Örön itäpuolella vesi on kristallinkirkasta. Vihreä ahdinparta hohtaa sen läpi heleänä mattona. Ei tuule nimeksikään, mutta aavalta tulee pientä maininkia, joka keikuttaa kajakkejamme.
Tämä on minun sielunmaisemani: Saaristomeri, kesäpäivä, pohjasta pilkottava vihreys, valaanselkien muotoiset paljaat luodot ja aukeava ulappa. Nyt saan jakaa sen Partioaitan 365-klubin melontaretken osallistujien kanssa.
Saaristomeren kansallispuisto on iso, lähes 500 km2. Vertailun vuoksi: Nuuksion kansallispuisto on 55 km2. Saaristomeren kansallispuisto ulottuu Kemiön saaren eteläosista kauas ulkomerelle, Utön saarelle ja Jungfruskäriin asti. Kansallispuiston alueesta 93 % on vettä, mikä tekee siitä poikkeuksellisen ja kiehtovan. Kansallispuisto koostuu saaristosta, mutta myös laajoista vesialueista ja vedenalaisesta maailmasta.
Melontakohteena se on upea sekoitus rehevää suojaisaa sisäsaaristoa, pienten ja isojen saarten sokkeloita, ulkosaaria ja avomerta.
Kaikki omat rakkaimmat muistoni liittyvät saaristossa oloon. Olen opetellut uimaan hyppäämällä pelastusliiveissä veteen Busterin reunalta ja nukahtanut päiväunille keulaan eväsvilttikasaan. Olen leiponut auringonpaahtamilla silokallioilla levästä kakkuja ja koristellut ne ruohosipulin kukilla.
Jaettu saaristoilo on aina monikertainen. Innon ja tyytyväisyyden näkee kaikista osallistujista. Kajakit liikkuvat rauhassa, mutta määrätietoisesti laineilla. Ihmiset rupattelevat ja ihastelevat ääneen maisemia. Jotkut istuvat omassa rauhassaan katselemassa pohjaa ja kallioiden kivilajien poimuja. Sää on kirkas. Bengtskärin majakka näkyy kaukaisuudessa siluettina horisonttia vasten.
Opastetulla melontaretkellä on turvallista ja mukavaa
Saaristomeren sokkelot ja aavat vaativat melontaosaamista. Pitää pystyä navigoimaan, ennakoimaan säätä, suunnittelemaan hyviä reittejä, melomaan aallokossa ja tunnistaa sopivat rantautumispaikat.
Aloittelijalle sopiva melontapaikkoja löytyy sisäsaaristossa. Mutta, jos haluaa kulkea paljain jaloin jääkauden hiomilla kallioilla ja katsella ulapalle, on joko hankittava hyvät melonta- ja melontaretkeilytaidot tai lähdettävä opastetulle matkalle. Opastetulla retkellä on etukäteen mietitty paitsi mielihyvää myös turvallisuutta.
Saaristomeren luonto on myös haavoittuvaa. Ison ryhmän kanssa yöpymispaikoiksi on valittu paikkoja, joista löytyy puuceet ja valmiit telttailualueet. Se on mukavampaa osallistujille, mutta suojelee myös saariston herkkää luontoa. Klubilaiset noudattavat aina eettisen retkeilyn sääntöjä.
Olen poiminut tälle reitille lempipaikkojani, Örön ja Högsåran saaret sekä ulkomeren reunaa kutittelevia päiväretkireittejä ja sisäsaariston labyrinttejä.
Ensimmäisenä iltana yövymme luvan kanssa Rosalassa Gröndalenin uimarannalla. Toisen ja kolmannen yön vietämme Örössä, missä pääsee saunomaan, saa vettä ja voi halutessaan syödä saaren ravintoloissa. Örössä on kaksi upeaa autenttista luontopolkua ja pörröinen ylämaankarja päivystää rantalaitumia pitkien otsahiuksiensa takaa. Neljännen ja viimeisen yön leiriydymme Högsåran saaressa, jossa koko päivän merellä melottuaan voi käydä illalla kylässä syömässä muhkean kakkupalan ja sitten katsella auringonlaskua Sandvikin rannalla.
Pidän itse tuulesta, aalloista ja olen melko sateenkestävä. Klubiretkellä tärkeää on kuitenkin, että retki tuntuu turvalliselta ja kaikilla on hyvä olla suurimman osan ajasta. Mukavuudenhalu on täysin sallittua.
Jokainen voi irrota mukavuusalueeltaan hetkeksi ponnistellakseen vastatuuleen, mutta oppaiden tehtävä on katsoa, että mukavuusalueelle pääsee päivän aikana takaisin. Siksi reitit on valittu tuulensuojaisiksi, osallistujien jaksamisen ja melontaosaamisen mukaan. Mielihyvää, kauneutta ja eettistä retkeilyä unohtamatta.
Vain harva retkeläisistä on koskaan melonut 20 kilometrin päivämatkoja, joita teemme parina päivänä. Kaikki ovat kuitenkin sitkeitä ja varautuneet ponnistelemaan tarvittaessa koko päivän. Pidämme useita lyhyitä juoma- ja välipalataukoja kajakissa, maataukoja pari kertaa päivässä sekä pidemmän lounastauon kauniissa pikkusaarissa. Silloin virittelemme keittimet, syömme eväsleipiä ja uimme aina kuin voimme. Sää on kuuma kesäkuun lopussa.
