BLOGI, RETKEILY, VINKIT ULKOILIJALLE

Leirissä palaa valo – vaan millainen?

Syksyn illat tummuvat jo varhain ja kuljemme vääjäämättä kohti vuoden pimeimpiä hetkiä. Retkille kannattaakin nyt pakata valo mukaan, vaikka olisi suunnitelmissa palata yöksi kotiin, sillä hieman pitkäksi venähtänyt päivä voi muuttua vaaralliseksi, kun näkyvyys katoaa.

Niiden kulkijoiden, jotka syksyiseksi yöksi ovat suunnitelleet jäävänsä luonnon helmaan, kannattaa leirielämän helpottamiseksi varautua useammallakin valonlähteellä. Syysmetsässä on iltaisin pimeää, mutta sadekelillä vähäinenkin valo häviää ja ympäristö on todella synkkää.

Otsalamppu

otsalamppu

Otsalamppu on nykyisin lähes jokaisella retkeilijällä käytössä ja niiden valikoima onkin hyvin suuri. Otsalamppujen hintahaitari on myös hyvin laaja, koska LED-tekniikan ansiosta markkinoille on tullut myös varsin iso laatuhaitari. Yksinkertaisimmillaan otsalamppu on pari LEDiä muovikuoressa, jonne sopii myös pieni sormiparisto. Leveällä kuminauhalla istutetaan koko kapistus päähän.

pieni ja kevyt otsalamppu

pieni otsalamppu kaulalla
Pientä ja kevyttä otsalamppua voi pitää myös kaulalla. Kuvissa Petzl Bindi.

 

Sellainen peruslamppu riittää, kun halutaan vain jotain valoa pimeyttä valaisemaan. Jos otsalampulla on tarkoitus myös nähdä kunnolla, on kiinnitettävä huomiota valotehoon sekä sen säädettävyyteen, lampun saranointiin, optiikkaan, paloaikaan ja hyväksyä se tosiasia, että laatu maksaa. Leirikäytössä tehokkain ei ole paras, koska puuhastellessa liika kirkkaus heijastuu takaisin ja hävittää valaistavan kohteen. Muiden ihmisten kanssa elellessä voimakas valo häikäisee kanssaretkeilijän ja tekee kanssakäymisestä hankalaa.

Lisää lukemista lamppujen valintaan löydät opassivuistamme:

Säädettävyys on tärkeä ominaisuus, mutta sen on oltava selkeä ja helppo käyttää. Kahdeksalla eri valoteholla ja vilkulla ei oikeasti tee mitään. Pari kolme kirkkautta riittää. Itselle yksi parhaista lampuista on ollut Petzl Nao+. Olen tehnyt siihen asetukset, jossa toinen on mahdollisimman kirkas ja toinen mahdollisimman himmeä. Kävellessä täysteho saa olla päällä, mutta leirikäytössä en sokaise kavereitani, kun käytän pienitehoista ja alaspäin käännettyä valoa.

Usein syksyisin minulla on pieni ladattava otsalamppu kaulassa. Se on helppo ottaa käyttöön, kun hämärtää ja leirioloissa se riittää. Sen valossa näkee syödä, kaivaa reppua, käydä tarpeilla ja mennä makuupussiin. Viileällä kelillä, kun pidän nukkuessa pipoa, on otsalamppukin usein päässä.

otsalamppu apuna ruoanlaitossa pimeällä
Otsalampun valossa on helppoa kokkailla, kun molemmat kädet jäävät vapaaksi.

 

Otsalampun paras puoli on se, että molemmat kädet jäävät vapaiksi. Taskulampun kanssa leirielämä on vaillinaista yhden raajan ollessa vain valon pitelijä. Välillä toki tarvitaan fikkariakin tehokkaaseen valaisuun, mutta kunnollisten otsalamppujen saapuminen markkinoille, on syönyt käsivalaisimien myyntiä.

taskulamppu
Taskulampun etuna on se, että lampun saa helpommin asetettua pintaa vasten osoittamaan haluttuun suuntaan. Otsalamppu näyttää valon aina katseen suuntaan, taskulampulla voi haravoida aluetta helpommin. Tämä on hyödyllistä mm. etsintätilanteessa – niin teltan kuin kaverin etsinnässä. Kuvassa Maglite Mag-Tac Rechargable Plain, jossa metallinen kiinnitysklipsi.

 

Heijastimet

heijastimet telttaan
Telttanaruihin voi kiinnittää heijastimia. Teltan ja leiripaikan löytää näin helpommin.

 

Tulee valo sitten otsasta tai kädestä, niin valaistavat kohteetkin on hyvä ottaa huomioon. Tummaa taustaa vasten yöllä vihreä telttakin häviää tehokkaasti, eikä lamppukaan aina löydä kohdetta helposti. Siksi joidenkin valmistajien teltoissa on naruissa heijastinkuitua ja oven pielessä heijastinnauhaa. Valo välähtää niihin ja teltta löytyy helposti. Jos niitä ei ole valmiina, on itse helppo rakennella heijastimia tuotteisiin. Telttanaruihin voi liimata heijastinteippiä kaksinkerroin tai laittaa oikean heijastimen roikkumaan.

telttavalo
Telttavalo eli led-lyhty valaisee hyvin teltan sisäpuolelta.

