Luonto on maailman tasa-arvoisin paikka. Tajusin sen ensimmäisellä isolla vuorireissullani, kun seisoin Elbrusin basecampissa ukkospilven sisällä katsellen kuinka kiipeilijät ylemmällä vuorella juoksivat henkensä edestä alas turvaan. Ukkospilven, joka kilometriä ylempänä koitui saksalaisen kiipeilijän kohtaloksi.
Tajusin, että luonnossa ei ole mitään merkitystä sillä, minkä värinen, ikäinen tai kokoinen olet. Ei sillä mistä tulet, paljonko pankkitililläsi on rahaa tai mitä käyntikortissasi lukee. Luonnon edessä jokainen meistä on yhtä pieni ja mitätön, vain murunen suuruudessa. Saksalaisen kiipeilijän kuoltua aurinko nousi ihan samalla tavalla seuraavana aamuna kuin se oli noussut jo pari miljardia vuotta joka päivä. Maailma jatkoi kulkuaan kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Pidän siitä fiiliksestä, siitä pienuudesta. Se saa minut tuntemaan itseni osaksi tätä kaikkea. Ja se on juuri se pienuuden olo, joka minut ajaa ulos luontoon kerta toisensa jälkeen.
Oman mitättömyytensä tuntee parhaiten suurten elementtien, kuten meren ja vuorten äärellä. Niitä jaksaa tuijottaa loputtomiin. Merta meillä piisaa mutta vuoret täältä etelästä puuttuu. Onneksi meillä on sentään Repovesi.
Repovesi on viime vuosina muodostunut suosikkikohteekseni eteläisessä Suomessa. Sen isot ja jylhät kalliot ja näkymät niiden päältä tarjoavat juuri sitä suuruutta, jota tarvitsen pistämään asioita perspektiiviin. Repovedellä pääsee helposti tuntemaan itsensä pieneksi.
Olen käynyt Repiksellä mahdollisimman usein. Ensimmäinen kertani oli kanoottireissu. Se näytti maisemat erilaisessa kuvakulmassa kuin missä olin tottunut ulkona liikkumaan. Isot, rannasta nousevat ”vuoret”, Olhavan kiipeilyseinät ja Mustalamminvuoren tapaiset kalliot näyttivät vedessä lilluessa upeilta. Päätin, että minun on mahdollisimman pian päästävä myös niiden päälle ja niinpä palasin muutamaa kuukautta myöhemmin patikkaretkelle. Oli tammikuu, pakkasta oli 29 astetta eikä paikalla ollut ketään muita kuin minä ja ystäväni. Taivas oli pilvetön ja viimeksi melomani järvet olivat jäässä. Kiipesimme näköalapaikoille, kävelimme jäillä ja nautimme uskomattoman hienosta talvipäivästä täydellisessä rauhassa. Viikset jäätyivät komeasti.
Palasin kesällä järvien ollessa taas sulat. Köpöttelin pitkin polkuja samalla tiedustellen hieman reittejä ja alueen varauskotavaihtoehtoja. Oli pakko pysähtyä pannukahveille varmaan kolme kertaa ihan vain siksi, että sai olla paikallaan maiseman kanssa. Luonnossa kun ei saa olla kiire. Pienuuden tajuaa parhaiten pysähtymällä, katsomalla ja hengittämällä. Myös kahvi tulien ääressä auttaa. Sitä ei voi koskaan nauttia ulkona liikaa.
Viime syksynä retkeilimme Repiksellä 365 Klubin kanssa ensimmäistä kertaa. Paras väriloisto oli ehtinyt jo kadota sateiden mukana, mutta edelleen jaksoin haukkoa vähän henkeä jokaisen nousun päällä. Pääasiassa maiseman ansiosta, ehkä vähän myös jyrkkien mäkien takia. Niitä nousuja reiteillä nimittäin piisaa. Sain klubilaisilta palautetta, että oma mielikuvani ”tasaisesta polusta” on kuulemma vähän erilainen kuin muilla. Löysimme myös puiston koillisosasta ihan uuden maailman Korpinkierroksen varrelta, missä maasto muuttui yhtäkkiä vihreäksi taikametsäksi. Ihan kuin jossain Disney-leffassa olisi vaeltanut. Niin se retkeily pääsee yllättämään joka kerta ja parasta ulkoilussa onkin juuri se, että uusia paikkoja riittää loputtomiin. Niin Repovedellä kuin missä tahansa muuallakin. On onni, ettei yksi ihmisikä riitä koko planeetan näkemiseen.
