Minulla on sellainen sääntö, että laitan pitkät kalsarit jalkaan vasta, kun mittari näyttää -10°c tai alle. Siihen asti puen jalkoihini ainoastaan yhden kerroksen ja säätelen olotilaani mieluummin paksuilla sukilla ja lämpimällä takilla. Ajatus on etenkin alkutalvesta karaista itseäni kestämään kylmää paremmin ja toisaalta se, että jos jo mittarin ollessa nollan paikkeilla puen kerraston päälle, niin mitä ihmettä minä sitten laitan, kun ne oikeat pakkaset iskevät?
Rikon sääntöä kuitenkin yleensä kahdessa tapauksessa: lasketellessa ja vuorikiipeillessä. Silloin pukeutuminen menee oikeastaan juuri päinvastoin, eli kalsarit kyllä löytyy lämpimämmälläkin kelillä, mutta yläosassa on tarvittaessa normaalia vähemmän päällä. Tämä perustuu myös käytännöllisyyteen, koska rinteessä ja vuorilla ei ole mahdollista venkslata housujen kanssa eikä varsinkaan lisäillä sinne alle mitään, kun on kaiken maailman valjaita ja laskukenkiä joaloissa. Silloin lämmönsäätely ja sen vähentäminen on hoidettava yläkautta.
Laskettelukin on urheilua
Usein varsinkin laskettelurinteessä tuntuu monilla unohtuvan, että se mukava talviharrastus on myös urheilua. Siinä tulee kuuma, siinä hikoilee helposti ja varusteet pitäisi olla sen mukaiset. Moni hankkii kauden alkaessa ”laskettelutakin” ja se on sitten se yksi ja ainoa takki, jolla mennään läpi sesongin mittariin tai taivaalle katsomatta. Unohdetaan, että lämpötila voi kauden sisällä vaihdella sydäntalven paristakymmenestä pakkasasteesta kevään plussakeleihin. Sitten kiroillaan kylmää tai kuumaa, kun se yleensä kivan kirkkaanvärinen laskettelutakki ei palvelekaan tarkoitustaan joka säällä.
Laskettelutakin ei siis pitäisi olla yhtä kuin talvitakki. Sen ei kannata olla paksu. Jos yhden ainoan takin talvilajiensa suojaksi hankkii, sen kannattaa oikeastaan olla päinvastoin mahdollisimman ohut! Tällöin Suomen talven varsin vaihteleviin oloihin voi varautua sillä, mitä takin alla on. Olen suosittanut kuoritankin ostossa nyrkkisääntöä, että ostaa aina yhden koon isompaa kuin mitä normaalisti päälleen pukee, jolloin sen alle saa sitten sujautettua vaikka paksumman untuvatakinkin, jos arktisissa oloissa mäkeen lähtee. Kerrospukeutuminen on siis the thing myös lasketellessa.
Ohuella takilla mäkeen
Itse käytän pääasiassa kahta takkivaihtoehtoa laskiessa ja kiivetessä. Ensimmäinen on Tierran Back Up Gen. 2, kevyt kuoritakki, joka pitää hyvin tuulen ja märän loitolla. Back Upilla menen suurimman osan kautta ja etenkin vuorilla sen keveys ja ketteryys palvelee hyvin. Ventilaatiot kyljissä auttavat tarvittaessa eikä sen kanssa tule kuuma. Toinen on Tierran Ace Hood, joka on etenkin hieman lämpimämmällä kelillä erinomainen. Soft Shell hengittää huomattavasti kuoritakkia paremmin mutta hylkii silti kosteutta, vaikka pääseekin lopulta kastumaan, jos siinä tuntitolkulla mäessä istuu. Molempien takkien hihat saa tiukasti kiinni ja molempien huppujen alle mahtuu kypärä – erittäin tärkeitä yksityiskohtia talviurheilutakkia valitessa. Näillä kahdella vaihtoehdolla taittuu oikeastaan laji kuin laji lumisen maan aikaan ja lämmönsäätely on helppo hoitaa alla olevien kerrosten avulla. Kiivetessä ja skinnatessa kannan lisäksi aina repussa päällimmäisenä kevytuntuvatakkia, taukoja varten, mutta paksua takkia en koskaan liikkuessa käytä.
Nyrkkisääntö kaiken ulkona tapahtuvan urheilun kanssa on se, että lähtiessä kannattaa olla aina vähän viileä. Paras lämpöpatteri matkalla olet kuitenkin sinä itse ja kunhan liikkeelle lähtee, kroppakin lämpenee. Siksi, jos jo startissa pukee päälle untsikkaa tai paksua vuorellista laskutakkia, on varma, että kohta on jo kuuma.
Katso taivaalle lähtiessä
Palasin viime viikolla Nepalista, missä olimme kiipeämässä. Noin perusajatuksena voisi olettaa, että kuudessatuhannessa metrissä on pirun kylmä. Kuitenkin, lähtiessämme yön pimeinä tunteina lopulliseen nousuumme kohti Lobuche Eastin huippua, lämpötila oli käytännössä nollassa ja varmaa oli se, että kun aurinko jossain vaiheessa Hilmalajan takaa nousisi, tulisi todella lämmin. Useampi kanssakiipeilijä veti siitä huolimatta päälle jokaisen kerroksen takkeja, joita teltasta löytyi, koska pää sanoi, että nyt ollaan vuorilla, täällä on lunta ja jäätä, täällä on siis varmaan myös kylmä. Yritin vihjailla ympärille, että jättäkää nyt hyvät ihmiset ne untuvatakit reppuun, koska kun tästä lähdetään nousemaan, kohta on ihan pirun kuuma. Ja kun on kuuma, nestehukka – joka 6000:n metrin korkeuksissa on joka tapauksessa taattu – pahenee entisestään. Kuuroille korville meni. Itse lähdin kiipeämään ohuessa kuoritakissa ilman huolen häivää, kalsarisääntöä kuitenkin suosiolla rikkoen. Kuumahan siinä tuli. Voin vain kuvitella, miten tukalaa olisi ollut, jos päällä olisi ollut yhtään paksumpi kolttu.
Samaan ajatusvääristymään usein perustuu se ”laskettelutakki”. Että kun kohta on talvi ja lunta, on oltava myös kylmä, siksipä ostan paksun takin, jolla sitten pärjää. Sitten siellä mäessä tulee hiki, jonka jälkeen kun jäähtyy, tulee kylmä, ja pitäisikin pukea lisää. Ja kas, ikiliikkuja on keksitty! Pari eritasoista kerrosta yläosaan ja pitkät kalsarit jalkaan, niin on huomattavasti helpompaa. Ja kun vielä muistaa, että noin 80% kehon lämmöstä haihtuu pään kautta, niin kannattaa laittaa hyvä pipo sinne kypärän alle ja kas, ohuempi takkikin riittää!
Hyvää alkavaa laskettelusesonkia kaikille!
