Minä tykkään ajaa autolla. Pitkissä ajoissa on jotain sellaista amerikkalaista roadtrippailun vapautta, kun edessä on vain maantie ja mahdollisuuksien tunne. Kovin amerikkalaista on myös suomalaiset etäisyydet, kun oikeastaan mikään paikka, joka on roadtripin arvoinen, ei ole kovin lähellä.
Suomen, Ruotsin ja Norjan Lappeihin lähtemisessä omalla autolla on paljon etuja. Pohjoisessa etäisyydet pelkästään kauppaan saattavat olla pitkät ja monissa kohteissa paikan päällä auto on liki välttämätön. Mutta myös isommalla säteellä oma kulkuväline antaa valinnanvapautta, kun ei ole sidottu ainoastaan yhteen kohteeseen. Etenkin jos suunnittelee skinnaushommia, liikkuvuudesta on etua, kun kohteiden valinnanvara kasvaa.
Oman auton ja perille asti ajamisen autuus on myös siinä, ettei tarvitse liikoja miettiä mitä mukaan ottaa. Pakkaaminen ei ole painorajoihin sidottu ja kyytiin mahtuu niin rinnelautaa kuin offarivarustustakin.
Blogi jatkuu videon jälkeen.
Pitkä matka vaatii keinonsa
Autojuna Kolariin tai Rovaniemelle on toki hyvä vaihtoehto, mutta etenkin sesonkiaikaan samaan hintaan saisi melkein perhereissun Alpeille. Ajaminen on siis yleensä halvempi vaihtoehto ja nykyajan hybrideillä ei edes ihan liikaa epäekologisempi. Minulle pääsyy ajamiseen on kuitenkin se mainittu roadtrippailun fiilis!
Ajan matkani aina yhdessä päivässä. Oli edessä sitten 300 tai 1300 kilometriä, en koskaan jaa etappia useampan osaan. Jakaminen ainoastaan pidentää matkaa, ja etenkin, jos loma- ja reissupäivät ovat rajatut, menettää siinä väkisinkin aikaa perillä. Pitkä ajomatka väsyttää aina, eli minulle se on ihan sama ottaako siihen jonkun hotelliyön väliin. Mieluummin ajan väsyneenä suoraan perille asti kuin herään puolivälissä matkaa ja olen joka tapauksessa väsynyt.
Keinoni skarppina ratissa pysymiseen ovat ehkä hieman epäilyttävät ja vähintään pseudotieteelliset. Olen nimittäin empiirisen tutkimukseni perusteella tullut siihen tulokseen, että paras tapa pysyä hereillä on syödä huonosti ja juoda liikaa. Kun on koko ajan vähän nälkä ja kusihätä, keho käy niin kovilla kierroksilla, ettei se pysty nukahtamaan. Kahvi on vanhin voitehista ja edelleen diureettien ykkönen pitkillä matkoilla! Siihen päälle pieni sokerihumala, niin kummasti jaksaa painaa.
Auto kuin olohuone
Löysin viime vuonna islantilaisesta vaatekaupasta Patagonian verkkarit, jotka ostin ihan varta vasten autoiluhousuiksi. Ne ovat maailman mukavimmat! Ja koska päivä Helsingistä vaikkapa Ylläkselle on pitkä, kannattaa matkasta tehdä mahdollisimman mukava. Viimeistään Järvenpään kohdalla otan yleensä takin pois päältä ja ajelen T-paidassa. Minulla on Spotifyssa 800:n biisin soittolista, joka on vain ja ainoastaan pitkiä automatkoja varten kasattu. Siinä on biisejä, joita en julkisesti kuuntelisi missään, mutta joita laulan täysillä mukana, It’s a beautiful life, o-o-oo-o!
Kaikista tärkeintä ajomatkalla on varata sille aikaa. Kiire ei saa olla, koska kiireessä onnettomuuden riski kasvaa. Kun autossa on lähtiessä Nalgene-pullollinen vettä, termarissa kahvia, jalassa olohousut ja soittolistalla Ace Of Basea, kannattaa sopia itsensä kanssa, että tästä eteenpäin ei ole väliä koska on perillä, ainoastaan, että pääsee perille. Ja sitten nauttia matkasta.
Loppuun tärkein vinkki Suomen maanteille: Aja aina Pihtiputaan Takkatuvan kautta. Aina! Pihtiputaan Marttojen ylläpitämä seisova pöytä on ehkä ainoa paikka Suomen tienvarsilla, jossa ”kotiruokana” myytävä buffa on juuri sitä itseään! Ruokaillessa kannatta pyytää nähtäväksi talon vieraskirja, johon varmaan jokainen suomalainen muusikko ja bändi on nimensä raaputtanut. Todellinen Suomimusan Kuka kukin on -kirja! Huhu myös kertoo, että useampikin suomalaisbändi on ottanut tavoitteekseen hiippailla Takkatuvasta ulos ilman, että Martat onnistuvat toivottamaan hyvää päivän jatkoa. Kukaan ei ole tiettävästi vielä onnistunut!