Toisena päivänä ylitämme loppupäivästä muutaman kilometrin levyisen selän ennen Örötä. Tuulee noin 4 m/sekunnissa vastaan koko matkan ajan. Ilmeet tiukkenevat, kun melomme keskittyneesti ja puskemme eteenpäin pienessä aallokossa. Vaikka kaikki osallistujat ovat meloneet aikaisemmin tai käyneet melonnan peruskurssin, on tämä suurimmalle osalle ensimmäinen selän ylitys kajakilla. Veneväylän ylitämme Ullan johdolla sotilaallisessa kurissa ja rivissä.
Kun saavumme Öröseen, paikkaan, jossa on luvallista nousta maihin, on ilmassa iso huokaisu – vihdoin maissa! Perille saapuminen pitkän retkipäivän jälkeen on aina sekoitus helpotusta ja itsensä voittamisen tunnetta. On mahtava tunne vaihtaa kuivat vaatteet, pystyttää teltta tai ripustaa riippumatto ja lähteä sitten suihkuun ja syödä. Retkeilyn ilo ja onni löytyvät perusasioiden ääreltä.
Opastettu melontaretki yhdistää erilaisia ihmisiä
Riitta sanoo olevansa outolintu ja reliikki. Meille muille hän on kuitenkin esikuva, joka vielä reilusti yli seitsemänkymppisenä vaeltaa pitkiä matkoja tunturissa ja meloo joukon edellä napakkaa tahtia. Haluan olla isona samanlainen sitkeä, iloinen ja lämminsydäminen retkeilijä kuin Riittakin.
Ajattelen oppaana, että kaikki muumit ovat kivasti kajakeissa, olemme kaikki sopivan outoja. Ja, että juuri näin pitää olla. Opastetulle melontaretkelle saa tulla sellaisena kuin on, nuorena, vanhana, ujona, puheliaana tai erilaisella melontakokemuksella. Kunhan on riittävästi fyysistä jaksamista sekä retkeily- ja perusmelontataidot. Mutta muuten saamme olla omia pörröisiä ja suloisia itsejämme: Toinen inhoaa hiekkaa ja käpyjä, yksi vetäytyy riippumattonsa rauhaan kauemmaksi kaikesta, toisilla on vähän kamaa ja nopeasti pakattu kajakki ja osa ei saa mitään tavaroita mahtumaan mihinkään.
Iltaisin istumme leirissä erilaisissa kokoonpanoissa, juttelemme ja tulemme tutuiksi. Tutkimme karttoja ja säätiedotuksia toisen oppaan kanssa ja suunnittelemme seuraavan päivän melontareittiä. Osa lähtee luontopolulle yhdessä ja osa haluaa istua kalliolla yksinäisessä hiljaisuudessa. Jotkut ovat aina lähdössä uimaan. Aamulla jumppaamme ja venyttelemme yhdessä hetken ennen kajakkien työntämistä vesille.
Melontaa kivutta ja sopivalla vauhdilla
Toisena melontaoppaana on Ulla, joka on myös melontakouluttaja. Pitkät melontaetapit on mukavampi taittaa, kun saa melontatekniikkansa parempaan kuntoon. Oikea melontatekniikka tuo melontaan vauhtia, mutta on myös vähemmän kivuliasta. Kun meloo oikein, säästyy jokuselta selkäkivulta, niskajumilta ja rannevammalta.
Ulla opettaa meille Rosalassa vartalonkiertoa ja ohjaa voimansiirtoa käsistä jalkoihin ja vartaloon. Teemme harjoituksia Rosalan ja Hiittisten välisessä kaislikkoisessa salmessa. Melat kolisevat rytmikkäästi, kun kopautamme kantta vartalokierron vahvistamiseksi.
Örön päiväretken jälkeen teemme myös pelastautumisharjoituksia pareina ja yksin. Vaikka harjoitukset jännittävät etukäteen, vesi on juuri nyt melko lämmintä pulikoimiseen. Harjoituksen jälkeen voi meloa rantaan vaihtamaan kuivat vaatteet leirissä.
Loppumatkasta jokaiselle on kehittynyt oma matkantekoa edistävä tyyli. Tavoitteena ei ole puhdasoppinen melontatekniikka, vaan itselle sopiva, ryhmän retkimelontavauhtiin sopiva tapa meloa. Pienessä aallokossakaan ei enää pelota.
Huippuhetket ovat jokaisen henkilökohtaisia aarteita
Omat huippuhetkeni kaikilla retkillä liittyvät siihen, kun huomaan ihmisten nauttivan retkestä ja luonnosta. Mutta jokaisella on omansa. Moni oli haaveillut ulkosaariston silokalliomaisemista ja pääsi nyt kokemaan ne. Hetki, kun Bengtskärin majakka näkyi horisontissa, synnytti yhdelle vahvan muiston ja melominen saarten välissä kapeiden kanavamaisten salmien läpi muiston toiselle. Rauhalliset illat leirissä tuulen liekuttaessa riippumattoa ovat olleet monen huippuhetkiä. Samoin lounastauot pienissä saarissa ja paljailla kallioluodoilla ja lounaan jälkeiset uintihetket. Kallioiden hienot batiikkikuviot ja vuosimiljoonien takaiset geologiset terveiset olivat yhden retkeläisen parasta antia.
Melomalla saa elämyksiä, joita ei muuten tavoittaisi. Näiden Saaristomeren aarteiden kanssa jokainen palasi kotiin.
Kirjoittaja Mia Sinisalo on 365-klubin eräopas. Mia haluaa tarjota 365-klubilaisille retkillään mieleenpainuvia luontoelämyksiä: hätkähdyttäviä maisemia, eeppisiä leiripaikkoja ja yhteydentunnetta luonnon kanssa. Retkillä on tärkeää myös mukava tunnelma, hyvä seura ja kannustaminen. Katso kaikki klubiretket »
