Juoksen kovaa. Todella kovaa. Juurakot, kivet ja kosteikot tulevat vastaan aivan liian nopeasti. Juuri ja juuri ehdin reagoida niihin. Hyppään, väistän, kyykistyn. Koko kroppa tekee töitä, jotta en kompuroisi tai kolhisi itseäni. Olen todella tyytyväinen suoritukseeni. Juoksin vauhdikkaasti ja taitavasti hyvin haastavalla polulla. Siltä minusta ainakin tuntui.
Todellisuudessa voin kellostani tarkistaa vauhdin ja todeta, että moni pystyy juoksemaan tuota vauhtia useita tunteja kivikkoisessa vuoristossa. Mutta miksi minä toteaisin tuon. Nautin siitä mitä tein. Koin olevani polkujeni sankari. Tiedän, että moni vain unelmoi poluilla juoksemisesta. Minä pystyn siihen. Mitä sitten jos vauhti ei ole maailmanluokkaa. Mitä sitten jos välillä kompuroin. Poluilla tapaa harvoin muita, ainakaan juoksijoita. Kukaan ei näe, jos käyn välillä tutustumassa mättäisiin lähietäisyydeltä. Kukaan ei voi arvostella juoksuvauhtiani. Uskottelen itselleni, että polut joilla minä juoksen ovat aina todella “teknisiä” ja siksi keskivauhtini voi olla hieman keskitasoa hitaampi.
Mielikuvista, siitä polkujuoksussa on kyse. Siitä, että nauttii, etsii rajoja ja kokee uutta. Ketä kiinnostaa todellisuus, jos naamalta löytyy mutaa ja kengät ovat aivan märät. Lenkin jälkeen olet väsynyt ja olet kokenut jotain erityistä.
Poluilta löytyy myös se toinen ääripää. Lähden lenkille hakemaan rauhaa. Hölkyttelen rauhassa. Ylämäet saa tunnetusti kävellä. Myös vaikeat polun pätkät saa kävellä. Kukaan ei laske monta kertaa pysähdyin maistelemaan mustikoita. Kello ei tikittänyt, kun pesin kasvoja raikkaassa purossa tai ihailin tyyntä järvimaisemaa. Kotiin palattuani olen tyytyväinen lenkkiini. Olen tehnyt huoltavan treenin niin keholleni kuin mielelleni.
“Kirjoittaja Noora Pinola on Salomon Suunto Racing Teamin urheilija, joka on kohta kymmenen vuotta juossut polkuja niin kotimaassa kuin ulkomailla. Kahden pienen tytön äitinä Noora kokee, että perhe ja polkujuoksu tasapainottavat hyvin toisiaan. Poluilta voi hakea omia fyysisiä ja henkisiä rajoja tai vain nautiskella omasta rauhallisesta hetkestä.”