Olin rintaani myöten vedessä ja paniikki alkoi hiipiä mieleeni. Tämän piti olla rutiininomainen joenylitys, vettä korkeintaan polviin asti.
Ilmeisesti edellispäivän sateet olivat nostaneet vedenpintaa. Älä pysähdy, keskity etsimään jalansijaa, keskity pysymään pystyssä.
Olin vaellukseni puolessa välissä, tavoitteenani oli käydä Etelä-Amerikan mantereen eteläisimmässä kärjessä. Kärkeen ei kuitenkaan vielä ole tietä, joten sen saavuttaminen vaatii 2-3 päivän vaelluksen suuntaansa. Päästääkseni tähän pisteeseen olin kolmen päivän ajan liukastellut rantakivillä Magellanin salmen varrella, tarponut polviani myöten suossa ja rämpinyt viidakossa. Reitin helppokulkuisimmat osuudet kulkivat rantahietikolla, jossa eteneminen verotti huomattavasti voimia näennäisestä vaivattomuudestaan huolimatta. Vaikka olin lukenut, että vaellus oli vaativa, olin kuvitellut että kyseessä oli vain matkatoimistojen mainospuheet, joilla houkutellaan mukaan kaikkein paatuneimmat elämystenetsijät.
Kolmen päivän jälkeen minun oli tunnustettava, että kyseessä todellakin oli tavallista rankempi urakka.
Edellisiltana olin leiriytynyt juuri ennen viimeistä jokea. Olin kymmenen kilometrin päässä tavoitteestani ja olin päättänyt tehdä sinne täsmäiskun päiväreissuna. Mukanani oli vain välttämättömät tavarat (ea-laukku, puukko, tulukset, vesipullo, vedenpuhdistustabletit, kompassi, salamipötkö ja suklaata) pakattuna rinkkani ‘kanteen’. Joenylitykset piti ajoittaa laskuveden aikaan ja seuraava laskuvesi olisi kahdentoista tunnin kuluttua. Minulla oli siis hyvin aikaa käydä niemen kärjessä ja tulla takaisin.
Vastarannalle oli jäljellä enää muutama metri ja lopulta pohja alkoi nousta. En ollut ajautunut mereen enkä hukkunut. Olin iloinen, että olin selviytynyt toiselle puolelle virhearviostani huolimatta, mutta iloani hieman hillitsi tieto siitä, että joutuisin tekemään saman tempun tänään vielä uudestaan. Olin tyytynyt vain käärimään lahkeeni ajatellessani, että se riittää vallan mainiosti. Olin ollut pahasti väärässä ja tämän seurauksena läpimärkä.
Päälläni oli kuorivaatteet (Arc’teryx Beta Jacket ja Marmot Minimalist Pant) joiden alla Acliman villakerrasto sekä Icebreakerin t-paita. Vilunväristysten saattelemana kiskoin vaatteet päältäni ja rupesin puristamaan niitä kuivaksi. Tai tarkemmin sanottuna kuivemmiksi. Tässä vaiheessa Patagonia päätti taas kerran leikkiä kanssani, tällä kertaa lumisateen merkeissä. Lopulta sain nitkuteltua kosteat vaatteet takaisin päälleni ja lähdin puolijuoksua eteenpäin. Lämpö oli saatava päälle, joten jätin märät rantakivet omaan arvoonsa ja suorastaan liidin niiden yli.
Harvoin olen ollut niin tyytyväinen villan ominaisuuksiin kuin tuolla hetkellä. Kuorivaatteeni olivat jo kuivat ja villakin lämmitti mukavasti kosteudesta huolimatta.
Kolme tuntia myöhemmin seisoin Frowardin niemen huipulla. Niemi kohoaa muutaman sata metriä merenpinnan yläpuolelle, ja sen huipulle on pystytetty suuri risti, Cruz de los Mares, eli merien risti vapaasti suomennettuna. Täällä kohtaavat Tyyni valtameri ja Atlantti.
Tuuli alkoi yltymään. Tarkoituksenani oli ollut syödä eväät huipulla, mutta tulin toisiin aatoksiin. Tuulen yltyessä myös lumisade alkoi uudestaan ja näillä tuulilla on koko maapallon ympärysmitta aikaa kerätä voimiaan, joten päätin lähteä laskeutumaan, tässä vaiheessa jo rehellisen lumimyrskyn pauhatessa ympärilläni. Hieman alempana tuuli tyyntyi ja lumisade lakkasi. Eväiden aika.
Vilusta johtuen olin pinkonut huipulle ennätysajassa, joten takaisin tullessa jouduin hidastelemaan ja nauttimaan maisemista. Menomatkalla olin ollut liian kiireinen moiselle, olin keskittynyt pitämään itseni lämpimänä. Olin menomatkalla ohittanut merileijonan, joka halusi ehdottomasti poseerata minulle valokuvia varten. Hän ei ollut satunnaisesta turistista moksiskaan vaan kellisteli tyytyväisenä auringossa ja tuhahteli minulle. Samaiseen otukseen meinasin kompastua takaisin tullessa, kunnes se nosti päätään muuttuen kivikasasta eläväksi olioksi.
Iltapäivästä saavuin taas tuolle joelle, jonka ylittämistä kammoksuin jo etukäteen. Huomasin metsän reunassa kaksi telttaa ja muutaman ihmisen häärimässä niiden ympärillä. Kävelin tervehtimään heitä ja sain lämpimän vastaanoton kahvin ja rommin kera. Telttakunta koostui parista chileläisestä geologista ja heidän oppaastaan. Tulevaisuudessa tarkoituksena on rakentaa tie Frowardin niemeen asti ja he olivat kartoittamassa maaperää projektia varten. Suureksi helpotuksekseni he lupasivat tulla kanssani joelle katsomaan sopivaa ylityspaikkaa.
Odottelimme jonkin aikaa veden laskemista ja lopulta tuli ylityksen aika. Tällä kertaa valitsimme reitin vielä lähempää merta ja opas kävi testaamassa pätkän kahluuhousut päällään. Vettä ei ollut kuin reiden puoliväliin asti. Olin aamulla lähtenyt liikenteeseen liian itsevarmasti ja valinnut ylityspaikan huonosti. Tällä kertaa kaikki sujui mallikelpoisesti.
Lopulta pääsin omaan leiriin, laitoin risukeittimen pöhisemään ja kaadoin makaronit kattilaan. Päivä oli ollut rankka, joten illallisen jälkeen simahdin saman tien. Huomenna olisi aika lähteä paluumatkalle.
