Pv 15 ja pv 16
Janinan kirjoitus:
Heräiltiin jälleen rauhassa, omasta kahden hengen huoneestamme. Äidin mukaan kahden hengen huoneen saaminen on muilla caminoilla vaikeaa, mutta täällä niitä on lähes jatkuvasti.
Söimme ihanimmat (itse ostetut) aamupalat tähän mennessä ja lähdettiin taas matkaan. Matka oli paljolti aikaisempien päivien kaltainen ja 22 km hujahti hetkessä. Suurin osa kanssavaeltajista jäi 16 km kohdalla olevaan albergueen, mutta onneksi jatkettiin.
Paikka ei kartan mukaan ole kummoinen, eikä varmaan olekaan, mutta albergue oli sympaattinen. Kaksikerroksinen, hieno keittiö, kaksi suihkua, takapiha ja niin edelleen.
Suihkun jälkeen alberguen pitäjä tarjosi meille ja yhdelle ainoalle kanssamme jatkaneelle vaeltajalle autokyydin rannalle. Suostuimme ilomielin ja pitkien kävelymatkojen jälkeen auton nopeus ja helppous huumasivat meidät.
Sitäkin enemmän huumaannuimme upeasta merestä. Uintiin sillä hetkellä sopimaton meri kuohui mereltä valtavina aaltoina pehmoiselle hiekkarannalle. Hurjasta tuulesta huolimatta ranta oli täynnä porukkaa tuulensuojineen. Vietimme iltapäivää merta ihaillen ja sen aaltojen viertä kävellen.
Kotimatkalla kipaisimme kaupassa ja äidin kanssa kaksin teimme yläkerran keittiössä parhaimmat tortillat ikinä. Lisäksi oli musiikkia, nachoja ja guacamolea. Nam nam!
Näin rennon ja hyväntuulisen päivän jälkeen seuraavaan päivään sattui enemmän vastoinkäymisiä. Päivän matka oli jälleen täynnä asfalttia sekä lisäksi hurjastelevia autoja ja pelottavia tienylityksiä.
Päästiin kuitenkin hyvin mielin suureen kaupunkiin nimeltä São João da Madeira; joka oli viihtyisän ja siistin näköinen paikka. Albergueta tai turisti-infoa ei kuitenkaan löytynyt edes parin tunnin kiertelyn, kaartelun ja arpomisen jälkeen. Uupumus yritti iskeä meihin ja muuan hotellin tiskiltä sanottiin huonolla englannilla, ettei albergueita ole.
Ainoa mahdollinen (ei varma) yöpymisvaihtoehto olisi paloasema jossain hurjan kaukana, sillä 55 euron hotellihuone ei tule meidän budjetilla kysymykseenkään. Empimisen ja kartan tutkailun jälkeen päätettiin suunnata bussiasemalle. Voimat alkoivat 10 km extrakiertelyn jälkeen loppua ja samoin äidin pinna. Luvassa olisi seuraavana päivänä ohjekirjan mukaan pelkkää asfalttia, teollisuutta ja hirveitä teiden ylityksiä.
Bussi maksoi vain 4,10 € per henkilö ja nokka kohti Portoa. Säästyy hermot, jalat, henki ja rahat. Innoissamme tulevasta, lepäilimme bussissa. Kenties pääsisimme pieneen satamakaupunkiin, jossa olisi enemmän majoituspaikkoja ja selkeämpi suunnistaa.
Ja hah! Unisena nousin bussista ja Porto heitti todellisuuden vasten kasvojani. Suurin vilske ja hälinä tähän mennessä koko matkalla ja kun taapersimme jonkinlaiselle tasanteelle, edessä avautui valtava joki, uskomattomat sillat ja kaupungin kerroksellisuus.
Suunnistimme ja kyselimme tietä hyvän tovin ja jopa paloasemalta pyysimme yösijaa, onnistumatta. 3 minuuttia ennen sulkemisaikaa löysimme turisti-infon, josta viimein saimme toivomaamme ystävällistä ja selkeää apua.
Saimme ohjekirjan surkeaa karttaa paljon yksityiskohtaisemman kaupungin kartan ja silti suunnistus oli hieman haastavaa. Ihmisiä ja autoja kuhisee joka puolella ja kaunis, vanha arkkitehtuuri ihmetyttää joka nurkan takana uudestaan.
Illalla löysimme alberguen luo. Pikku tönö upeiden maisemien kera. Ulkoa rönttöinen, mutta sisältä ihan siisti.
Porto on kaunis ja mielenkiintoinen, mutta valtava ja vauhdikas. Saa nähdä vietetäänkö täällä yksi välipäivä.
Irenen kirjoitus:
Merituulet kutsuvat
Águedan viiden tähden alberguessa teimme reilun aamupalan, minä nautiskelin mutteripannukahvilla. Viisi kuppia espressoa antoikin liukkaan startin päivään. Pysähdyimme vain kerran jädelle ennen Albergaria-a-Novan täydet suositukset saavaa albergueta (10€). Kahden hengen huone, hyvin varusteltu keittiö (mm. sauvasekoitin ja teräviä veitsiä) ja vieraanvaraisin albergueperhe tällä reissulla. He veivät meidät maksutta Atlantin rannalle illaksi ja ruokakaupan kautta kotiin. Meren aallot olivat liian tuittumaiset uimiselle (punainen lippu rannalla), mutta vihdoinkin pääsin meren äärelle. Olin niin onnellinen. Illalla tein meille vielä vegetortilloja, jotka onnistuivat briljantisti. Olisiko mussa vähän kokinkin vikaa?
Maanantai olikin sitten perusmaanantai vastoinkäymisineen. Aamulla pikakahvijauheesta kahvia, lämmintä yli +30*C, reitti kulki kaupunkialueella asfalttiteitä pitkin, 30 kilometrin kävelyn ja kaupungissa edestakaisen harhailun jälkeen São João da Madeirasta löytyi ainoastaan hotelleja (liian kalliita meidän budjetille), joten tuhlasimme 4€ bussiin ja hurautimme Portoon. Samalla vältyimme ärsyttävältä ja tylsältä teollisuusalueella kävelyltä huomenna.
Atlantin kutsu oli liian voimakas, eilinen merituuli ja suolaiset pisarat ihollamme eivät antaneet periksi. Pakko oli päästä heti meren äärelle. Ja kyllä kannatti! Porto on ihana! Runsas, värikäs, äänekäs suurkaupunki korkealla jyrkänteellä monessa kerroksessa häkellyttävien siltojen yhdistäessä pohjois- ja eteläpuolen toisiinsa yli massiivisen Douro-joen. Yltäkylläisyys voittaa jopa Lissabonin, tempo kaupungissa on nopeampi.
Alberguen löytäminen oli haastavaa, mutta turismi-infon avustuksella löysimme keskusta-alueen läheltä kirkon ylläpitämän hassun tönösen jyrkänteen reunalta (5€, Rua de Vilar). Olen aivan rakastunut turisti-infoihin, marssin niihin aina ensimmäisenä kun saavun perille. Palvelu on ystävällistä, asiantuntevaa, he osaavat hyvin englantia ja tietävät aina kertoa parhaat majapaikat, ravintolat ja ajankohtaiset tapahtumat. Eläköön infot!
Majapaikassa tapasimme vanhan miehen, joka oli kävellyt Ranskasta Santiagoon, sieltä Finisterraan ja sieltä taas Santiagon kautta Portoon. Seuraavaksi hän jatkaa Italiaan. Täytyy vaan sanoa että ohhoh, menohaluja tuntuu miehellä riittävän.
Terkuin Irene
