Um, dois, três vamos! Viimeinkin koitti lähtö. Jalat ovat yhä Lissabonin kiertelystä kipeinä, mutta muuten hyvässä kunnossa jätin hostellin taakse. Köpö köpö katedraalille. Olipas aivan ihana tuo ensimmäinen merkki vaelluspolustamme; suloinen, keltainen, käsin spreijattu nuoli. Aluksi nuolien löytäminen oli silkkaa bongailua, mutta lopulta niitä näkee jatkuvasti. Yllätyin suuresti miten paljon nuolia on, matkahan on harvinaisen selkeästi merkattu. Karttakirjanen on kuitenkin turvallinen lisä.
Ensimmäinen päivä oli raskas, kun aurinko porotti kohtisuoraa taivaalta, kroppa ei ollut tottunut repun painoon ja jalat olivat jo valmiiksi kipeät. Kaupunkimaisemista pääsimme lopulta kapealle polulle, jota reunustivat minuakin korkeammat pusikot ja kuivat pellot sekä kauempana pienet vuoret. Tunsin itseni yhdeksi Taru sormusten herrasta -tarinan hobiteista, vaikka taisi olla kuumempaa, kuivempaa ja hieman turvallisempaa. Tätä tietä jatkui pitkään ja auringon erityisen lämpöinen sädekylpy helli meitä otteessaan. Kuumuus ei minulle niinkään ollut ongelma, kun lippis oli hyvänä suojana, repun selkämys on kova ja suora, niin selän luontainen kaari mahdollisti ilman kulun (suosittelen kovaselkäistä reppua) ja ohuet, lyhyet urheiluvaatteet tuulettivat ihan hyvin. En tosin tiedä olisiko mahdollisimman ohut merinopaita toiminut vieläkin paremmin hien karttamisessa. Kengät ovat olleet loistavat, eivät hierrä yhtään ja toimivat maastossa kuin maastossa. Peltopolkua taapertaessa tottumattomat jalkapohjani ja hartiat kuitenkin kärsivät.
Ainoan varjon löysimme yhden puun alta ja pidimme evästauon, onneksi oli ruokaa mukana. Kun saavuimme kyläpahaseen olimme niin uupuneita kuin olla ja voi. Matkaa kirjan mukaan tälle päivälle olisi vielä jäljellä ollut 10 km, mutta meidät pelasti vastikään perustettu, siisti ja suloinen albergue. Lepäsimme hyvin, vietellen iltaa viereisessä erittäin mukavien omistajien ruokapaikassa wifin äärellä, jalkapallon pyöriessä taustalla. Hiljainen reitti tämä on, eikä muita saapunut albergueemme. Vieraskirjaa lukiessa huomasin kuitenkin, että lähes joka päivä oli joku käynyt.
Toka päivä oli paljon helpompi ja käveltiin saman verran pienemmällä kärsimyksellä. Jalkapohjien kipu lievittyi jalkojen nostamisella tauoilla makoillessa ylös, mutta hartiakipu oli tajuton. Tällä kertaa olimme osan matkaa ison tien varrella ja huomioliivien sijaan kirkkaat huivit suojelivat meitä hurjilta autoilta ja rekoilta. Loppupäivä meni mukavassa ja edellistä vilkkaammassa rantakaupungissa, josta löytyi ihana vegaanin karkkikauppa eli hedelmäkauppa, poikia uimassa kielletyllä paikalla ja meille piknik -spotti rannalta. Albergueita ei ollut, mutta luksushostelli kyllä, pyyhkeillä, musiikki-tv:llä, aamupalalla ja muilla mukavuuksilla. Tänään kunnon lepo ja huomenna pitkä päivä.
– Janina
Rauhallinen lähtö Lissabonista yhdeksän maissa aamulla tarkoitti myös sitä, että aamun “edes-vähän-viileämmistä” tunneista emme saaneet nauttia. Reitti sen sijaan oli helppo löytää ja kulkea. Korkeuseroja ei ollut juurikaan eikä pelottavia maantiepätkiä. Taapersimme voimat nielevässä neljänkympin helteessä Alpriateen, 20 kilometriä Lissabonista, jonne on avattu toukokuussa uusi albergue (8€). Jäimme onnellisina sinne yöksi. Paikka oli siisti ja vieraanvarainen. Suosittelemme. Kylä on pikkuruinen eikä ruokakauppaa ole, mutta saimme Nadian kuppilasta sekä iloista palvelua että massumme täyteen.
Nukuimme kahdestaan alberguessa ja valloitimme paikan kodiksemme. Aamulla lähdimme hieman aiemmin liikkeelle, mutta ilma oli silti todella kuuma. Suosittelen aiempaa tai myöhempää ajankohtaa vaellukselle, ei täällä näy edes paikallisia eikä totta puhuen keitään muita kuin me kaksi pohjoisen tyttöä vaeltamassa. Pari aussia ja pari muuta kulkevat edellämme majatalon lokikirjasta päätellen.
Nyt oli vuorossa ison maantien laidassa taiteilua. Huomioliivejä meillä ei ole matkassa, mutta käytämme isoja huiveja (mulla punainen, Janinalla oranssi) reppujemme päällä herättämässä huomiota. Suurin riski tällä matkalla on todennäköisesti kuolla auto-onnettomuudessa, yritämme vältellä sitä parhaamme mukaan.
Parinkymmenen kilometrin päivämatka riitti tänäänkin ja jäimme nauttimaan pittoreskistä satamakylästä Vilafranca de Xirasta. Majoituimme hostelliin (15€ aamupalalla, oma wc/suihku, pyyhkeet, lakanat ja taulu-tv), koska kylässä ei ole albergueta. Jalkamme ja selkämme eivät ole vielä kovin tottuneet pitkiin päivämatkoihin, joten aloittelemme iisisti ja lepäilemme illalla kuljeskellen ympäriinsä ihastellen paikallisten elämää, kuten tänään lasten uimahyppyjä jokeen.
– Irene
