Katson kotona talvivaellukselta napsimiani kuvia. Kotisohvalla istuessa tuntuu kuin retki olisi ollut joskus kauan sitten, vaikka tulin vain muutama päivä sitten takaisin ja lähtöpaikka oli vain tunnin ajomatkan päässä. Se on oikeastaan aika hienoa, miten niin lähellä voi päästä niin kaukana arjesta oleviin tunnelmiin. Mietin nytkin, niin kuin aina retkeltä palatessani, että kyllä kannatti lähteä.
Kyllä kannatti ei kuitenkaan tarkoita, että kaikki olisi mennyt niin kuin Strömsössä. Tämän talvisen reissun hankalimmiksi paloiksi osoittautuivat keittimen kanssa puljaaminen ja tulien sytyttäminen. Hyvän sään ja tamppaantuneiden reittien ansiosta suunnistaminen sujui, vaikka siinä olisi ollut mahdollisuus saada itsensä hukkaan. Ahkion kanssakin tulin juttuun, mitä nyt pieniä oppirahoja maksoin hangen kautta sukeltaen. Ruoka, vaatetus ja varusteet sekä retkikohde taas osuivat nappiin.
Anorakin kaulus toimi niin mainiosti, että hyvin pärjäsi ilman buffia. Samalla sitä sai mukavasti jäähdyteltyä
Tamppaantunutta polkua pitkin ahkiota oli kevyt vetää perässä
Mutta siihen keittimeen palatakseni.. Matkassani oli uusi monipolttoainekeittimen. Olin päätynyt kyseiseen keittimeen, koska en pidä marinolilla läträämisestä. Kaasua taas kuluu kylmällä säällä paljon eikä se ole niin toimintavarmaa. Harjoittelin keittimen käyttöä etukäteen, mutta pieni lisätreeni olisi voinut säästää näiltä säädöiltä matkan varrella:
1) Riittää jos yhdet hanskat ovat bensiinissä. Polttoainepullon voi täyttää useammalla eri polttoaineella, mutta täältä Ylläkseltä en saanut siihen muuta kuin bensiiniä. Pullon kanssa toimiessa bensiiniä jotenkin aina päätyy hanskoille, jotka sen jälkeen tuoksuvat, noh bensiinille. Suosittelen myös miettimään hyvin etukäteen miten pullon ja sen pumpun kuljettaa, jotta välttyy turhalta sotkulta.
2) Keittimessä on eri suuttimet eri polttoaineilla. Sattui kuitenkin niin, että käytin kaasun suutinta bensiinin kanssa. En osaa sanoa seurasiko siitä mitään kovin vakavaa, mutta ehkä pienet sytyshaasteet johtuivat tästä (epätasaisesti palava liekki). Tai sitten eivät. Suosittelen kuitenkin vaihtamaan oikean suuttimen jo kotona tai vähintäänkin ottamaan vaihtosuuttimet ja työkalun mukaan matkaan.
3) Tarkista, että letku on kiinni – molemmista päistä. Tämä toimenpide on fiksua tehdä ennen sulku- ja säätöventtiilien avaamista. Muuten voi käydä niin, että bensiiniä valuu maahan…
4) Esilämmitä keitin hyvin. On jokseenkin turhauttavaa sytyttää ja jäähdyttää keitintä useamman kerran, kun sen voi tehdä kerralla oikein. Huomasin, että pakkasella bensiiniä kannattaa päästä kunnolla (3-4 sekuntia) keittimeen sytytystä varten ja antaa palaa rauhassa ennen säätöventtiilin avaamista.
5) Kattilan pohjassa oleva lumi sulaa keittimeen ja sammuttaa sen. Hyvällä tuurilla lunta on vähän ja keitin ei sammukaan. Omaan makuuni leikki on liian jännittävä ja jatkossa putsaan kattilani pohjan lumesta.
Mustakeron päältä näkyi kauas. Tammikuussa valo on kauniin väristä.
Aikaisemmin julkaisemallani videolla pohdin sopivaa vaatetusti pakkassäällä retkeilyyn. Päädyin lähtemään vaellukselle tismalleen samalla varustuksella takkia lukuunottamatta. Vaihdoin kuoritakin anorakkiin, joka toimi tunturissa juuri niin kuin piti. Huomasin aiemmin, että takin taskuihin ei tunnu mahtuvan kaikki tarpeellinen mitä käden ulottuvilla tarvitsee, esimerkiksi kartta, kompassi, välipala, kameratarvikkeita ja kuivat hansikkaat. Reppu on tietysti kätevä, mutta varsinkaan talvella en halunnut sitä selkääni hiostamaan. Anorakki ei myöskään ollut veden pitävä niin kuin kuoritakkini, joten se oli paljon hengittävämpi. Se oli myös väljä, joten sen sisällä oli mukavaa ja lämpöistä ja takkiini verrattuna ei yhtään niin kosteaa. Siihen auttoi myös sivu- ja etuvetoketjut sekä kaulus, joita oli helppo ja nopea säätää pysähtymättä. Pitkälle tulevalla hupulla sain suojattua kasvoni järven jäällä puhaltaneelta tuulelta.
Toisella videolla taas pohdin että minne mennä. Olen varsin tyytyväinen reittivalintaani, koska se oli tällaisella ensimmäistä kertaa ahkiota perässään nykivällä tarlviretkeilyummikolle riittävän helppo. Enimmäkseen tasamaata, selkeitä luonnonmerkkejä, helppo suunnistaa, kohtuulliset etäisyydet ja mikä tärkeintä, mahdollisuus muuttaa yöpymispaikkaa mikäli voimat eivät olisi riittäneet tai olisin vaikka loukkaantunut. Nyt osaan huomattavasti paremmin arvioida mahdollisia etäisyyksiä, maastoa ja kulkemiseen tarvittavia voimia talviretkeilyn näkökulmasta, ja voin seuraavasta retkestä suunnitella pidemmän.
Retkellä ja sen jälkeen olen kuitenkin ehdottomasti eniten iloinnut siitä, että ylipäätänsä lähdin. Kauniit maisemat ja uudet kokemukset olivat ylimääräisiä kirsikoita kakun päälle, joka oli valmistautumisen ja suunnitelun myötä kohonnut jo muhkeaksi ja kuorrutettu oman haaveen toteutumisella. Erityisen mehukkaa retkestä teki yksin kulkeminen. Siinä sai, ja joutui, luottamaan ja uskomaan itseensä.
Talvella retkeily on näin hauskaa puuhaa 🙂