Mutta koska maailma on suuri ja ihminen on pieni, on kaiken uuden etsimisen välissä mukava palata kerta toisensa jälkeen tuttuihin paikkoihin. Sellaisiin sopukoihin, joissa tietää mielen rauhoittuvan sen sijaan, että koko ajan pitäisi tutkia ja löytää jotain uutta. Se on tärkeä osa tasapainoa ja Repovesi tarjoaa minulle juuri sitä.
Olen usein Elbrusin ukkosmyrskyn jälkeen miettinyt, että mikä se on se juttu siinä pienuudessa, joka saa minut tuntemaan niin hyvältä. Mikä siinä mitättömyydessä rauhoittaa? Ehkä se on se, että jos me olemme kerran niin julmetun pieniä jokainen, kuinka isoja meidän ongelmamme voivat oikeastaan olla?
VARUSTELISTA LYHYELLE PÄIVÄRETKELLE:
– Reppu, n. 35-litrainen
– Softshell- takki ja housut, Tierra (päälle)
– Pipo, VAI-KØ x POW
– Buffi
– Kevytuntuvatakki (drysackissa)
– Puukko
– Termos ja lämmintä vettä
– Muki
– Tulitikut ja sytykkeitä vesitiiviisti pakattuina
– Mutteripannu ja kahvia
Käytän päiväretkillä yleensä Indonesiasta löytämääni pikkurinkkaa, joka 35:n litran tilavuudellaan toimii erinomaisesti. Siinä on myös pohjaan integroitu sateesuoja, jonka saa nopeasti vedettyä päälle märän yllättäessä. Liikun käytännössä aina luonnossa softshellissa ja Tierran Ace-tuotteet ovat soveltuneet minulle täydellisesti. Olen tavannut kutsua Ace Pantejani maailman parhaiksi ulkoiluhousuiksi, ne toimivat niin kesäisin kuin talvisin. Päässä on aina merinopipo ja tällä hetkellä kovassa käytössä on ollut VAI-KØn Protect Our Winters -pipo, joden myynnistä menee 5 euroa jokaisesta POW Finlandin toiminnan tukemiseksi. Käsiin sujahtaa kauan himoitsemani Hestran Army Leather Abiskot. En myöskään liiku melkein enää kesäisinkään mihinkään ilman mukaan lähtevää kevytuntuvatakkia, joka on pakattu vedenpitävästi eikä vie tilaa nimeksikään.
Kolmea asiaa ilman en maastoon lähde: Tangomarkkinat-puukko, Partioaitan istuinalusta ja Petzlin otsalamppu. Vaikka olisi kirkas päivä ja aurinkoa luvattaisiin läpi yön, pidän otsalamppua mukana. Se tuo turvaa.
Jos sattuu olemaan kaltaiseni espresso-ihminen, helpoimmat ja nopeimmat nuotiokahvit pyöräyttää mutteripannulla. Sitä ei kuitenkaan kannata laskea ihan suoraan tuleen, koska kahvaosa on usein muovia ja se alkaa sulamaan. Ihan on itse testattu ja onnistuttu polttamaan hanskat siihen kiinni. Vesi kulkee talvisin mukana termoksessa lämpimänä ja kesäisin käytän Nalgenen pulloja. Pidän myös erinäisiä sytykkeitä mukana vesitiiviisti pakattuna samassa pussissa tulusten ja tulitikkujen kanssa. Jos vaikka tarvitsee hätätulet jossain tehdä.
Vielä kun varmistaa lähdössä, että puhelimen akku on täynnä ja laittaa luurin lentokonetilaan, on onnistunut ulkoilupäivä taattu! Hienoja retkeilyhetkiä kaikille!
