Hiihtoloman viimeinen vapaapäivä oli hyvä syy pistäytyä retkelle. Helsingin Laajasalon uimarannan edustalla oli hiihtolomaviikon ajan pystyssä Latukahvila. Talvella avautuu kaupunki, jota voi tarkastella eri vinkkeleistä – jäältä! Itä-Helsingin saaret, kuten Vartiosaari ei olekaan venematkan päässä, vaan ihan kävelymatkan päässä.
Kaverukset Antti Tuomola ja Ville Kulmala päättivät pistää pystyyn kahvilan jäälle. Heillä on entuudestaan kokemusta tilapäiskahviloiden pyörittämisestä ja Antti on ravintolapäivän perustajia. Oikeastaan heidän piti jo viime vuonna hiihtolomalla perustaa kahvila samaan paikkaan, mutta silloin jäätilanne oli heikko. Onneksi tänä vuonna jäätilanne mahdollisti kahvilan! Antti ja Ville halusivat rohkaista ihmisiä lähtemään lähiluontoon, ja päättelivät, että kahvila, jossa viihtyvät niin nuoremmat kuin vanhemmatkin voisi toimia innoittajana.
Milloin sitten jäälle kannattaa mennä? Mistä asian voi tarkistaa? Ilmatieteenlaitoksella merijään tutkijana työskentelevä Eero Rinne kertoo, että Ilmatieteenlaitoksen jääkartoista ja jäätilanne-raportista voi tarkistaa asian, mutta varoittaa, että ne koskevat laajoja alueita ja mittaukset ovat keskiarvoja. Turvallisin tapa liikkua jäällä, on varautuminen siihen, että pulahtaa. Jäälle kannattaa lähteä aina kaverin kanssa.
Vähimmäisvarustus on kaulan ympärillä roikkuvat jäänaskalit. Pilli, puhelin vedenpitävässä pussissa sekä avaruuslakana kannattaa pitää mukana. Avaruuslakana on kätevä taskukokoisuutensa vuoksi, ja toimii esimerkiksi istuinalustana, mutta peite suojaa erityisesti kylmettymiseltä ja ruumiinlämmön laskulta, jos tippuu jäihin. Muita käteviä varusteita lähijäillä ovat merinovillaiset linerit, eli sisähansikkaat jotka tuovat hyvän lisäeristyksen rukkasten alle. Ne ovat kätevät myös siitä, että kun sorminäppäryyttä tarvitaan kuksan pitelyyn, ei tarvitse olla paljain käsin. Istuinalusta eristää mukavasti, ja pitää pepun kuivana!
Latukahvilan keittiönä toimii puolijoukkueteltta, jossa valmistuvat perinteiset retkiherkut, kuten lohikeitto ja muurinpohjaräiskäleet. Makkaran saa grillata itse mieleisekseen, Latukahvila tarjoaa makkarakepin. Grillin virkaa tekee halkaistu tynnyri. Kekseliäs kaksikko puuhasi Latukahvilan edustalle myös jääkarusellin. Jääkarusellissa jää sahataan ympyrän muotoiseksi, läpimitaltaan vaikka usean metrin pituiseksi ja lähelle reunaa asetetaan kevyt veneen moottori. Jääympyrä pyörii oman akselinsa ympäri kuin karuselli. Toisinaan jääkaruselleja syntyy luonnossa puroihin ihan itsestään.
Talviseikkailuun kuuluvat tietysti myös avanto ja telttasauna! Telttasaunassa saa yllättävän hyvät ja kosteat löylyt. Oma pyyhe mukaan vaan ja saunaan! Avantoon on rakennettu rappuset ja ”silta”, jota pitkin voi turvallisesti kävellä tai vaan rentoutua vedessä.
Retket jäällä varusteet top 7 + 1
Jäänaskalit sisältäen pillin (Lundhags Grip Ice Claw)
Puhelin vedenpitävässä pussissa (Ortlieb Safe-It M)
Avaruuslakana (Estecs Pelastuslakana)
Istuinalusta (Taitettava istuinalusta)
Merinovillaiset tai silkki linerit (Hestra Merino Wool Liner Active)
Suomalaisesta koivupahkasta valmistettu kuksa (Pahkataide Koivunpahkakuksa 1-reikäinen)
+ 1 koska oikeastaan aina ajankohtainen ja käytössä, merinovillainen Buffi kaulan ympärillä (Buff Merino Wool)