Yksikään retki ei ole oma itsenäinen retkensä. Jokainen retki on matka vaeltajien muistoihin, yhteisiin ja yksin elettyihin aikaisempiin kokemuksiin. Jokaisen fyysisen ajassa ja paikassa tapahtuvan vaelluksen mukana kulkee keskusteluissa ja sisäisellä matkalla mukana edellisten retkien historia kuin pyrstötähden laahus.
Muotkan poluttoman maaston vaelluksella elimme uudelleen vuonna 2017 tekemäämme Teemu Suomisen opastamaa Oulangan klubiretkeä. Tapasimme siellä Muotkalle äkkilähdön erämaahan ottaneen Jonna Savisen kanssa alunperin. Partioaitan Oulangan talvivaellus oli vahva kokemus, jonka jälkeen itse päätin ryhtyä eräoppaaksi. Matkalla syntyi myös työ- ja ystävyyssuhteita, jotka ovat vahvistuneet ja syventyneet vuosien ajan.
Alkukantainen Muotka
Poluttomassa maastossa vaeltaessa palaamme evoluutiobiologisille juurillemme. Erämaassa keskitytään olennaiseen: kuljetaan eteenpäin, syödään, juodaan ja nukutaan. Saamme elää lajityypillisessä ympäristössämme ja modernin elämäntavan turruttama eläin meissä virkoaa hereille.
Vaikka ryhmävaellukselle lähtisi yksin, syntyy retkeläisistä oma pieni tiivis heimonsa jo ensimmäisen päivän aikana, kun maisemassa ei näy muita kuin satunnainen porotokka, karkuun lehahtava riekkopariskunta ja riekkoja vaaniva maakotka. Taivallamme värikkäänä yksityiskohtana keskellä punaisen, keltaisen ja oranssin sävyissä hehkuvaa ruskamaisemaa.
Erämaassa olemisessa on jotain alkukantaista. Tunne vahvistuu, kun ympärillä on turvallinen yhteisö. Pystytämme illaksi pienen telttakylän, jossa jokaisella on oma tupa ja oma lupa, mutta näköyhteys muiden teltoille.
Ensimmäisenä päivänä Jaegelojavrelta kaakkoon löydämme soistuvan puron mutkasta harvakseen koivuja kasvavan kukkulan. Pystytämme sen alahyllylle leirin. Illalla keittimet höyryävät telttojen edessä. Kun illallinen on nautittu omassa rauhassa, etsiydymme taas toistemme seuraan tutkimaan ympäristöämme, juttelemaan niitä näitä ja vertailemaan varusteita. Ilta-aurinko pehmentää entisestään värikylläisen maiseman sävyjä.
Illan viileys ajaa meidät makuupusseihimme aikaisin illalla. Kahdeksalta leiri nukkuu.
Heräämme huurteiseen aamuun. Yöllä pakkanen on käynyt alle kuudessa miinusasteessa. Aamu on rapsakka, kun pakkamme tavaramme ja lähdemme jatkamaan matkaa.
Muotkan omat mediat
Saanko laulaa? Marko kysyy heti ensimmäisellä etapilla. Korvamadoista on herähtänyt soimaan Markon päässä tunturiklassikko ”Lapin luonto luo outoa taikaa”. Mietimme korvamatoja. Ne ovat 60–80-luvuilla syntyneillä oudon samanlaisia. Autokasettisoittimien biisejä, jotka ponnistavat esiin muistin kätköistä. Yhtenä päivänä suojaista lounaspaikkaa etsiessämme saapuu paikalle Danny ja Tuulensuojaan. Päättelemme, että tunturissa on jokin yliaistillinen jukeboksi, joka syöttää meille kauan sitten unohtuneita kappaleita askelten tahdissa kuunneltavaksi.
Toisena päivänä ruskan värjäämää koivumetsää alarinteeseen taivaltaessamme vaihtuu musiikki piirretyksi elokuvaksi. Metsäinen rinne ei ole enää mikä tahansa rinne vaan Frozen 2 -elokuvan maisema. Frozenillakin on oma korvamatonsa – koivikossa soi Let it go!
Kirjavinkkejäkin jaetaan vaeltavassa jonossa. Mietimme Tolkienin Taru Sormusten Herraa ja sen vaikutusta tapaamme tulkita maisemaa. Kivinen rotko on kuin Mordorin portti ja välillä vaan tuntuu aika hobitilta, kun vaelluksella varvikon läpi mutustelee toista aamupalaansa lounastaukoa odotellessaan.
Mitattava ja mittaamaton
Muotkan erämaassa aika katoaa askeleisiin. On sama, mikä päivä on, mutta kelloa katson, jotta saamme pidettyä sopivat tauot aina 50 minuutin välein. Taskussani pirahtaa silloin kännykän ajastin soimaan ja pian alamme jo puhua vellikellosta.
