Olen lähdössä joulukuussa kuukaudeksi reissuun. Lennän ensin Tansanian Kilimanjarolle, mistä matka jatkuu suoraan Argentiinaan Aconcaguan rinteille. Tavoitteeni on huiputtaa kaksi Seven Summits -huippua kolmen viikon sisään. Treenikausi on ollut päällä koko syksyn ja viime viikolla maahan satanut lumi tuli kuin tilauksesta! Pääsi edes vähän kylmempiin ja autenttisempiin olosuhteisiin harjoittelemaan Aconcaguan 6972-metristä huippua ajatellen.
Talviset olot – niin vuorilla kuin kotona Suomessakin – tuovat omat haasteensa varustukseen ja sen suunnitteluun. Huoleton reppumatkailukausi on ohi ja nyt pitää varautua monenlaisiin olosuhteisiin aina ulos lähtiessä. Jos unohtaa yhdenkin asian kotiin, se voi aiheuttaa ketjureaktion, joka ääriolosuhteissa voi olla jopa hengenvaarallista.
Tärkein asia talvella ulkoillessa on lämmönsäätely. Niin kauan kuin keho pysyy lämpimänä ihminen voi toimia ja lämpö ylipäänsä tekee ulkoilusta mukavaa. Itse aloitan totuttelun kylmyyteen heti, kun se on mahdollista. En esimerkiksi laita pitkiä kalsareita jalkaan kaupungissa ollenkaan ja metsään lähtiessäkin yleensä vasta, kun mittari näyttää yli kymmentä pakkasastetta. Jos laittaa kerrastot alle jo, kun sää on nollassa, on uudelleen pulassa kun talvi siitä kylmenee. Mieluummin annan kehon tottua viileään ja muutaman viikon jälkeen huomaan, että kylmä ei enää hiivi lahkeisiin samalla tavalla. Samaten se lämpimin untuvatakki saa yleensä odotella pitkälle talveen ennen arkikäyttöön pääsyä. Vaeltaessa ja maastossa pyrin aina siihen, että minulla on koko ajan ainakin yksi kerros vielä varastossa puettavaksi.
Yksi vaate, jonka kanssa toimin kuitenkin täysin päinvastaisesti, on pipo. Pipon laitan mielelläni päähän vaikka jo plussakeleillä. Vanha sanonta sanoo, että jos haluat pitää sormet ja varpaat lämpiminä, pistä pipo päähän, ja se pitää paikkansa. Noin 80 prosenttia kehon lämmöstä haihtuu pään kautta ja jos talvella touhuaa tuolla paksuissa vaatteissa, mutta ilman hattua, menettää silti lämpöä koko ajan. Hyvä päähine on siis talvella ehkä se tärkein vaate, johon kannattaa panostaa. En ole koskaan voinut ymmärtää ihmisiä, jotka kulkevat pakkasessa paljain päin.
Sain käsiini viime talvena suomalaisen VAI-KØn merinopipon. Olin juuri lähdössä umpihankihiihdon MM-kisoihin Syötteelle, missä on yleensä kuulemma kylmä ja ajattelin, että pipo pääsisi kunnolliseen testiin saman tien. Ja pääsikin, joskin vähän erilaiseen. Umppareissa mittari ei nimittäin laskenut hiihdon aikana kovin montaa astetta pakkaselle ja hiihtäessä pitkin korpea tuli ihan järkyttävän kuuma! Hikoilu talviurheillessa ei ole hyvästä, koska kamat alkavat kastua sisältäpäin ja pysähtyessä tulee kylmä. Ääriolosuhteissa tämä on vaarallisinta, mutta ei se mukavaa ole tasamaallakaan. Kun pysähtyessä liike ja hikoilu lakkaa, kylmyys hiipii äkkiä sisään, eikä siitä pääse enää eroon muulla kuin liikkumalla uudelleen tai riisumalla märät vaatteet pois. Se toki onnistuu, jos on leiri ja siellä makuupussi valmiina, mutta esimerkiksi lounastaukoa pidellessä kesken liikuntasuorituksen jäähtymistä on vaikea välttää. Usein sitä ottaa ensimmäisenä pipon pois päästä, koska on kuuma ja kehonlämpö lähteekin samassa tuuletuksessa taivaisiin. VAI-KØssa, merinovillaa kun on, ei haitannut hikoilla eikä sitä tarvinnut riisua. Se ei jäätynyt, vaan lämmitti märkänäkin. Kokeilepa samaa puuvillapipolla, Lisäksi tietenkin vielä merinon muut ominaisuudet, kuten se, että villa ei sido hajuja ollenkaan, sen voi pestä tuulettamalla ja se kuivuu päälle, tekivät uudesta varusteestani varsin käytännöllisen lämpimälläkin kelillä.
Olin tyytyväinen. Seuraavaksi vein pipon kuudeksi viikoksi Lappiin, ensin Hammastunturin erämaahan ja siitä Sallan ja Oulangan maastoihin. Nyt oli jo onneksi vähän kylmempää ja VAI-KØ oli ihana. Minulla oli kuusi viikkoa lämmin. Olemme sen jälkeen matkailleet yhdessä Kebnekaiselta Mont Blancille ja Lofooteilta Sarekiin, kannoin pipoa käytännössä koko kesän mukanani, myös Suomessa.
Moni varmaan ajattelee, että joopa joo, hattu kuin hattu, kunhan lämmittää. Mutta pipon valinnalla voi olla myös eettistä merkitystä. Sataprosenttista merinovillaa olevat VAI-KØt valmistetaan Suomessa. Niiden taustalla on vahva ekologinen ajattelu ja VAI-KØn myynnistä viisi prosenttia lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen. Pipot ovat siis kotimaista käsityötä, joilla on ideologia ja siksi olin iloinen syksyllä kuullessani, että Partioaitta oli ottanut VAI-KØn valikoimiinsa. Molempien yritysten arvot kohtaavat yhdessä pipossa. Itse olin jo keväällä Lapista palattuani tehnyt VAI-KØn kanssa diilin, että vastaisuudessa edustan heidän tuotteitaan kaikilla seikkailuillani juuri samasta syystä. Pipollakin voi tehdä hyvää.
Nyt Kilimanjaron ja Aconcaguan varustelistallani on kolme VAI-KØa. Yhteinen tavoitteemme on saada sellainen myös lopuille Seven Summits -huipuilleni, – Denalille, Vinsonille sekä Mount Everestille – tulevina vuosina. Paljoa kylmempiä paikkoja saa planeetalta hakea ja vaikka tavataan puhua siitä, kuinka pitäisi aina pitää pää kylmänä, minä aion vastakin toimia juuri päinvastoin.
Hyvää piposesonkia kaikille!
