BLOGI, TUOTETESTIT JA -VINKIT

Retkelle ja arkeen – käytännöllisiä vaatteita ja varusteita

Tässä artikkelissa kerron, mikä minusta ulkoilu- ja arjen vaatteissa sekä varusteissa on tärkeää. Lisäksi kerron miten pukeudun niin, että voin nauttia ulkoilusta ”ongelmitta”.

Kuka olen?

atte

Olen Atte Uudeltamaalta. 365-klubin jäsen. Olen harrastanut liikuntaa ja ulkoilua monessa eri muodossa pyöräilystä polkujuoksuun ja kalastuksesta lähivesistöjen kunnostamiseen talkootyöllä. Tällä hetkellä vietän lähes kaiken vapaa-aikani jollain tavalla ulkoilun parissa. Oli se sitten kalastusta, lähiretkeilyä tai luonnon tarkkailua. Liikun jalan sekä polkupyörällä. Mieluiten jalan ja aarnimetsässä.

Mikä vaatteissa ja varusteissa on minulle tärkeää?

Vaatteiden tulee olla käytännöllisiä ja mahdollisimman moneen asiaan käyviä. Itse liikun suurimman osan kaikista arjen asioinneista lihasvoimalla, joten vaatteiden tulee olla mukavat päällä ja sopeutua moneen tarkoitukseen. Vaatteiden tulee istua hyvin, joustaa sekä suojata olosuhteilta.

Käsien tulee liikkua vapaasti ja hihojen/lahkeiden olla tarpeeksi pitkät, jalkojen nousta tai kyykkyyn päästävä vaivatta. 

Käytännöllisyyden lisäksi yhtä tärkeäksi ominaisuudeksi nousee vaatteen/varusteen kestävyys. Olen tuhlannut monen kuukausipalkkani edestä rahaa halpoihin ja huonosti suunniteltuihin vaatteisiin.

Yleisimmät heikkoudet varusteissa ovat olleet saumat sekä pinnat, joihin kohdistuu hankausta ja voimaa, kuten olkapäät ja kainalot, haaraväli ja sisäreidet, takamus.

Vinkki: Eritoten housujen hankinnasta kannattaa perehtyä soveltuuko samat housut esimerkiksi pyöräilyyn tai ratsastukseen, missä niiden takamukseen sekä haaraväliin kohdistuu paljon painoa sekä hinkkaavaa rasitusta.

Vaatteiden ja varusteiden vikaantuminen tulee jossain vaiheessa eteen. Minulle on tärkeää, että ratkenneet housut, rikkoutunut repun solki tai kenkä on korjattavissa. Tänä päivänä vallitsee ”nyt kaikki heti” -kulttuuri, ja monesti hankitaan heti uusi varuste rikkoutuneen tilalle.

Esimerkiksi monen valmistajan retkeilykengät voi pohjata uudelleen valmistajan toimesta. Tämä toimenpide kestää viikkoja, mutta voit antaa luottovarusteellesi uuden mahdollisuuden.

Lue lisää kenkien uudelleen pohjauksesta Partioaitan huolto- ja hoito-oppaasta ”kenkien uudelleen pohjaus”.

Miten pukeudun ulkoillessa:

Alusvaatteeksi alle polvipituiset merinovillaiset bokserit. Kylmemmillä keleillä +10 celsiusasteesta -5:teen Aclima:n paksummat merinovillaiset bokserit/alusshortsit tai vastaavat ovat erinomaiset. Itse käytän myös vastaavia hieman ohuempia merinovillaisia alusshortseja ympärivuoden. Kylmillä keleillä käytän myös Aclima:n kerraston verkkohousuja.

Merinovillaisten alusvaatteiden kanssa tulee huomioida se, että ne eivät kestä samalla tavalla kulutusta pyöräillessä, kuin tekokuituiset alusvaatteet.

aclima verkkopaita

Aluspaitana pidän merinovillaista t-paitaa tai pooloa. Ihastuksena on jälleen Acliman merinovillaiset verkkopaidat. Itse käytä korkeakauluksista verkkopaitaa, joka suojaa niskaani olosuhteilta. Lämpiminä vuodenaikoina poolopaidan sijasta pidän merinovillaista t-paitaa.

Paidan / puseron / takin helman pituus on tärkeä ominaisuus niin pyöräillessä kuin jalan liikkuessa. Pitkä helma suojaa alaselkää ja sen saa tarvittaessa myös housun sisälle lisäämään suojaa.