 

riippumattoretkeily syksyllä
Valaistukseen voi myös panostaa ja luoda oma pieni pimeän yön festari. Kuva Ulla Keituri.

 

Riippumaton köyteen voi myös ripustaa heijastimen, jolloin yösija löytyy lampun valossa näppärästi. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun yöpissalla kävijä ei enää pilkkopimeässä löydä asumustaan, niin heijastin auttaa tähän pulmaan. Jotkut innokkaat teippaavat heijastinnauhalla juomapullot, maakiilat ja muut vastaavat, niin pienikin välkähdys auttaa perille.

Nuotio

nuotio

nuotiopiiri
Nuotio valaisee ja lämmittää lempeästi leirissä. Sen ympärille on helppo kokoontua jakamaan tarinoita.

 

Laavulla tai louteella nukuttaessa leiriä valaisee nuotio. Tuli voi olla myös risukeittimessä, joka on valonlähteenä muihin keittimiin nähden vertaansa vailla. Tulilla yöpyminen ei kuitenkaan poista muun valaisimen tarvetta, sillä valon pitäisi tulla katseen suunnasta, jotta se valaisisi kunnolla. Nuotio siis luo hyvää ja tunnelmallista yleisvaloa, mutta esimerkiksi repun kaivamiseen tai kattilaan kurkkaamiseen tarvitaan otsa- tai käsilamppua.

Lyhdyt ja telttavalot

led-lyhty

Nuotion tilalla, taikka myös nuotion ohella, käytetään usein yleisvalaisuun lyhtyä. Myrskylyhdyt tai Petromax-tyyppiset voimavalolyhdyt ovat klassisia leirivaloja, joita edelleen paljon käytetään. Molemmissa poltetaan valopetrolia, mutta voimavalolyhdyssä se kaasuuntuneena johdetaan hehkusukkaan ja siksi palaa erittäin kirkkaasti, kun myrskylyhdyssä nestemäinen valopetroli palaa kankaasta kudotun sydämen päässä, ja valoteho on hillitty. Myös normaaliin Primuksen kaasupatruunaan kiinnitettävät kaasulyhdyt ovat melko tehokkaita valoja ja lämmittävät myös mukavasti.

myrskylyhty
Perinteinen myrskylyhty on erinomainen tunnelmanluoja leirissä.

 

ripustettava led-lyhty
Uusi led-lyhty on tehokkaampi ja parempi valaisija, mutta siitä puuttuu myrskylyhdyn elävän tulen lämmin taika.

 

Nykyään LED-lyhtyjen suosio kasvaa tasaisesti, koska niissäkin käytännöllisyys ja toiminnallisuus ovat nousseet toivotulle tasolle. Valotehoa on riittävästi, virta riittää hyvin ja paino sekä pakkauskoko ovat pieniä. LED-lyhdyt toimivat aiemmin pattereilla, mutta nykyään on paljon akkukäyttöisiä malleja, joiden kapasiteetti on jopa parempi kuin irtoparistoilla. Akkulamppua voidaan reissussa ladata virtapankilla.

Lyhdyn valaisukenttään kannattaa kiinnittää huomiota sen valinnassa. Teltassa sisällä tai muuten roikkumaan laitettavan lampun valopinta kannattaa olla pyöreä ja alaspäin suuntautuva. Perinteisessä mallissa lamppu valaisee sivuille ja lampun alle jää pimeä kuollut kulma. Jaloillaan seisova tai muuten klassisen mallinen, sivuille valaiseva malli toimii parhaiden pöydälle tai vastaavalle paikalle laitettuna tai matalalla riippumassa.

kynttilälyhty

Kynttilälyhty on myös klassikkotuote ja heikkotehoisenakin vielä pitää pintansa LED-maailmassa. Kynttilälyhtyä voi käyttää teltassa, kunhan katsoo, että sen etäisyys kankaisiin on riittävä. Kynttilä myös hieman lämmittää vaellustelttaa, joten se on miellyttävä ominaisuus valaisun ohessa.

valaistu leiri
Useita eri lamppuja ja valonlähteitä käyttämällä saa leiriin haluamansa valaistuksen.

 

 

Syksyn ja talven valot

Oikealla valaisimella parannat omaa havainnointikykyäsi ja turvallisuuttasi entisestään pimenevissä syysilloissa. Valitse valo käyttötarkoituksen mukaan – lenkille, telttaan tai mökkipolulle. Muista myös heijastin. Tutustu nyt syksyn loistavaan valikoimaamme »

KOMMENTIT

Samanlaisia ​​blogeja


+ 49 kirjoitusta kategoriassa " Blogi, Retkeily, Vinkit ulkoilijalle"