Messingerviesti 2.3.2018: Onneksi olkoon, olet voittanut Partioaitan ja Mandala Travel`n kilpailun päävoiton!
Uskomaton tunne, varsinkin kun olen haaveillut Everestistä jo 80-luvulta lähtien, en kyllä enää 65-vuotiaana uskonut sinne koskaan pääseväni.
Kuusi kuukautta oli riittävä aika nostaa normaalia Alppivaelluskuntoani. Olin tähän asti tottunut päivävaelluksiin vuorilla, mutta nyt oli edessä vähän vaativampi reissu.
Varusteiden päivitys
Varusteita täytyi päivittää, joten Partioaitan myymälä tuli tutuksi.
Mainitsen kolme tärkeintä: 3 vuodenajan makuupussi, päiväreppu loppuun käytetyn sijalle, sekä varmasti säänkestävä kuoritakki.
Mukavan ja asiantuntevan henkilökunnan avulla päädyin seuraaviin
- Warmpiece Viking 600 untuvapussi, -9C mukavuuslämpötila
- Osprey Radial 34 reppu, toimi hyvin runsaasti tilaa vaativan kameravarustuksen kanssa
- Haglöfs L.I.M. Proof multi-kuoritakki, varsinkin lipallinen huppu viehätti
Ensikertalaisena Himalajalla
Pieni vaellusryhmämme hitsautui heti hyvin yhteen ja huumori lensi alusta alkaen. Useimmat olivat Himalajan ensikertalaisia, joten oli hienoa tuntea olonsa turvalliseksi mahtavien oppaidemme Vesan ja Ngiman huomassa.
Itselleni sattui kämppikseksi eräopas Markus, joka oli asunut Nepalissa taitaen kielen ja maan tavat. Saimme hänestä siis vielä yhden lisäoppaan.
Lento Luklaan sujui hyvässä säässä oikein nautittavasti, eikä pelottanut yhtään, vaikka kenttä vuorten syleilyssä lienee maailman hurjimpien joukossa.
Sää oli yhtä lyhyttä sadetta lukuun ottamatta loistava vaeltaa, monesti tarkeni talsia nousuja lyhythihaisessa merinopaidassa jopa yli 3000 metrissä.
Elämää vuoren rinteillä
Majatalot olivat juuri kuten matkakuvauksessa, vaatimattomia, mutta siistejä.
Ja niissä ei todellakaan ollut lämmitystä, joten korkeammalla oli pakkasta ja ikkunat aamuisin jäässä. Makuupussini toimi hyvin ja saatoin nukkua totutusti lyhyessä pyjamassa.
Vinkkinä kuvausharrastajille, kameran akut ja muut sähköiset vempaimet yöksi makuupussiin, niin virtaa riittää paremmin, minulla oli niiden lisäksi myös kaksi kameraa ynnä puhelin ja tablettikin yöseurana.
Kuten odottaa saattoi, oli ruoka vuoristossa hyvin yksinkertaista.
Terveys ja akklimatisoituminen
Korkeudesta: Vesa mittasi päivittäin meidän happisaturaatiomme, kertoi paljon korkean ilman alan vaikutuksesta ja aklimatisoinnista.
Ryhmässämme ei juuri ongelmia ollut, minä taisin olla se joka sai eniten oireita kolmena viimeisenä yönä kun oltiin yli 4500 metrissä. Minullakin sujuivat päivät hyvin, joten en ollut huolissani öisestä pääkivusta. (Diamox ja Burana tehosivat.)
Ja kuten Nepalissa usein, joillakin ryhmäläisistä oli hetken aikaa ongelmia vatsan kanssa, mutta kaikki selvisivät vaelluksesta kunnialla.
Meille kerrottiin myös Khumbun-yskästä, joka aiheutuu kuivasta ja kylmästä ilmasta ynnä hienosta jakin lannalla ryyditetystä pölystä, kaikki yskivät, myös jonkin aikaa kotiin palattua.
Ryhmämme ristikin matkamme hyväntahtoisella huumorilla Himalajan gourmet- terveysvaellukseksi.
Mutta pieni epämukavuus ja fyysinen rasitus ei paljon paina sen rinnalla mitä saimme kokea – henkeäsalpaavia maisemia ja toverihenkeä!
Unelmien täyttymys
Ja voi sitä fiilistä kun saavutimme kohteemme Everest Base Campin (n. 5300 m) ja saimme kivuta aamulla varhain Kalapathar-harjanteelle otsalamppujen valaisemina vieläkin korkeammalla ihailemaan Everest-ryhmää ja Khumbun jääputousta auringon noustessa!
Minulle oli myös sykähdyttävää saada nähdä matkan varrella Ama Dablam (6856 m), mielestäni maailaman kaunein vuori
Varsinkin näin ensikertalaiselle oli vaelluksemme todellinen unelmien täyttymys, iso kiitos Mandalalle, Partioaitalle, ryhmän tovereille ja mainioille ja taitaville oppaillemme!
– Iiro Kaukiainen, 365-klubilainen
P.S. Paluulentomme Luklasta osoittautui sään ja ruuhkien takia hankalaksi, yhden ylimääräisen yön ja aamupäivän jälkeen päätimmekin ottaa helikopterikyydin. Siitä koitui ylimääräistä kulua, mutta oli aivan upea kokemus.
