Elämäni suurin haaste on kulman takana. Reilu kolme viikkoa H-hetkeen, jolloin starttaa Iso-Britannian vanhimmalle ja kuuluisimmalle vaelluspolulle Pennine Waylle. Edessä on 429 kilometriä kansallispuistojen polkuja ja puolitoista kertaa Mt. Everestin verran vertikaalinousua. Alkaa jo hieman jännittämään.
Treenimäärät kasvavat
Toissa viikon treenit olivat testi tulevaa haastetta varten. Kokonaisharjoittelumäärässä liikuttiin jo ammattiurheilijoiden määrien ylärajoissa. Yli 30 tuntia juoksua, juoksuvaellusta, mäkien kiipeämistä, lumessa rämpimistä. Välillä sateen kastelemana kuusi tuntia polulla. Kaikkiaan taivalsin 242 kilometriä ja vertikaalinousua kertyi noin 6000 metriä.
Viikon alkuun maanantaina tein mielenkiintoisen juoksulenkin. Juoksin Helsingin Lauttasaaresta Malminkartanon täyttömäelle ja takaisin. Täyttömäellä, jossa yhteen perusnousuun tulee noin 66 vertikaalista metriä, tein 15 nousua. Koko lenkkiin kertyi 43 km ja noin 1000 noustua metriä. Keli oli varsin poikkeuksellinen ajankohtaan nähden. Lunta oli satanut reippaasti yön aikana ja sade jatkui koko lenkkini ajan. Vähän lisärasitusta juoksuun, koska kävelyteitä Lauttasaaren ja Malminkartanon välillä ei oltu aamun tunteina aurattu. Tiistaina ja keskiviikkona juoksin noin 50 km. Viikon loppuun olin suunnitellut kunnon rypästä.
Viikko kulminoitui perjantain ja sunnuntain välille. Olin päättänyt tehdä 50 kilometriä kullekin päivälle höystettynä nousumetreillä. Perjantain usvaisessa aamupäivässä vesisateen säestämänä aloitin urakkani Malminkartanon täyttömäellä. Säähän sopivaksi takiksi puin päälleni Partioaitan Tierra Back Up Gen.2 Gore-Tex-takin. Kahden kilometrin kierros, huipun kautta, 25 kertaa. Joku voisi pitää tätä hulluna, mutta jokaisella nousulla ja kierroksella oli tarkoitus. Tarkoitus mennä kohti päämäärää.
Perjantain treeni hoitui odotetusti hyvin ja jalat toimivat mainiosti. Hetken jo tuulettelin mielessäni hyvää kuntoani ja mietin Pennine Wayn läpäisyä. Ravistelin itseni todellisuuteen. Yksi päivä takana. Pennine Wayllä olisi viisi päivää vielä edessä. Niin ja päiväetapit kesimäärin 70 km. Lauantaina päätin tehdä saman harjoituksen kuin perjantaina. Olin täyttömäellä juuri ennen auringon nousua. Taivas oli huumaavan kaunis. Oli tulossa hieno päivä. Lähdin urakkaani hieman tukkoisilla jaloilla, mutta hyvissä mielin.
Lauantai oli luonnollisesti vaikeampi päivä kuin perjantai. 40 kilometrin kohdalla jalkani alkoivat purnaamaan ja ehdottamaan lopettamista. Komensin jalkani jatkamaan kohti asetettua tavoitetta. Nöyrästi jalat jatkoivat etenemistä. 40 kilometrin muuri oli sen verran pieni, että kroppa totteli hyvin käskyjä. 50 kilometriä tuli täyteen ja oli aika paketoida päivä. Olin taittanut reilussa vuorokaudessa 100 kilometriä ja vertikaalinousua oli kertynyt yli 3400 metriä. Tämä lupasi hyvää Pennine Waytä ajatellen.
Ajatukset alkavat jo siirtyä Pennine Waylle
Takareidet olivat sunnuntaina varsin jumissa, joten päätin jättää täyttömäkitreenin väliin ja tein pidemmän juoksuvaelluksen tasamaalla. Sunnuntai aamupäivällä kiersin 35 kilometrin lenkin pitkin Helsingin rantoja ja kävelyteitä. Iltapäivällä tein vielä kaksi lyhyempää lenkkiä, joiden yhteismitaksi tuli 15 km. Siihen tuli mukaan hieman mäessä rämpimistä. Kello näytti 600 metriä vertikaalista nousua. Sunnuntain 50 km tuli siis täyteen ja kolmen päivän 150 km tavoite täyttyi. Kokonaisnousua näihin päiviin hieman yli 4000 metriä. Kropassani olisi ollut vielä reserviä taittaa lisää matkaa, mikä oli hyvä signaali.
Viikosta muodostui noin 40 tunnin kokonaisuus, koska juoksuharjoitusten lisäksi tein useamman tunnin projektin suunnittelua. Lisäksi olin yhteydessä mediaan ja laitoin viestejä tuntemilleni ihmisille Englantiin ja Sveitsiin. Näiltä tutuilta tuli valtavan hienoa kannustusta, joka tuntui hyvältä. Uskon, että myös joitain lahjoituksia saattaa tulla näistä lähteistä.
Viime viikon lepuuttelin jalkoja ja tein muutaman pitkän kävelylenkin. Viikkoon kertyi noin 100 kilometriä. Meneillään oleva harjoitteluviikko on viimeinen, johon tulee iso kasa kilometrejä. Siten alan pikku hiljaa pudottamaan harjoittelua vähemmälle ja annan kropalle kunnon lepoa ennen itse juoksua.
Nyt reilu kolmen viikon päässä juoksuni startista huomaan, että ajatukseni vaeltavat jatkuvasti juoksussa ja reitin maisemissa. Olen jossain määrin siirtynyt ”kuplaan”, jossa käyn sisäisesti läpi Pennine Waytä. Onneksi elämässä on paljon sosiaalisia kontakteja, jotten jumiudu liiaksi kuplan sisälle. Mutta hetket jolloin olen yksin, värittyvät tulevan juoksun tuottamalla jännityksellä. Olen siis jo matkalla.
Kirjoittaja Tommi Sulander juoksee toukokuussa yksinäisyyttä vastaan Englannissa The Pennine Way -reitillä. Partioaitta on mukana tukemassa Tommin juoksua ja taistelua yksinäisyyttä vastaan. Voit tukea hyvää asiaa Helsinki Mission sivuilla: Juoksu yksinäisyyttä vastaan.
