365 Klubi lähti jo ties kuinka monennetta kertaa Ruotsin korkeimmalle huipulle, tällä kertaa kahden vaelluksen voimin. Ensimmäinen järjestettiin perinteisesti heti juhannuksen jälkeen ja toinen heinäkuun puolivälissä. Molemmat reissut olivat hyvissä ajoin loppuunmyytyjä.
Peruttuja venekyytejä, hajonneita telttoja
Ruotsin vuoret olivat tänä kesänä varsin arvaamattomat. Ensimmäiselle vaellukselle sääennusteessa lupailtiin melko uhkaavia tuulia ja niitä myös saatiin. Ensimmäisinä päivinä kohtuuden rajoissa pysytellyt puhuri ei vielä etenemistä juuri häirinnyt, kun Kebnekaisen tunturiasemalle tallusteltiin, mutta huiputuspäivänä tilanne muuttui.
Ennuste lupasi toppiin tuulta 23 metriä sekunnissa. Lähdimme aamukuudelta liikkeelle siinä toivossa, että luoteesta puhaltavalta myräkältä meitä suojaisi matkamme pääkohde Kebnekaise, jonka takaa myräkkä tulisi. Noustessamme kohti päivän ensimmäistä etappia Vierramvarea alkoi kuitenkin käydä ilmi, että tuulen tiellä ei seiso enää mikään. Saapuessamme ylös puuskat olivat jopa reilusti yli ennusteen ja näkyvyys liki nollassa.
Isoimpana uhkana oli jää, jota kertyi kivien pinnalle kovan tuulen, nollakelin ja kostean ilman vaikutuksesta. Reitti muuttui kivikoissa todella liukkaaksi, mikä teki reitistä yhdessä myrskyn kanssa vaarallisen jatkaa. Niinpä teimme päätöksen keskeyttää nousun päästyämme Vierramvaren 1711-metriselle huipulle ja kääntyä alas. Vaikka luonnonvoimia ei kannata lähteä uhmaamaan, oli pettymys monelle suuri, koska Ruotsin huippua tänne oli tultu tavoittelemaan.
Kolmisen tuntia myöhemmin palasimme leiriin toteamaan, että päätös oli varmasti ollut oikea. Neljä telttaa oli päivän aikana hajonnut myrskyn riepotuksessa, yksi jopa siirtynyt varusteineen sisältöineen kaikkineen useamman metrin paikaltaan! Jos jo alhaalla laaksossa jälki oli tällaista, mitä se olisikaan voinut olla yli 2000-metrin korkeudessa, jos olisimme sinne lähteneet yrittämään?
Seuraavat päivät ja yöt Kebnekaisen tunturiaseman kupeessa eivät juuri tyynempia olleet, mutta eipähän ainakaan ollut hyttysistä riesaa! Viimeisen tepposen yhä vain yltyvä myräkkä teki meille paluumatkalla, kun suunnittelemamme venekyyti Laddujavrin rannasta oli peruttu kovan tuulen takia. Ei siis auttanut kuin ottaa lakkia kouraan ja kävellä koko 20 kilometriä takaisin Nikkaluoktaan vaelluksen päätteeksi. Tunnelma maalissa oli jotain helpotuksen, pettymyksen ja elämyksen väliltä, mutta olipahan ainakin kokemusrikas reissu!
Hellettä ja hikeä
Puolitoista viikkoa myöhemmin oli toisen vaelluksen vuoro, eikä sää olisi voinut enempää ensimmäisen vastakohta olla! Ruotsin varsin kylmä ja oikukas alkukesä oli viimein taittunut ja nyt Nikkaluoktassa paistoi aurinko lämpimältä taivaalta. Myös hyttyset olivat heränneet. Kaksipäiväinen lähestymismarssimme tunturiasemalle oli varsin hikinen ja puremia täynnä.
Huiputuspäivän aamu oli jopa pelottavan tyyni. Tämä oli yhdestoista kertani Kebnekaisella, enkä ollut aiemmin koskaan todistanut yhtä tuuletonta päivää! Noustessamme hitaasti ensin kohti edelliskerran käännöspaikkaamme Vierramvarea ja sen jälkeen Kebnekaisea välillä jopa toivoi, että tulisi nyt edes muutama pieni tuulenpuuska hellettä helpottamaan. Niitä ei koskaan tullut. Onneksi sentään pari pilveä välillä peitti auringon ja paahteelta pääsi hetkeksi pakoon. Kebnekaisen läntistä vaellusreittiä on viime vuosina paranneltu, siitä on tullut aiempaa turvallisempi ja myös hieman nopeampi. Saavutimme huipun ongelmitta yhden aikoihin edelleen täydellisen tyynessä säässä! En muista olenko koskaan aiemmin ollut topissa esimerkiksi ilman hanskoja, nyt ei tarvetta ollut.
Myös paluumatka sujui ongelmitta ja viimeisetkin olivat leirissä reilun 13:n tunnin vaelluksen päätteeksi. 18 kilometriä ja 1800 nousumetriä oli takana! Seuraavan päivän lepo, sauna ja dinneri tunturiasemalla ennen paluumatkaa oli ansaittu. Tällä kertaa venekyytikin kulki sovitusti.
Eri sää, sama tulos
Tapaan aloittaa Kebnekaisen vaellukset aina teroittamalla ryhmälle matkan kolmea tärkeintä tavoitetta: olla kaikki ehjänä takaisin lähtöpaikalla viikon päätteeksi, pitää älyttömän hauskaa ja – vasta kolmantena – saavuttaa Kebnekaisen huippu. Molemmilla reissuilla kaksi ensimmäistä, paria kuumepotilasta lukuunottamatta, toteutui, joten kesä Ruotsin huipulla oli kaiken jälkeenkin klubilaisille varsin onnistunut! Vuorivaelluksia voi suunnitella ja turvallisuutta ennakoida, mutta lopulta se on aina luonto, joka paikan päällä määrää ja ratkaisut on tehtävä sen mukaisesti. Tällä kertaa se luonto tarjosi alle kahden viikon sisään oikeastaan kaikkea, mitä taivaalta voi tulla ja kaksi varsin erilaista vaellusta, joiden lopputulema oli lopulta kuitenkin sama: Hieno matka hienojen ihmisten kanssa hienossa paikassa!
Kiitos klubilaiset, ensi kesänä taas ehdottomasti uusiksi!
365 Klubi tarjoaa tapahtumia ympäri vuoden. Katso kaikki tulevat tapahtumat »