12 kilometrin päivämatkat on mitoitettu rauhalliseen heräily- ja kulkutahtiin. Lähdemme liikkeelle pian puoli kymmenen jälkeen aamulla, kun kaikki ovat saaneet rauhassa syödä ja purkaa leirin. Kun kaatuu nukkumaan jo kahdeksalta, on helposti jo kuuden-seitsemän aikaan hereillä. Mutta silti on mukavaa, että on aikaa. Retkeläiset ovat lomalla ja vältämme viimeisen asti kiireen tunnetta.
Leiriin saavumme joka päivä viiden aikoihin. Matkalle sattuu toinen toistaan eeppisempiä leiripaikkoja joenpenkereille, mäntyjen peittämille kukkulatasanteille, purojen ja pieniksi koskiksi muuttuvien jokien äärelle.
Kolmantena päivänä taitamme alkumatkan tunturitasanteella, mutta lounaan jälkeen vietämme koko iltapäivän jyrkässä Kellon kadottaman äytsin -kurussa, jossa maisemat vaihtelevat japanilaisesta kivipuutarhasta unohtuneeseen joenuomaan. Vaikka reitti on kiinnostava, se vie myös voimat eri tavalla kuin tasaista tunturinrinnettä kulkeminen. Lopetamme väsyneinä kilometriä aikaisemmin hitaasti virtaavan Ratnojohkan rantaan.
Taipumattomat ja merkkiuskolliset
Neljännen retkipäivän aamuna olo on vähän jäykkä edellisen päivän kurussa kuljetun temppuradan jälkeen. Pitäisi venytellä, mutta ei taivu, toteaa joku. Meistä tulee Ryhmä Taipumattomat. Niissä kuvissa ja tunnelmissa lähdemme kiipeämään seuraavaa tunturijonon kylkeä ylöspäin laskeutuaksemme Hanhipään tunturinhuipulta Alemman Honkavuoman jokilaaksoon.
Ryhmän nimi voisi olla myös Team Hilleberg. Kun leiri nousee, sieltä löytyy useampi eri kokoinen Hilleberg-telttojen malli. Rinkkavalikoima on myös lähes yksimielisesti valikoima Fjällrävenin eri kokoisia Kajka-rinkkoja tai joku Ospreyn malli.
Tänne palaan!
Monelle vaelluksella mukana olleelle tämä oli ensimmäinen retki poluttomassa maastossa. Moni sanoo palaavansa. Mukaan on tarttunut usko omiin kykyihin suunnistaa kartan ja maamerkkien avulla. Usko siihen, että selviää omilla retkeilytaidoillaan sulan maan aikaan Muotkan karussa erämaassa.
Kaikilla retkeläisillä on kokemusta poluilta ja kansallispuistoista, mutta Muotkan villeys tunkee jonnekin puseron ja tuubihuivin alle. Muotka jättää vahvan muistijäljen siellä kulkeneeseen. Erämaan avarassa maisemassa voi katsella kilometreittäin aaltoina nousevan ja laskevan tunturimaiseman yli. Kun on ylittänyt paljain säärin kylmiä erämaajokia, on toinen ihminen, kuin aikaisemmin vain siltoja ja pitkospuita kuljettuaan. On vähän vakaampi, vankempi ja jotenkin alkukantaisempi. Kiireen ja kännykän ruudun piinaamat aivot ovat terveellä tavalla pehmenneet ja hetken on mahdollisuus nähdä itsensä ja elämänsä erämaasta palanneen silmin. Voi lomahotellin pehmeältä pielukselta herätessään miettiä, mikä on omassa elämässä tärkeää ja mikä turhaa.
Ja yksi asia on varmaa. Vaikka ei koskaan Muotkalle palaisikaan, tämä retki jää elämään tarinana muilla tulevilla retkillä. Aloitamme naapuriteltan edessä saapastellessamme: muutama vuosi sitten Muotkalla…
Muotka on oma korvamatonsa. Se tulee nousemaan muistoista aina esiin. Korvamadoista Muotka on ehdottomasti paras.
Retken tunnelmat ja upeat maisemat kuvasi Petteri Myntti. Petteri voitti kevään 2021 klubisynttäriarvonnassa klubiretken ja palkintoretken kohteeksi valikoitui Muotka.
Kirjoittaja Mia Sinisalo on 365-klubin eräopas. Mia haluaa tarjota 365-klubilaisille retkillään mieleenpainuvia luontoelämyksiä: hätkähdyttäviä maisemia, eeppisiä leiripaikkoja ja yhteydentunnetta luonnon kanssa. Retkillä on tärkeää myös mukava tunnelma, hyvä seura ja kannustaminen. Katso kaikki klubiretket »