Tarvittaessa paidan päälle puen puseron tai olosuhteisiin sopivan paidan.

Housut ovat minusta yksi tärkeimmistä vaatteista mitä ulkona tarvitaan. Housujeni tulee kestää niin metsässä tarpomista, pyörällä ajamista säällä kuin säällä (kovalla sateella käytän sadeasua). Joustava kangas takamuksessa, haaravälissä sekä polvitaipeissa mahdollistaa mukavan liikkumisen. Huonona puolena joustavassa kankaassa on se, että kangas on vaikeampi kyllästää ja päästää lämpöä herkemmin karkuun.

tierra housut

Syksyllä, talvella ja keväällä käytän pitkiä housuja. Kesällä pidän lähes koko ajan shortseja. Viileisiin olosuhteisiin tottuneena, pitkissä housuissa tulee kuuma ja energiaa menee hukkaan.

Monikäyttöisiksi ja luotettaviksi housuiksi olen todennut Tierran Off Course Pant -housut. Housut ovat kauttaaltaan joustavaa ja vettä hylkivää kangasta, joka hengittää sopivasti viileämmillä keleillä.

Takki on minulla yleensä kalvotakki, joka suojaa olosuhteilta. Kosteassa metsässä liikkuessa tai sateisilla työmatkoja kulkiessa mukavuutta lisää se, ettei kastu kokonaan. GoreTex-kuoritakki on loistava ja kevyt suoja, joka pakkautuu tarvittaessa pieneenkin tilaan. Itsellä on luottotakkina käytössä Tierran Nevado Jacket GEN.2, joka on kestänyt kovaakin kyytiä.

tierra

Kolilla pirunkirkossa iskin selkäni kattoon ja takkiin tuli reikä, jonka kuitenkin paikkasin Gear Aidin paikalla. Olen myös kertaalleen uudelleen kyllästänyt takin Organo Texin ympäristöystävällisemmällä kyllästeaineella.

Kuoritakin alle tarvittaessa olosuhteisiin sopiva villaneule, -takki tai huppari. Pidemmillä seikkailuilla käytän myös hengittävämpää takkia.

Jalat suojaan merinovillaisilla sukilla. Olen todennut, että sukkien tulee olla erittäin kestävät, lämpimät ja mukavat. Siksi suosin merinovillaa. Merinovillaisten sukkien lisäksi suosittelen viileämmällä tai kostealla kelillä käyttämään myös villasukkia ja vaihtamaan niitä usein. Jos, siis silloin kun kenkäsi kastuvat ne saa kuivemmaksi imeyttämällä kosteutta villasukkiin.

Jalkinevalintani vaativaan maastoon on mieluiten GoreTex-kalvolla varustettu korkea- tai matalavartinen retkeilykenkä tai kevyt maihinnousukenkä. Suolle laitan jalkaan perinteiset Nokian kumisaappaat. Nopeatempoiseen kulkuun maastossa tai polkupyöräilyyn käytän Salomonin polkujuoksukenkiä.

Kameran, ensiapuvälineet, vaihtovaatteet sekä muut varusteet kulkevat minulla Savotan kaiken kestävässä Jääkäri-repussa. Tästä Savotan repusta myöhemmin lisää.

Lopuksi vielä suojaan pääni lippiksellä tai pipolla. Lisäksi merinovillainen putkihuivi tai baclava löytyy aina repusta.

maisema

Toivottavasti tästä artikkelista oli sinulle hyötyä ja kun olet hankkimassa uusia varusteita tai vaatteita, valitset ne niin, että ne kestävät sinulla mahdollisimman pitkään. Näin ympäristö sekä luonto kiittävät.

365 Klubi – 1 % ympäristölle

Partioaitan 365-klubilaisena jokainen ostoksesi kerryttää 1 % Ympäristöbonusta. 365-klubin jäsenenä saat vaihtuvia kuukausitarjouksia ja lukuisia muita etuja.  Tutustu klubietuihin!

Kirjoittajaksi Partioaitan blogiin?

Lähetä oma juttusi Partioaitan blogiin – palkitsemme julkaistut kirjoitukset. Ole yhteydessä jussi.verkkonen@partioaitta.fi

KOMMENTIT

Samanlaisia ​​blogeja


+ 0 kirjoitusta kategoriassa " Blogi, Tuotetestit ja -vinkit"