Tänään oli omituinen päivä. Askel oli raskas ja mahakin murisi omiaan. Aurinko paistoi ja maisemat olivat kauniit, mutta liekö sitten koti-ikävä vai mikä ihme siellä mielessä kaihertanut. Tunne, ettei oikein mikään huvita. Upealla hiekkarannalla auringossa kylpiessä ja aalloissa möyriessä en tänään tavoittanut sitä euforiaa mitä muina päivinä. Pari viikkoa taaperrusta takana, puolimatka lähenee. Ehkä tämä on taitekohta ja loppumatka on pelkkää rentoa laskeutumista Santiagoon. Camino on tunteiden vuoristorata.
