Pienet otteet vaativat tarkkuutta sormien ja varpaiden sijoittelussa.
Miltä kuulostaa laji, joka on yhteisöllinen, siinä pääsee liikkumaan luonnossa ja tarkastelemaan maailmaa eri vinkkeleistä? Boulderointi on kasvattanut suosiotaan valtavasti – eikä syyttä!
Pääsin testaamaan boulderointia ensimmäistä kertaa ulkona siirtolohkareella lajin gurun, eli Janina Käyhkön ja ystäväni Jaakon kanssa.
Boulderointi tarkoittaa kiipeilyä ilman varsinaisia varmistusvälineitä kallioilla, siirtolohkareilla tai kiipeilyseinillä. Nimi tulee englanninkielisestä sanasta boulder, joka tarkoittaa siirtolohkaretta.
Janina aloitti boulderoinnin lapsena, jo 90-luvun alussa. Lajiin tutustutti oma isä. Aiemmin Janina kiipeili lähes koko ajan. Nykyisin Janina tutkii maatalouden ilmastonmuutokseen sopeutumista ja harrastaa rakasta lajiaan aina kun voi, koska siinä pääsee seikkailemaan luonnossa ystävien kanssa ja testaamaan omia rajojaan.
Pieni hengähdys boulderin selätyksen jälkeen.
Boulderoinnin kehitys
Suomessa on erityisen hyviä kallioita ja siirtolohkareita, jotka sopivat boulderointiin – kiitos vetäytyneen ja sulaneen jään jääkauden aikana.
Laji on kehittynyt alkujaan Ranskassa Fontainebleaun kaupungissa, Pariisin lähellä. Laji kehittyi omakseen kiipeilystä, kun kiipeilijät hioivat tekniikoitaan matalammilla ja matalammilla siirtolohkareilla. Kun laji alkoi yleistymään Suomessa, perustettiin heti Suomen kiipeilyliitto, joka on ollut alusta asti mukana edistämässä lajia Suomessa.
Boulderoinnin suosio on kasvanut Suomessa valtavasti viimeisen 5-10 vuoden aikana. Boulderointi on nousemmassa myös olympialajiksi, mikä varmasti lisää sen suosiota entisestään. Olympialajina boulderointi tullee olemaan näytöslaji, jossa noustaan mahdollisimman nopeasti ylös. Monet lajin parhaimmista eivät kuitenkaan kilpaile.
Viimeiset rutistukset.
Missä harrastaa?
Aloittelija voi aloittaa lajin kokeilun boulderkeskuksista, joita löytyy jo useampi ympäri maata. Kengät voi vuokrata paikan päällä muutamalla eurolla. Päälle kannattaa laittaa vaatteet, jotka joustavat ja hengittävät – hiki tulee pintaan salakavalasti. Aloittelijan kannattaa aloittaa reiteistä, jotka on merkitty kolmosella tai nelosella. Reittien vaikeusaste merkitään Fontainebleun asteikolla 3, 3+, 4, 4+, 5, 5+, 6A, 6A+, 6B, 6B+, 6C, 6C+ ja niin edelleen. Vaikeimmat reitit ovat 8 C+.
Ulkona boulderointi eroaa tietysti siitä, että otteita, eli käden- ja jalansijoja ei ole. Sanotaan, että kivessä on ”pocketteja”, jotka saattavat olla hyvin pieniä. Tavallisesti reitit lähtevät ”assiksesta”, eli takapuoli maassa -lähdöstä.
Ulkona boulderointiin tarvitaan varustukseksi myös ”pädi”. Pädi suojaa, jos pudotaan tai vaimentavat laskeutumista hypätessä. Kaveri siirtää pädiä kiipeilijän liikkuessa kiven seinämää pitkin. Pädit maksavat noin 200-300 euroa, mutta niitä voi myös vuokrata. Lisäksi tarvitaan mankkaa, eli magnesiumkarbonaattia. Magnesium tuo pitoa ja vähentää hikeä käsissä. Omiin, istuviin kiipeilykenkiin kannattaa panostaa viimeistään silloin kun laji tempaisee mukaan. Siirtolohkareella kiivetessä voi housut tai nahka rispaantua helposti, joten housuiksi kannattaa valita mahdollisimman joustavat mutta vahvaa kangasta olevat.
Suljettu mankkapussi – ei muuta kuin nyöri auki, jauheet käsiin ja kiven kimppuun!
Reittien löytäminen
Useimmilla tunnetuilla siirtolohkareilla ja kallioseinämillä on valmiit nimetyt reitit. Reitin löytäjä saa nimetä reitin. Aiemmin reittitiedot kulkivat suusta suuhun, nyt niitä voi löytää myös nettiappi 27 Cragsin avulla. Erilaisia topokirjoja löytyy myös.
Paras sää ulkona boulderointiin on noin 10 asteen molemmin puolin. Silloin sää on otollinen sille, että syntyy kitkaa. Nyt on siis oiva sää lähteä ulos kokeilemaan!
Tuntuu, että aloittelijana on vaikea päästä eteenpäin – yritän aivan liikaa vetää itseäni ylös käsillä. Jalkojen pitäisi tehdä nostotyö. Ystävälläni Jaakolla menee hyvin! Janina ”spottaa” kun Jaakko kiipeää. Se tarkoittaa, että alhaalla oleva ohjaa ja varmistaa kiipelijää käsillään, jotta tämä pudotessaan putoaisi mahdollisimman suoraan jaloilleen.
Spottaaja varmistaa kiipeäjää.
Janinaa kiehtoo boulderointi tapana liikkua kaupungissa – siinä otetaan vertikaalinen tila haltuun.
Janina sanoo usein, että reitti on kaunis tai harmoninen. Boulderoinnissa tärkeää onkin kiipeilytekniikka ja tukipisteestä toiseen liikkuminen esteettisesti. Boulderoija ei halua mennä helpointa reittiä vaan kiinnostavinta. Janina nousee siirtolohkaretta pitkin todella taidokkaasti, aivan kun se olisi helppoa.
Sulavat, tehokkaat liikkeet saavat kiipeämisen näyttämään helpolta.
Yhdessäoloa ja keskittymistä
Ihastuttavaa boulderoinnissa on sen yhteisöllisyys. Janina kertoo, että kiipeily ei ole koskaan samanlaista ja että kaveriporukassa vierähtää helposti useampi päivä putkeen luonnossa. Boulderointia on hyvä harrastaa porukassa siitäkin syystä, että kun kiipeilee vuoroissa, syntyy hyvä tauko, koska kiipeily on niin intensiivistä koko kehon lihaksille, että on tärkeää huilia tarpeeksi.
Laji on myös meditatiivinen – suorituksen aikana on oltava läsnä 100 prosenttisesti, pitää keskittyä ettei tule paniikkia. On vain unohdettava se, että voi pudota. Keskittymisen ja rauhoittumisen yhdistelmä luo boulderoinnin koukuttavuuden!
