Kun sekä opiskelee eräoppaaksi, että ulkoilee ammatikseen, sitä päätyy mitä erilaisimpiin paikkoihin öitään viettämään. Viimeisen vuoden aikana olen nukkunut niin Liesjärvellä, Lapissa, Norjan Lofooteilla kuin Ruotsin vuorillakin. Olen myös melonut Jongunjoella, umpihankihiihtänyt Pudasjärvellä, palellut Hammastunturin erämaassa ja kiipeillyt Svartisenin jäätiköllä. Seuraavaksi lähden kiipeämään Mont Blancille. Elämäni ei ole kovin tylsää.
Mutta kun kalenteri täyttyy mitä erilaisimmista matkoista, sitä helposti huomaa unohtavansa perusasiat. Tai jos ei aivan unohda, niin ainakaan niille ei ymmärrä varata kiireisten päivien seasta niiden ansaitsemaa aikaa. Sitä jotenkin helposti ajautuu sellaiseen ajatukseen, että seikkailujen pitää jokaisen olla toinen toistaan isompia, uskomattomampia ja vakuuttavampia, vaikka joskus parasta mitä voi tehdä, on lähteä lähelle.
Suomi on yksi maailman parhaita retkeilymaita. Ei tarvitse lähteä kovinkaan loitolle jokaisesta kasvukeskuksesta, kun jo löytää vähintään luontopolkuja ja melko varmasti leiripaikkoja rauhallisten vesien kupeesta. Enkä tiedä kovinkaan montaa pääkaupunkia, joiden keskeltä kun ottaa harpilla 40:n kilometrin säteen, voi löytää kaksi kansallispuistoa. Laita siihen sata kilometriä lisää, niin niitä taitaa löytyä jo kuusi. Meillä on siis upeat mahdollisuudet monipuoliseen ulkoiluun jokaisen omalla takapihalla. Miksi siis aina lähteä merta edemmäs kalaan?
Palataan siispä alkuun. Kun ulkoilee työkseen, sitä helposti unohtaa lähteä omille pienille retkilleen. Vietettyäni juuri pari viikkoa Ruotsin ja Norjan vuorilla mieleni teki helppoa maastoa ja aikatauluttomuutta. Pakkasin Ospreyni sekä ystäväni autoon ja ajelin eteläisen Suomen suosikkikohteeseeni Repovedelle, missä en ollut käynyt sitten tammikuun tulipalopakkasten. Auto parkkiin, rinkka selkään ja polulle! Lapinsalmen riippusillalla oli ruuhkaa, kesä oli houkutellut paikalle muitakin. Oli ilo katsella kaiken kokoisia ja ikäisiä retkeilijöitä poluilla ja huomata kuinka ulos lähteminen on ihan oikeasti jokaisen etuoikeus. Kapusimme Katajavuorelle ihastelemaan maisemaa, johon ei kyllästy ikinä. Laskeuduimme polkuja pitkin kohti Kuutinkanavaa mutta jäimme lopulta ensimmäisen vastaantulleen järven rantaan istumaan. Tämän reissun tarkoitus – kerrankin – ei ollut kerätä kilometrejä vaan ainoastaan rentoutua. Niinpä päätimme lopulta pystyttää leirin samaan paikkaan ja unohtaa pidemmät haikkaukset.
Sää oli tyyni kun paistelimme trangiapizzaa hiljaisessa rannassa. Aika oli vähän pysähtynyt, mikä tuntui kovin tervetulleelta kaikkien edellisten reissujen oltua aikatauluja täynnä. Kiireettömyys kesäisessä metsässä oli luksusta. Illan pimeneminenkin tuntui jotenkin kotoisalta vietettyäni juuri pari viikkoa laskemattoman auringon alla pohjoisessa. Istuimme rantakalliolla ja juttelimme myöhään yöhön. Vielä aamullakaan ei kiire painanut, taisin nousta teltasta lopulta yhdentoista kieppeillä vaikka heräsinkin kahvinkeittoon alunperin jo kuuden jälkeen.
Koko päivä, kuten edellinenkin oli yhtä tekemättömyyden ja laiskuuden nautintoa. Niin paljon on viime vuosina tullut mentyä pää kolmantena jalkana pitkin maailman maastoja, että tällainen täydellinen kellottomuus ja sen sallima umpilaiskuus oli varsin tervetullutta ja juuri sitä, minkä olen kalenteristani liian usein unohtanut. Söin hedonismissani varmaan kaksi kiloa suklaata ennen kuin lähdimme köpöttelemään takaisin kohti Lapinsalmea. Sillalla oli edelleen ruuhkaa ja parkkipaikalla enemmän autoja kuin olen koskaan nähnyt. Ehkä muutkin olivat tulleet laiskottelemaan.
Päästyäni kotiin merkkasin itselleni jääkaapin oveen lapun, että ”MUISTA RETKEILLÄ”. Ihan vain, että kaikessa tässä hässäkässä sitä muistaisi lähteä välillä vähän iisimminkin ulos, ottaa lapsen ja ystäviä mukaan ja vain olla. Koska – kuten Repovesikin muistutti – ei sellainen ihana toimettomuus ja rötväily suklaakeksejä syöden lopulta häviä yhtään jollekin vuoristovaellukselle Alpeilla. Meillä jokaisella on takapihalla joku metsä minne lähteä, eikä sitä kannata unohtaa, vaikka kuinka samalla suunnittelisi isompia seikkailuja. Välillä riittää vähempikin.
Hyvää retkeilysyksyä kaikille!
