Päivät 23-24
Galician suurin kaupunki on Vigo, jonka pitkänhuiskeat tehdasalueet ja sykkivän suurkaupungin sydämen päätimme seesteisyydessämme kiertää metsäteitä pitkin. Katselimme Vigoa kaukaa parinsadan metrin korkeudesta ja nautimme kevyestä vajaan parinkymmenen kilometrin etapista varjoisassa metsässä.
Päädyimme Freixon albergueen (donativo), joka oli pistetty pystyyn entiseen kirjasto/jumppasaliin. Paikallinen hospitalero piti meistä hyvää huolta. Metsässä ei ollut kauppaa, joten “jouduimme” mässäilemään notkuvasta pöydästä mahamme pinkeiksi (5,5€ / naama, sisältäen kaiken). Uni maittoi loistavasti isossa salissa, jossa oli vain 6 ihmistä joten happikaan ei loppunut yöllä kesken.
Seuraava päivä jatkui rauhallisissa tunnelmissa Vigon massiivisuuden edelleen jäädessä kauas alapuolellemme. Kävelyä tuli lähes 30 kilometriä, mutta päivä sujui kevyesti ja rennosti. Mihinkään ei enää satu, aurinko ei kuumota liikaa, Santiago on alle 100 kilometrin päässä, vaeltaminen sujuu kuin itsestään.
Pysähdyimme nautiskelemaan leipomoon nimeltä Atelier, joka olikin varsinainen taideteosten koti. Söimme aamupalaa ja otimme mukaan kaksi isoa erikoisen näköistä leipää, yhteensä 5€!
Redondelassa huomaa eri camino Portuguésien (central ja de la Costa) yhdistyvän ja sen faktan, että Santiagoon on alle 100 km (100km kävelyä vaaditaan, jos haluaa saada todistuksen eli Compostelan perillä). Ensimmäinen albergue (6€) oli täynnä (eka kerta tällä matkalla) ja toinenkin, johon majoituimme (12€) täyttyi pikaisesti saapumisemme (ennen klo 14) jälkeen.
Vaikka rantatietä olisi vielä riittänyt, päätettiin jättää se jo nyt ja heti aamusta lähdimme kävelemään poispäin merestä sekä eri suuntiin amerikkalaisten ystäviemme kanssa. Äiti ei halunnut Vigoon, joten suuntasimme nokkamme kohti Freixossa mahdollisesti olevaa albergueta.
Päivämatka oli erittäin miellyttävä, metsää ja jonkin verran vuoristoa. Matka ei ollut pitkä ja nopeasti löysimmekin kyseisen alberguen paikasta, joka sisälsi noin kaksi taloa ja metsää.
Alberguen pitäjänä oli hauska veikko ja kun hiljalleen muitakin vaeltajia ilmaantui paikalle saimme yhteisen illallisen ja hyvän fiiliksen aikaan.
Läheisen talon takaa näimme vilauksen Vigosta, joka paljastui valtavaksi kaupungiksi, teollisuuksineen, hotelleineen ja kerrostaloineen. Hyvä että tultiin tänne. Albergue on rauhallinen ja alakerrasta saa ruokaa ja juomia. Nokoset tulivatkin tarpeeseen.
Seuraavan päivän reitti kulki korkealla Vigon kaupungin reunaa pitkin. Vigo jatkui vieläkin pitemmälle kuin luulimme ja olimme täysin tyytyväisiä omaan reittiimme metsässä ja solisevan joen varrella.
Kipaisimme matkalla kaupungin reunaman leipomossa, joka paljastui aivan ihanaksi paikaksi. Erittäin tyylikäs ja klassinen. Suuresta ikkunasta näki keittiön puolelle, kun leipurit vaivasivat mahtavia leipätaikinoitaan. Myymälän puolella hyllyt olivat täynnä toistaan kauniimpia leivoksia ja ihanampia leipiä. Ostimme leivät ja juomat, eikä edes ollut turhan kallista!
Olimme omalla mittapuullamme ajoissa perillä Redondelassa, jossa sisämaan puolen ja rantareitin camino -polut kohtaavat. Väkeä oli kuitenkin nyt jo niin paljon, että halvin albergue oli täynnä. Menimme siis astetta kalliimpaan (12€) albergue hostelliin, joka toimii aivan yhtä hyvin. Kunnon keittiötä ei tosin täälläkään ole käytössä.
Iltapäivä meni lekotellessa ja kaupunkia kierrellessä. Redondelassa on hyvä fiilis, mutta hieman kalliimmista hinnoista huomaa Santiagon lähestyvän. Vaivaiset neljä päivää kävelyä olisi enää ohjekirjamme mukaan jäljellä. Mihin kaikki ne sadat kilometrin meidän ja Santiagon välillä katosivat?
