli oli tyyntynyt ja suurin uhka matkallamme oli enemmän auringonpistos kuin mikään muu. Palasimme toisen vaelluksen päätteeksi rusketusrajojen kanssa Reykjavikiin, mistä seuraavana päivänä lensimme takaisin Suomeen. Takana oli kesän pisin ja lämpimin aurinkoinen putkeni, kun matkalla lentokentälle alkoi sataa.
Klubin vaelluskesä 2017 aurinkoisissa tunnelmissa ohi
Vastoin kaikkia yleisiä tilastoja ja todennäköisyyksiä, 365 Klubi sai käsittämättömän hyvät säät tälle kesälle. Vaelsimme yhteensä 20 päivää, joiden aikana sadetta tuli yhteensä noin neljä tuntia! Mutta jotta uusien kuorikamojen hankinta kesän alussa ei olisi mennyt ihan hukkaan, vaellusten välissä Ranskan Mont Blancille pääsivät tuoreet Tierranikin sentään kunnon testiin. Koin Alpeilla pahimman ukkosmyrskyn, johon olen koskaan joutunut taivaan piiskatessa ensin vettä, sitten lunta ja lopulta rakeita ja salamoita niskaani valtavalla voimalla. Selvisin myrskystä ehjänä, enkä vähiten varusteitteni ansiosta, ja naureskelin vuorelta alas päästessäni, että näköjään uhraan omat matkani säiden jumalille, jotta klubilaisilla paistaisi aina aurinko!
Teemu laskeutumassa Mont Blancin huipulta.
Ensi kesänä Klubin kanssa vaelletaan jälleen ainakin Kebnekaisella, Sarekissa ja Haltilla (Partioaitta 90-v. juhlavaellus!). Pitää varmaan jatkaa uhrauksia sinne asti.
Tutustu 365 Klubin tuleviin retkiin, vaelluksiin ja kursseihin täällä.
